Ilmoitukset alueelta Uusimaa (2707 kpl) - sivu 26

 - 
 
6.1.2023

Moi!

Mies, 50 vuotta, Uusimaa

Koetetaan nyt täältä etsiskellä, josko löytyisi Tosikaveriystävää viiskymppiselle miehelle. Perhe vienyt ajan ja muualta muuttanut aikoinaan, niin kaveripiiri varsin tyhjä.
Nyt olisi jo aikaa kaveriystävä juttuun. Ja kaipaisin keskusteluja, vaikka alkuun kirjoittelu ja tutustumista, että pääsee vauhtiin ja sitten kaikkeen mahdolliseen mitä jonkinlaiseen äijämeininkiin liittyy. Itse olen vähemmän menevää sorttia, mutta eipä tuota yksin ole tullut mentyäkään. Jonkin verran lenkkeilen, värkkäilen ja kotista on vielä ohjelmassa toki.
Mutta keksittäneen miten ystävyys rakentuisi.
Ikään, sukupuoleen, perhetilanteeseen katsomatta, vastaile ja tutustutaan ystävyysmerkeissä. Olisi kiva tietysti jos olisit jostain Vantaa/Helsingin alueelta, niin tapaamiset olisi helpommin toteutettavissa.

5.1.2023

Hei!

Nainen, 36 vuotta, Kirkkonummi, Uusimaa

Etsin uusia kavereita ja ystäviä mielellään suht lyhyen välimatkan päästä. Olen pian 37 vuotta täyttävä kahden lapsen äiti Kirkkonummelta. Lapset asuvat puolet ajasta isällään, jolloin minulla on aikaa tavata uusia ihmisiä. Eron myötä sosiaalinen verkosto on kutistunut aika tavalla. Kaipaisin ystäviä erilaisiin rientoihin, retkeilyyn, lenkkipoluille, lautapeleihin, viinilasilliselle tai teelle. Kaikkein parasta olisi löytää kokonainen kaveriporukka, jolla kokoontua esimerkiksi pelaamaan lautapelejä tai viettämään iltaa viinin ja hyvän ruoan parissa. Auto on käytössä ja julkiset kulkevat kohtalaisesti pk-seudun suuntaan.

Saatan olla alkuun ujo, mutta suhtaudun uusiin asioihin avoimesti ja olen valmis kokeilemaan uusia juttuja. Lempipuuhaani on luonnossa liikkuminen eri muodoissaan. Elämäni täyttää tällä hetkellä opiskelu, työt ja lapset. Lapset tulevat aina ykkösinä, mutta elämä on opettanut, että hyvinvoivana pystyn olemaan paras vanhempiversio itsestäni lapsilleni. Siksi siis vaalin myös äitiyden ulkopuolista elämää ja omia juttuja.

Jos tuntuu, että löytyisi yhteistä, eikä välimatkakaan kuormittaisi liikaa, niin laita ihmeessä viestiä. Suosin mieluummin livetapaamisia jonkun mukavan puuhan parissa kuin pitkää viestittelyä tai soittelua.

5.1.2023

Kavereita/ystäviä vailla

Mies, 40 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moikka. Nyt en kyllä osaa sanoa miten tämän alottaisi, jotkin Tinder stoorit jne oli aikoinaan niin paljon helpompia kirjotella :D Etsin tosiaan kavereita ja parhaimmassa tapauksessa ystäviä, eikä painotus ole tarkoitus olla monikossa. Ikää tullut ja ystävät ja kaverit kaikonneet satojen kilometrien päähän ja joihinkin vaan tullut pidettyä puolin ja toisin liian vähän yhteyttä niin suhteet päässyt vähän kuivumaan. Eikä sillä että minkäänlaiset ihmissuhteet olisi kertakäyttöisiä, mutta elämä ajanut kaikki vähän erilleen.
Vaikka hyvässä parisuhteessa olen, aina välillä kaipaa kavereita/ystäviä parisuhteen ulkopuolelta.
Itsestäni hieman kenties pitäisi kertoa. Olen 40v rajapyykin juuri ylittänyt "teini naamioituuneena aikuseksi". Pitkä parta ja kalju kupoli, välillä tykkään kuunnella varmaan ulkonäönpuolesta stereotypistä metalliakin, muuten menee kaikki jazzista hard styleen :D Musiikki on itselle yksi elämänlanka kuuntelun muodossa, genrestä riippumatta. Vähän Hifistin vikaa, emäntä alussa hymyillen haki uusia kaiuttimia mutta saa nykyään taistella että suostuu hakemaan :D Niin, eli mulla ei ole B-ajokorttia. On kyllä prätkäkortti ja pyöräkin. Tai skootteri, tosin 650cc. Ollut zx12r ja e430 jos mäntäpäitä näitä lukee (moottorityyppejä).
Oon introvertti luonteelta, mutta ulosanti ei anna siitä kenties osviittaa. Ammatiltani esimiesasemassa ollut öbaut 10v eri yrityksissä

5.1.2023

Rockfesteille?

Nainen, 20 vuotta, Uusimaa

Moi! Oon 20-vuotias nainen Lohjalta ja aattelin kokeilla onnea, josko ehkä täältä saisin jonkun seuraksi kesäkuussa pidettäville Rockfesteille joko ihan koko ajaksi tai vain yhdeksi päiväksi. Omien kaverien kanssa musiikkimaku ei ihan natsaa yhteen enkä yksinkään haluaisi mennä :D Toki mulla on laaja musiikkimaku, joten musta saa seuraa muillekin keikoille tai muuhunkin tekemiseen eli ehdotuksia otetaan vastaan.

Sen verran taustatietoa musta et tällä hetkellä vietän välivuotta töiden merkeissä. Kotoa löytyy pari karvakasaa eli erityisesti koirat on lähellä sydäntä. Nyt alkuvuodesta olis tarkoitus aloittaa taas treenaaminen kunnolla ja muuten vapaa-ajalla aika meneekin pitkälti sarjojen ja leffojen, leipomisen tai kaverien kanssa.

Jos siis yhtään kiinnostaisi lähteä kaveriksi/jollakin porukalla, niin laita ihmeessä viestiä ja tutustutaan paremmin!

5.1.2023

Ystävää kolmekymppiselle naiselle

Nainen, 34 vuotta, Kerava, Uusimaa

Hei!

Elämässäni olisi tilaa yhdelle tai useammalle kaverille. Olethan saman ikäluokan nainen, tämä ilmoitus ei ole miehille.

Olen perheellinen, mutta sinun ei tarvitse olla. Lapseni on 2 vuotias ja olen naimisissa. Jos sinulla on pieniä lapsia voidaan toki tavata lasten kera, mutta erityisesti kaipaan seuraa itselleni.

Olen vähän introvertti ja minusta kertoo jotain se että arvostan enemmän talvista ulkoilua metsässä kuin netflixiä. Tykkäisin istua kahvikupposelle ja jutella elämästä, tai käydä taidenäyttelyssä tai kirjakaupassa, miksei keikalla jos jossain on hyvää musiikkia mistä molemmat pitää.

Seurassani ei tarvitse peitellä elämän kolhuja, en itsekään jaksa pitää yllä täydellisen elämän kulissia. En kaipaa pinnallisia tuttavuuksia.

Voit asua missä vain, mutta toivottovasti sellaisen matkan päässä että yhteydenpito ei jää pelkälle viestittelyn tasolle. Jos kiinnostuit niin laita viestiä :)

5.1.2023

30-Vuotias mies

Mies, 30 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka,
Olisi mukavaa löytää uusia samanhenkisiä kavereita. Naimisissa ja olen isä. Olen luonteeltani mukava ja sosiaalinen ja tykkäänkin pitää tiivistä yhteyttä kavereihin. Etsin seuraa juttelulle ja viestien vaihdolle ja tietenkin sitten ihan kahville menoon tai välillä baarireissuille tms. Olen menevä ja normaalin näköinen ihminen, enkä mikään koti nurkkaan jäänyt kummajainen. Laita rohkeasti viestiä niin katotaan löytyykö niitä yhteisiä juttuja :) Tosiaan sinulla ei tarvitse löytyä vaimoa ja lapsia vaikka minulle ne onkin :D En siis etsi tukipilari perhe arkeen vaan aitoja tuttavuuksia ensisijaisesti itselleni kaventuneen kaveripiirin myötä.

4.1.2023

Kavereita haussa

Mies, 26 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moikka,

Olen -96 syntynyt nuori mies itä-helsingistä ja olen kärsinyt yksinäisyydestä jo lähes 10 vuotta. Etsin itselleni mieluiten naispuolista kaveria koska heidän kanssa on helpompi jutella kaikesta maan ja taivaan välillä sekä tunteista. Olen onnellisesti parisuhteessa sekä kihloissa jo useamman vuoden ollut joten oikeasti etsin pelkästään kaveria. Olen parhaillaan työssä käyvä ihminen. Tykkään liikkua ulkona sekä olla sisällä. Video peleistä lauta peleihin, leffoja sarjoja musiikkia kaikki käy ajan vietteeksi. Alkoholia en paljoa käytä joten baarit ei välttämättä se illan vietto paikka. Olen koko elämäni haaveillut että minulla olisi naispuolinen paras kaveri joten sellainen myös yrityksessä.
Olen omasta mielestä mukava, huumorintajuinen, symppis, hieman hiljaisempi ja vähä puheisempi mutta sitä parempi kuuntelija. Enemmän tietoa saa viestittelemällä ja kyselemällä..

4.1.2023

Ystävyys ei yksinpuolin pysy.

Nainen, 37 vuotta, Uusimaa

Tämä on googlen ihmeellisen maailman mukaan Suomalainen sananlasku. Tämä kyllä pätee täysin! Etsinnässä siis ystävä, joka olisi valmis vastavuoroiseen kommunikointiin. Kirjeitse, sähköpostein, viestitse, puheluin tai vaikka savumerkein, jos ei muuta tapaa siihen hätään keksi.

Täällä 37 v. nainen etsii ystävää NAISISTA. Voisit olla noin 30-45 vuotias, mutta ei sekään oo niin kiveen hakattua. Jos palaset loksahtaa kohdalleen ja tuntuu, että voitaisiin nähdäkkin, niin välimatka ei ole este, kun kyllähän noita kulkupelejä kulkee suuntaan ja toiseen 🚙🚂✈️🚍

Tietokoneen ja puhelimen ruutuja tulee katteltua usein. Youtubea, pinterestiä ja tiktokkia selailen päivittäin etsien uusia juttuja (musiikkia, diy, jne). Yhteyden saaminen on siis melko helppoa 😁 Muukin some melko tuttua 😃

Rakastan eniten: Musiikkia, leffoja ja sarjoja (kauhu, fantasia, toiminta, tositapahtumiin perustuvat, komedia, animaatiot), kirppiksiä, museoita, kahviloita/ravintoloita, sarjakuvia (Kamala Luonto, Ahistunu pupu, Sormibrighton, Fingerpori, Kiroileva Siili), mobiili-, tietokone- ja konsolipelejä, askartelupaskartelua ja muuta näpertelyä, eläimiä, yms. Lista vois olla loputon 😁

Kunhan ihmiseen tutustun, niin oon avoin, ehkä joskus liikaakin. Rehellisyys, luotettavuus ja molemmin puolinen kunnioitus on tosi tärkeetä. Oikeita kuulumisia, eikä vaan pinnallista liibalabaa. Siis tietenki aihe voi olla mikä vaan, mutta kaipaan muutakin, kuin yhden sanan kuulumisia. Niin iloja kuin surujakin. Elämähän ei tiedettävästi ole pelkkää ruusuilla tanssimista 🌹💃

Huumorintaju on pakollista. Muuten elämä on liian vakavaa ja eihän siitä tuu mitään. Jutut voi välillä lähteä vähän ohi aiheen, mut ei kait se kauheesti haittaa 😃

Jos susta tuntuu, et haluisit tutustua, niin laita mulle viestiä rohkeesti 😊

4.1.2023

Nettiseuraa introvertille

Nainen, 29 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

Onko pelityylisi melee vai ranged, physical vai magical? Fire, grass vai water? Tartutko mielummin sniper rifleen vai shotguniin? Otatko Orderin vai Chaosin puolen?

Sosiaalisesti kömpelö introvertti kaipailee nörttiseuraa ja potentiaalisesti uusia tuttavuuksia joiden kanssa olisi edes jossain määrin samalla aaltopituudella. Erityisesti RPG:t on lähellä sydäntä, videopeleissä kestosuosikkeina Guild Wars 2 sekä Divinity Original Sin 2 (pelaan vähän kaikkea aina Stardew Valleysta Paydayhin) sekä perinteisemmissä lautapeleissä Mansions of Madness on kulutuksen alla. Palava into olisi päästä tulevaisuudessa kokeilemaan Dungeons & Dragonsia jos vain tarpeeksi omistautunut porukka löytyisi. Videopelien lisäksi vapaa-aikaan mahtuukin sitten piirtämistä, tv-sarjoja ja Warhammer miniatyyrien (Age of Sigmar) kokoamista ja maalailua. Pääasiallisesti osaan olla kylmän rationaalinen persoona, tykkään käyttää kaappietsivänä aikaa kaikenlaisten mysteerien tutkimiseen ja erityisesti persoonallisuuspsykologia kiehtoo kovasti aiheena.

En kovin mielelläni vietä aikaa kodin ulkopuolella, joten ensisijaisesti etsin etäseuraa. Opiskelen tradenomiksi Haaga-Heliassa, uuteen arkeen totuttelussa on ollut omat haasteensa joten kohtalotovereiden seura ei myöskään olisi pahaksi.

Arvostan omaa rauhaa ja viesteihin saatan vastata viiveellä, mutta jos tämä ei haittaa ja koet olevasi samanhenkinen niin katsotaan ihmeessä lähteekö juttu luistamaan. Parisuhdetta en ole etsimässä, eli pelkällä kaverimielellä olen liikenteessä.

Viestit mielellään kaverihaun kautta, sähköpostini tykkää nähtävästi syödä tuntemattomasta lähteestä tulleita viestejä aamupalaksi.

3.1.2023

Tervehdys!

Nainen, 67 vuotta, Uusimaa

Olen 67 vuotias, reipas ja huumorintajuinen nainen pääkaupunkiseudulta. Harrastan liikuntaa eri muodoissa. Laulan ja tanssinkin mielelläni. Arvostan toisessa ihmisessä rehellisyyttä, vastavuoroisuutta ja luotettavuutta. Itse en tupakoi ja olen hyvä talousihminen. Myös uskonnolliset arvot ovat lähellä sydäntäni.
Etsin ikäistäni miesseuraa. Oletko kiltti, arvojani kunnioittava ja yhteiseen hiileen puhaltava kumppani? Katsotaanko mitä välillemme kehittyy? Kirjoittele!

3.1.2023

Kavereita

Muu sukupuoli, 22 vuotta, Uusimaa

Moi.
Asun Uusimaa ja etin kavereit, ku vanhat lähti. Oon parisuhteessa, joten ei enempää ku frendei. Sukupuolel ei oo mitään väliä. Eikä missä asut, koska nettikaverit on mulle fine kans. Kirjotan enemmän englanniks, mut suomiki käy. Ja käytän Snap enite, jote pyydä mun käyttäjää.

Tykkään tehä vähä kaikkee, mut enite valokuvata, olla ulkona ja kattoo rikos-, draama- ja aasialaisii sarjoi ja elokuvii. Musiikkimaku on vielä laajempi😂. Välillä kans piirrän tai maalaan, jos tekee mieli ja teen palapelejä. Kerron lisää myöhemmi.

Jos kiinnostuit, laita vaa viestii✌️.

3.1.2023

Ystäviä

Nainen, 26 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Heippa,
Päätin nyt sitten itekkin jonkin sortin ilmotuksen vaihteeksi kirjottaan, kun siitä on jo jonkin aikaa kun viimeks pistin. (Tarkemmin muutama vuos🤣)

Anyway.. Oon 26- vuotias Helsinkiläinen. Oon alkuun jos miettii kasvotusten tapaamista joskus niin hiukkasen ujohko, mutta se katoo pikkuhiljaa jutellessa & jos on tekemistä niin se kans saa mut helpommin rennommaks.

En tällä hetkellä opiskele mitään tai käy töissä, joten mulla tosiaan on aikaa vaikka muille jakaa eli ei yleensä mitään ongelmia suunnitella hetkiä jolloin jutella, nähdä tai muuta.. Oon hyvin luova persoona. Pidän kirjoittamisesta & osittain oon semmonen lievä dreamer (unelmoija), sekä arvostan erilaisuutta & muita ihmisiä hyvin paljon, minkä vuoksi ehkä myös tykkäänkin tutustua kaikenlaisiin ihmisiin. Tuun oikeestaan toimeen miltei jokaisen kanssa, ainakin tähän asti 🙈 Mua on hankala hermostuttaa/suututtaa oon hyvin kärsivällinen persoona. Mulla on itellä ongelmia, mutten niistä puhu ystäville, mikäli ei sitten olla niin vahvalla ystävyys tasolla että kumpikin on toistensa tukena aivan joka asiassa, hyvässä kuin pahassa jollon oon ehkä enimmilteen täysin oma itseni. Mun on silti pienessä seurassa monesti helppo olla, sekä kun juttelen niin positiivisempana oma itseni on enemmän esillä kuin nää negatiiviset puolet mitä ei musta välttämättä huomaa edes tuntematta täysin. 🙈 Kirjoitan yleensä 2 eri muotoa.. Oon sanottaja (eli voin myös todeta että musiikki on lähellä sydäntäni & hyvin suuri osa elääni), sen lisäks kirjoitan lähes joka päivä jonkun ihmisen kanssa, juttelen syvällisempiä eli olen tottunut kirjoittamaan sekä lyhyttä, että pitkää tekstiä 😅 .. Tykkään auttaa ihmisiä, kun on paljon omaa kokemusta näinkin nuorena jo tullut elämästä, niin ns. Vertaistuen antaminen toisille on mulle myös iso asia, jos toinen tahtoo puhua asioista, purkaa, avautua niin oon näitä ihmisiä, jotka pysyy rinnalla, kuuntelee & yrittää tosissaan ymmärtää toista. Se on ehkä tullut tavaksi sen jälkeen, kun …

2.1.2023

Moikku ☺️

Nainen, 19 vuotta, Lohja, Uusimaa

Oon 19v nainen lohjalta. Jos alotan näillä perus jutuilla kuten mitä duunaan, niin opiskelen lähihoitajaksi kolmatta vuotta. Oon erikoistunut mielenterveys ja päihdetyöhön sekä lapsiin ja nuoriin.
Ajauduin tänne sillä ajatuksella että löytäisin jonkun samankaltasen kaverin. Mulla on aina ollu kavereita ja paraskaveri kyljessä mutta viimeisen vuoden aikana kaverisuhteet on lähteny valumaan eri suuntiin ja nykyiset kaverit ei rehellisesti ihan matchaa mun viboihin.🤷🏽‍♀️
Oon toki myös parisuhteessa, jonka vuoksi alkuun niitä kavereita tais jäädä niinku useelle käy.
Rehellisesti sanottuna oon tosi extrovertti ja sponttaani tyyppi joka tykkää lähtee oikeest tekee juttuja.
Mul on myös aika pimee huumorintaju ja heitän paskaa läppää.
Muita juttuja on mm. Oon aika syvällinen ja taiteellinen tyyppi myös, mul on helppo avautua ja ymmärrän tosi hyvin.
Tykkään kans panostaa ulkonäköön kieltämättä ☺️

Käydää vaik kahvilla tai kaljalla tai ihan mikä sulle maistuu 😂👍🏼❤️

Ota yhteyttä ihmeessä vaihetaan snappejä tai muita.

2.1.2023

Hei

Nainen, 25 vuotta, Espoo, Uusimaa

Pariisiin ja Milanoon shoppailemaan, aurinkorannalle oma suosikkini on Florida...löytyisikö täältä muodin seuraajaa mielellään myös mallin töitä tekevää nuorekasta naisseuraa?olen kaunis ja muodikas asun Espoossa mieheni ja kahden koirani kanssa.

1.1.2023

Moikka!

Nainen, 20 vuotta, Espoo, Uusimaa

Oon 20v nuori nainen Uudeltamaalta ja etsin uusia kavereita. Oon etääntyny vuosien varrella omista vanhoista kavereista. Olis mahtavaa, jos löytäis täältä kavereita, joiden kanssa vois aluks vaikka jutella esim. snäpissä ja myöhemmin mahdollisesti nähdä. Valmistuin viimme keväänä ja tällä hetkellä vietän välivuotta. Koen olevani luotettava, hyvä kuuntelija ja rauhallinen. Tykkään esimerkiksi lukea, shoppailla, kattoo sarjoja ja leffoja ja käydä museoissa. Tykkään myös kaikista sisustus, kauneus ja muotijutuista, vaikka en ookkaan mikään muodin mukana menijä :D Oon myös kiinnostunut erilaisista kulttuureista, uskonnoista ja psykologiasta. Sukupuolella ei oo väliä. Ois hyvä, jos olisit lähellä omaa ikääni ja asuisit Uudellamaalla. Mutta tässä oli nyt jotain juttuja musta ja kerron kyllä mielellänikin lisää, jos kiinnostaa! En etsi niinkään nettikavereita, vaan ihmisiä ihan oikeeseen elämään. Ota yhteyttä rohkeesti, koska tartteen muutakin seuraa, kun mun perheen. Ja muutenkin haluisin oikeesti tutustua uusiin ihmisiin ja kokea ja tehdä asioita yhdessä jonkun kanssa :)

sähköposti: [email protected]

1.1.2023

Sinäkö se olisit?

Nainen, 30 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

Etsinnässä ystäviä ja kavereita, joiden kanssa puuhastella jotain mukavaa saaden ajan kulumaan. Olen Itä-suomesta muuttanut uudelle maalle Järvenpään alueelle mieheni kanssa. Kaikki tuki ja turva jäi puhelimen päähän. Mukava olisi käydä kahvilla, leffassa sekä kiertelemässä ja kaartelemassa paikkoja. Avoin olen yhteiselle tekemiselle. Tietokone pelit ja vastaavat eivät ole mun juttu. Hiukan itsestäni muuttamisen lisäksi. Olen puhelias, rehellinen, avoin, hassu pitkillä piuhoilla ja asiallinen. Työelämästä tällä hetkellä olen tauolla, koska odotan esikoistani. Parhaiten muhun tutustuu livenä kuin epämääräisellä kirjoitustekstilläni. On sinulla sitten lapsia yksi tai useampi tai ei laisinkaan. Välimatkaakin saa olla että se ei ole este. Muhun saa olla reilusti yhteydessä ja katsotaan mikä voisi olla meidän kaveruuden/ystävyyden suunta.

1.1.2023

Keskustelukavereita etsimässä

Nainen, 30 vuotta, Espoo, Uusimaa

Moi!

Olen 30-v nainen, ja palannut muutaman vuoden Helsingin seikkailun jälkeen Espooseen. Etsin kavereita saman- tai miksei eri henkisistä ihmisistä, joiden kanssa henkilökemiat kohtaisivat. Tärkeintä on, että pystytään hyväksymään toisemme sellaisina kuin ollaan.

Itse nautin poliittisista, filosofisista, psykologisista tai muuten vain syvällisistä keskusteluista, mutta yleinen hölmöily on myös hauskaa! Olen monenlaisista asioista kiinnostunut, ja minusta saa seuraa mm. museoon, taidenäyttelyihin, salille, luontopoluille, luennoille, erilaisille kulinaristisille elämyksille juoman ja/ tai ruuan parissa, tanssilattialle, (elokuva)teatteriin, ropeiluun, tietokonepelailuun tai muuhun (erityisesti fantasia-) nörtteilyyn, kirjojen lukemiseen ja niistä keskusteluun jne. Uusien asioiden kokeilemiselle olen myös avoin! Oikeastaan kaikkeen muuhun minut saa suurella todennäköisyydellä houkuteltua mukaan, paitsi joukkueurheiluun, mihin sisältyy jonkin mallinen liikuteltava möhkäle. Ja toisaalta, never say never!

Olen luonteeltani utelias ja avoin, ja nautin kun saan tutustua erilaisiin ajatuksiin,
asioihin ja tapoihin katsoa maailmaa. Sillä ei oikeastaan ole minulle suurta väliä, mitä ajattelet, tärkeintä on, että ajatukset ovat omiasi ja olet kiinnostunut keskustelemaan niistä. Olen hiljattain pitkästä parisuhteesta eronnut, aika usein hetero-oletettu wlw-nainen. Miehistä en kuitenkaan ole romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä kiinnostunut, mutta kaverin sukupuolella tai suuntautumisella ei ole minulle väliä!

31.12.2022

Yksinäinen susi

Mies, 27 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Olen ihan kiva tyyppi,
mutta ehkä vähän hullu ja sekopää. :)
Rakastan huumoria ja ehkä
osaan olla myös vakavana tarpeen vaatiessa.
Ymmärrystä löytyy ja hyväksyn kaikki persoonat omana itsenään ja yksilöinä :)
Piirretyt on parhaita, mutta toki tykkään katsoo sarjoja ja leffoja ääripäästä toiseen monipuolisesti. :)

Opiskelen media-alalla ja vapaa ajalla tykkään myös pelailla.

Laita rohkeasti viestiä, johonkin alhaalla oleviin viestintä palveluun . ....>

Snapchat & kik
nobody.995
Instagram
kela_teemu_photography / nobody.995
discord- nobody#5838
telegram: @Teme95
Whatsapp: jos annat numeron!

31.12.2022

Loppuelämän ystävä?

Nainen, 35 vuotta, Uusimaa

Moi,

" Väki vähenee ja pidot paranee! " Kuulostaa kliseeltä eikä edes mene elämässä niin. Nyt 35v ja kaverit on vaihtunut ja tippuneet tämän höyryjunan kyydistä moneen kertaan. Näin vanhemmalla iällä tuntuu myös vaikealta löytää enää ystäviä ketkä pysyisivät mukana kyydissä koko loppuelämän. Jos susta tuntuu samalta välillä yksinäiseltä ja olis kivaa jakaa jonkun kanssa ajatuksia, istua iltaa tai lähteä joskus jopa reissaamaan niin ota herranjestas ihmeessä äkkiä yhteyttä!

Täällä tosiaan 35v nainen. 2 kouluikäisen lapsen äiti ja ens vuonna kolmannenkin palleron äiti. Olen siis tällä hetkellä raskaana ja odotan kolmatta lasta. Se ei toki hidasta menoa muuten kuin alkoholin ja raan ruoan puolesta ja jälkimmäisen onkin intohimoni!

Viihdyn lenkillä ja salilla. Olin juuri aloittanut crossfitin viime syksynä, kun jouduin sen lopettamaan. En oo mikään himoliikkuja (mutta haluaisin olla!) ja tykkään kaikista turhamaisista "tyttöjenjutuista". Voisin yhdistää liikunta, hyvinvointi, kauneus ja muoti. Pyhäkolminaisuus.
Pinnallisenpuolen lisäksi musta löytyy syvällisesti ajatteleva, kulttuurista kiinnostunut ja yritysmaailmaa opiskeleva ja pohtiva ihminen. Asunto- flippaus tai sijoittaminen kiinnostaa joskus tulevaisuudessa. Työskentelen itse yrittäjänä ja ehkä ainoa toive multa sulle olis se, että olisit työelämässä. Sama se mistä tuut, mutta normaali elämänaalloilla pysyminen ja ei liika alkoholinkäyttämminen yhdistäisi meitä paremmin.
Tykkään käydä lenkillä metsässä, mökkeillä, askarrella, pelata, uida, extreme jutuista ja extemporee ideoista. Poliitikasta olen huono keskustelemaan ja Jumalaan uskon omalla tyylilläni olematta kuitenkaan uskovainen tai tiedonlähettäjä.

Lähdetäänkö kahville, lenkille vai kesällä terdelle skumpalle?

Oon Uudeltamaalta. Välimatka ei oo mulle este. Autolla pääsee ja höyryjunat kulkee ;)

Ps. Etsin siis samanhenkistä NAISPUOLEISTA mieluiten loppuelämän YSTÄVÄÄ! ❤️

Sivu
Takaisin ylös