Ilmoitukset alueelta Uusimaa (2988 kpl) - sivu 144

 - 
 
28.12.2018

Ihmisiä kaipaava

Nainen, 21 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei. Täällä kirjoittaa nuori henkilö, joka etsii järkevää ja syvällistä seuraa kaltaisistaan mietiskelijöistä ja elämäntapaintiaaneista. Tällä hetkellä ajankohtaisia asioita elämässäni ovat yhteiskuntaan ja maailmaan liittyvät asiat(politiikka, maailmantalouden kehitys, ihmislajin historia/tulevaisuus), perustavanlaatuiset elämänfilosofiset pohdinnat ja selviytymiseen liittyvät taidot ja tiedot.

Olen kiinnostunut aidosta yhteydestä ihmisten välillä ilman turhaa muodollisuutta tai jäykkyyttä. Toveruus, välittäminen ja rento yhdessä oleminen ovat asioita, joita todella arvostan ja joita haluaisin elämääni huomattavasti enemmän. Vastustan tietyssä mielessä nykykulttuuria sen passivoivan ja turruttavan luonteen vuoksi. Tästä johtuen kiinnostukseni kaikenlaisiin villityksiin on melko vähäistä(kuluttaminen, viihde, elektroniikka yms) ja pyrkimys on vähentää esimerkiksi ruudun ääressä vietetty aika minimiin. En kuitenkaan koe olevani erityisen raskasta seuraa, vaikka saatan kuulostaa vähän paasaavalta ja kiinnostuksen kohteeni ovat mitä ovat.

Tavoitteena on tutustua monenlaisiin ihmisiin ja erilaisiin tarinoihin. Tahtoisin olla hyvä ja luotettava kaveri sellaista tarvitseville! Haaveissani olisi mm. toteuttaa eräretki hyvällä porukalla, mikäli semmoisen saisi kasatuksi.
Toivon yhteydenottoja avarakatseisilta ja samanmielisiltä ihmisiltä. Ennen kaikkea janoan keskusteluja, perinpohjaista tutustumista ja mukavaa yhdessäoloa(myös pelkkä sähköpostijuttelu on toki toivottua). Rustaile tähän suuntaan, jos ilmoitukseni inspiroi!

28.12.2018

Heippa

Nainen, 29 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Heti alkuun pakko myöntää että onpa korkee kynnys laittaa tänne viestiä. Tuntuu että nykypäivänä hankala tutustua ihmisiin ylipäätään, niin kokeillaan sitte tätä kautta :)

Eli oon itse 29-vuotias opiskeleva & työssäkäyvä nainen. Kavereista jäi suuri osa opintojen vaihtuessa ja seurustelujen myötä, ikävä kyllä. Olis ihana saada sinkkuna uusia pitkäaikaisia ystäviä.

Shoppailu, ulkona käyminen, urheilu, kulttuuri, ravintolat, matkustelu, juoruilu sun muu naisellinen ”hömppä” ja kauniit asiat kiinnostaa. Olen suorapuheinen ja huumorintajuinen, tärkeintä on olla oma itsensä ja helppo oleminen ylipäätään (sarkasmi ja tietynlainen yllytyshulluus plussaa) !
Haluisin vain naispuolisia/henkisiä kavereita kiitos, joten ei mitään muita yrityksiä!

Toivon että kiinnostusta olisi myös muotia, kulttuuria, ruokaa/juomaa, ulkona käymistä, urheilua ja muita aktiviteetteja kohtaan. Voidaan vaikka jutella hetki tms niin nähdään ollaanko saman henkisiä ylipäätään :) Toki somen jakaminen onnistuu myös!

28.12.2018

Laitoin aiempaan väärän sähköpostin, hups! Aktiivisia/Luovia kavereita!

Nainen, 23 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Heippa!

Oon 23 vuotias nainen Helsingistä joka hakee samanhenkisiä kavereita, ei niinkään sukupuolella tai muulla väliä.

Harrastan taiteita kuten maalausta, keramiikkaa, digitaalista kuvataidetta, käsitöitä ja yleistä sketchailua. Näiden lisäksi myös kirjoitan suhteellisen aktiivisesti ja laulan harrastus - ja hubamielessä. Pidän myös videopeleistä, lautapeleistä ja roolipelaamisesta. Avoin jollekin larppaamiselle tai vastaavalle hauskalle.

Kodin ulkopuolella tykkään käydä lenkillä ja thainyrkkeilyssä, teatterissa ja muissa tapahtumissa. Kahvittelu ja viinittely on myös aina mukavaa.
TOISINSANOEN, olen vähän jokapaikan partahöylä ja avoin kaikenlaiselle touhuamiselle. Tykkään keskustella syvällisiä, koen harvoja asioita tabuiksi ja olen aina avoin kuuntelemaan kaikenlaista.

Kiinnostuksenkohteita minulla on paljon, mutta pidän kauhusta ja muusta makabeerista, psykologiasta, erilaisista kulttuureista, okkultismista, dadaismista, animaatioista, tanssimisesta, viinistä, koirista, seikkailusta, väristä keltainen, avokistani ja luonnosta. Näitä on varmaan lisääkin, mutta kirjoitin mitä pään päältä osaan nyt sanoa.

Olisi kivaa saada ystäviä kenen kanssa käydä ulkona ja vaikka harrastaa jotain luovaa yhdessä!

Mukavaa loppuvuotta ♡

27.12.2018

Ystäväporukka hakusessa Helsinki

Nainen, 32 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei,

Täällä 32-vuotias nainen kaipailee uusia ystäviä, olisi mahtavaa saada kasaan ystäväporukka. Minulla on kaksi lasta, jotka ovat jo koulussa olisi kivaa jos teilläkin olisi lapsia. Tykkään kaikenlaisista asioista ihan fiiliksestä riippuen kulttuurista biletykseen. Olisi ihana järjestää vaikka kerran viikossa/kuukaudessa vuorotellen brunssi, jonkun luona, käydä leffassa, syömässä, museossa, baarissa, lasten kanssa järjestää yhteistä aikaa. Tykkään itse muodista(vaikka en kovin muodikas itse olekkaan:), kauneudenhoidosta, terveys jutuista, syvällisistä jutuista, hassuttelusta, biletyksestä ja lasten kanssa olemisesta. Ottakaa yhteyttä niin nähdään porukalla!

27.12.2018

Uusia ystäviä pääkaupunkiseudulta

Nainen, 26 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Heippa!

Etsin pääkaupunkiseudulta uusia ystäviä, sillä aikuisiällä ei oo ollut niin helppo löytää uusia ystäviä. Olisi ihan huippua jos täältä löytyisi samanhenkisiä ystäviä😊

Oon 26-vuotias, sosiaalinen, huumorintajuinen ja spontaani. Lapsia mulla ei ole mutta avopuoliso löytyy😊Musta saat luotettavan ja lojaalin ystävän, joka on valmis aina auttamaan ja kuuntelemaan jos jokin mieltä painaa. Rakastan käydä erilaisissa kahviloissa, leffassa ja lasillisella. Olisi ihanaa löytää ystäviä joiden kanssa voisi vaikkapa kesällä lähteä melomaan, piknikille tai vaeltamaan.

Olisi ihana löytää samanhenkisiä ja lähellä omaa ikääni olevia ystäviä, joille myös olisi tärkeää viettää yheistä aikaa, soitella ja tehdä vaikka extempore juttuja😊

Mikäli jaksoit tänne saakka lukea ja koet että olisi kiva tutustua, laita viestiä!😊

27.12.2018

Ystävää kaivataan, Vantaa

Nainen, 39 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Etsin kaveria ja ihan tosiystävääkin pääkaupunkiseudulta noin 30-55- vuotiaasta naisesta.

Olen 39-vuotias, kahden kouluikäisen lapsen äiti itäiseltä Vantaalta. On parisuhdetta, taloa, koiraa, farmarimersua, akaateemista koulutusta ja työuralla etenemistä. Olen ollut niin kiinni työssä ja lasten hoidossa, että huomaan jättäneeni itseni ihan paitsioon.

Kiinnostuksen kohteitani ovat eläimet, sisustus ja yleinen kodinlaitto, piha ja puutarha, kaikenlainen omin käsin tekeminen, ulkoilu. Olen pohjimmiltani liikunnallinen ihminen ja ikuinen itsensä kuntoon saattamisprojekti on aina ajankohtainen. Olen luonteeltani rauhallinen ja introvertti. En tupakoi enkä ole koskaan hillunut baareissa.

Olisi mahtavaa löytää samanhenkistä naispuolista seuraa, johon pitää yhteyttä whatsupissa. Jonka kanssa istua teekupilliselle tai viinilasilliselle. Jonka kanssa lähteä sinne klassisen musiikin konserttiin tai taidenäyttelyyn, johon ei tule koskaan yksin lähdettyä. Tai ihan vain kävelylenkille. Tai jos sinulla on lapsia niin tehdä lasten kanssa yhdessä jotakin. Ja olisihan se ihan huippua, jos olisi joku, jonka kanssa jonain päivänä hurauttaisi naisten omalle matkalle.

Ota yhteyttä. Voidaan tutustua alkuun vaikka viestittelemällä.

22.12.2018

Moi!

Nainen, 26 vuotta, Uusimaa

Kavereita? Nykyään jotenkin ihan älyttömän vaikeeta löytää mitään pysyvää. Ennen sitä tutustu livenä porukkaan, mutta nykyään tää on tämmöstä.

Arvostan suoraa puhetta joten oon itsekin suora: en tuu toimeen virallisten ja jäykköjen (?? jäykkien siis) tyyppien kanssa. Jos sun lempparipuuhaa on viinien siemailu ja matkustelusta vouhottaminen, niin ei ehkä (siis ei) olla ihan samalla aaltopituudella. En henkilökohtaisesti ymmärrä tätä nykyajan juttua että elämän eri asioista pitää tehä kauhee numero ja vouhkata ympäri nettiä.

En tykkää: puhelimessa jaarittelu, hippeily, huomioh*oraus somessa

Tykkään: elukat🖤, sisustaminen, bailaaminen, shoppailu.

Spontaanit menot on yleensä parhaita. Välimatka ei oo ongelma, mutta enimmäkseen etin seuraa just baariin vaikkapa, joten sillon se ei oikein toimi jos toinen asuu etelässä ja toinen Rovaniemellä.

Ps. Miehet, ihan oikeesti. Tää ei oo mikään deittipalsta. En vastaa sellasiin viesteihin. En muutenkaan eti miehiä kavereiks.

21.12.2018

yksi ruusu voi olla puutarhani ja yksi ystävä maailmani

Nainen, 26 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Taas yksinäinen viikonloppu edessä? Oispa ihanaa että olisi joku jonka kanssa hengailla ja kokata yhdessä illallista, mennä laskemaan pulkkamäkeä, käydä taidenäyttelyssä...Olen se ystävä joka innostuu helposti uusista ideoista ja on aina valmis uuteen seikkailuun. Olen kulkenut melkoisen matkan tähän pisteeseen ja arvostankin ystävissä epätäydellisyyttä ja monitahoisia elämäntarinoita. Etsin sellaista ystävää joka tietää miltä tuntuu olla näkymätön ja haluaa nyt rakentaa kestäviä ihmissuhteita, jossa on muutakin sisältöä kuin oman egon pönkittämistä ja yhteisiä Instagram kuvia. Parhaimillaan ystävyys toisen ihmisen kantamista kun itse ei jaksa. Jos sinäkin etsit merkityksellistä ja aitoa ystävyyssuhdetta olisi hienoa kuulla tarinasi ja tutustua.

18.12.2018

Ystävyys kunniaan

Nainen, 56 vuotta, Espoo, Uusimaa

Etsin ystäviä pääkaupunkiseudulta. Myös jos tarvitset osa-aikaista asuntoa Espoosta, voisit asua luonani kerrostalokolmiossa. Vastikkeeksi auttaisit minua kotitöissä ja tietokoneen kanssa.

10.12.2018

Moikka!😄

Nainen, 19 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Täällä kirjoittelee 19-vuotias Helsingissä asusteleva tyttö, joka etsii uusia tuttavuuksia/kavereita erityisesti pk-seudulta. Oon muuttanut tänne noin puoli vuotta sitten lukion loputtua ja tällä hetkellä vietänkin rentoa välivuotta töitä tehden.
Ois kiva löytää kavereita esim. extempore
leffailtoihin tai ihan vain kahvilla käymiseen. Tykkää käydä salilla, piirtää, maalata, leipoa yms. Luonteeltani oon helposti lähestyttävä, puhelias sekä huumorintajuinen.

Ota ihmeessä yhteyttä jos yhtään kiinnostuit tällaisesta tyypistä!😊
(parhaiten vastaan instagramissa mutta toki myös sähköpostia saa laittaa!)

ig:pinjahakkinen

9.12.2018

Hei,uusia ihmissuhteita Espoossa etsii 30v nainen

Nainen, 30 vuotta, Espoo, Uusimaa

30v Espoolais nainen jolta uupuu sielunystävät jotka ei petä,jätä ja valhetele ja peru ja feikkaa olevansa muuta ku on ja elämäänsä.

omistan kaksion,siinä yksin,no love. 2x poikalapsi asuvat muualla)
rakastan ulkoilua,liikuntaa hyvää ruokaa,leipomista jne..olen ex ammatiltani kokki tulevaisuutta päin niin tammikuussa valmistun asiakaspalvelu tehtäviin shell asemille. haraastuksia;lumilautailu,rullaluistelu,valokuvaus ! <3

en omista eläimiä,mutta sydämmeni sulaa silti niille,ex hevostaituri 13vuoden ajalta,lapset.ruoak eläimet liikunta ja muu terveellisyys elämässä.
poltan mut vähän,,ja juopda en sairauteni vuoksi voi juoda alkoa paljoakaan,
instagram: haave.tyttö88
facebook; https://www.facebook.com/sanna.karkkainen.31
sielt vaa lurkkii lisää.

8.12.2018

Lähdetkö Thaimaaseen kanssani?

Mies, 27 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Elikkäs ajattelin lähteä tammi/helmikuussa Thaimaan suunnille nauttimaan vähän lämmöstä ja maisemista.

Ajattelin matkalla välillä vain löhöillä rannalla ja uida eli ottaa rennosti🙂 Välillä olisi tehdä pieni retki johonkin nähtävyyksille ja ottaa muutama valokuva eli aika lepposin meiningein liikenteessä.

En varsinaista reppureissaamista hae, mutta rinkalla mielummin kuin matkalaukulla, koska majoitusta voisi vaihtaa pari kertaa.

Kavereillani ei ole oikein aikaa/mahdollisuutta niin koitetaan täällä.

Luonteeltani olen sellainen suht rauhallinen ja hyväntuulinen. Tunnollinen, ainakin persoonallisuustestien mukaan ja myös huumorintajuinen😀 Asun Helsingissä.

Mies- tai naismatkaseura kelpaa, jos kiinnostuit laita viestiä ja aletaan suunnittelemaan lisää!

4.12.2018

Uusia ystäviä etsinnässä pk seudulta!

Nainen, 21 vuotta, Espoo, Uusimaa

Moikka! Oon 21 vuotias nainen espoosta :) etsin ystävää/ystäviä kun tässä valmistumisen jälkee kaikki katos ja nyt löytyy vain muutama ketä näen silloin tällöin, mutta olisi mukavaa jos löytyisi ystäviä joiden kanssa tehdä extempore asioita, jutella ja purkaa asioita toiselle, käydä leffassa, kahvilla, shoppailla, viettää kivoja iltoja yms. Olen parisuhteessa joten ihan vain ystäviä haen. Sukupuolella ei ole väliä mutta ikää voisi olla 17-22 välillä :) olen myöskin työssäkäyvä ihminen mutta vapaa aikaa löytyy että aikaa kyllä on :) enpä oikeen muuta osaa tässä sanoa mutta viestiä saa laittaa niin tutustutaan!

2.12.2018

Uusia ystäviä Uudeltamaalta

Nainen, 19 vuotta, Uusimaa

Heii!

Etsin uusia ystävyyssuhteita pääkaupunkiseudulta. Oon tällä hetkellä välivuodella ja suunnitelmis hakee keväällä opiskelemaan. Olis kiva saada uutta tekemistä ja uusia ihmisiä elämään, en etsi täältä parisuhdetta, olen tyytväisesti sellaisessa, mutta uudet ystävät on aina lämpimästi tervetulleita. Oon spontaani, tykkään käydä salilla ja pitää fyysistäkuntoa hyvänä sekä haastaa itseäni, myös lukeminen ja musiikkin kuuntelu on itselle tärkeitä harrastuksii. Etin kaverii ihan vaan vaikka jutusteluun ja kahvilla käyntiin. Tykkään myös käydä tapahtumissa ja shoppailla ja suunnitelmissani olis myös aloittaa joku uusi harrastus, kuten tennis.

Laita viestii spostiin jos yhtään tuntuu et meil voi olla jotain yhteistä: [email protected]

2.12.2018

Uusia ystäviä :)

Mies, 26 vuotta, Uusimaa

Hei, olisi palava halu tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia kavereita, olisiko mahdollista ? :) Täällä kirjoittelee 26 vuotias mies Uudeltamaalta, Käyn vaki töissä ja auto löytyy, joten kovin suuri matkakaan ei ole este näkemiselle jos ja kun siihen pisteeseen päästään :) Olisi kiva viettää aikaa, pitää hauskaa, hengata, käydä kahvilla/syömässä/leffassa, ulkoilla, rupatella ja listaa voisi jatkaa vaikka ja kuinka!

Harrastan kuntosalia ja siellä onkin käyty melko monta vuotta jo aktiivisesti, ulkoilen/lenkkeilen melko paljon ja talvisin laskettelen, olisi kyllä kiva kokeilla muitakin aktiviteetteja! Olen tosi sosiaalinen, luotettava ja huumorintajuinen, joten mun seurassa ei ainakaan toivottavasti tule olemaan tylsää.

Musiikkia tulee kuunneltua melko paljon, leffoja/sarjoja myös ja mikä parasta kun pääsee uppoutumaan oikein kunnolla fiilikseen.

Sinun sukupuolella ja iällä ei ole mitään merkitystä, tärkeintä on se että tullaan juttuun yhdessä!

Ota ihmeessä rohkeasti yhteyttä niin päästään tutustumaan kunnolla, odotan jo viestiäsi! :)

Kik on tehty myös, hebbu11

29.11.2018

Hellou!

Nainen, 18 vuotta, Uusimaa

Täällä on 18-vuotias hyvällä huumorilla varustettu nuori nainen joka kipeästi kaipaisi juttuseuraa. Lisää voidaan jutella jos kiinnostaa!

25.11.2018

Oikeaa Kaveria Etsimässä

Nainen, 29 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Täällä 29-vuotias rokahtava outolintu Helsingistä. Viime vuosina olen yrittänyt uusia kavereita löytää, mutta ei se ole niin helppoa mitä joku voisi kuvitella. Eikä ystävyyssuhteita tyhjästä luoda. Kaikilla on omat elämänsä kiireet ja ehkä en ole sitten se tavallisimmasta päästä oleva, hiukan erilaisempi kuin muut. Olen aina jotenkin tuntenut olevani hiukan erilaisempi pikkutytöstä saakka. Kaikki ei aina ole ymmärtänyt omituisia höpinöitä, ajatusmaailmat eivät ole kohdanneet tai kiinnostuksen kohteet. Olen kuitenkin mahdoton unelmoija, omissa ajatuksissaan pohdiskeleva, energinen, hassumainen höpsö ja touhukas.

Pidän paljon kissoista ja yksi sellainen kotoa löytyy päiviä piristämässä. Aika paljon tulee kotona vietettyä vapaa-aikaa katsomassa sarjoja/leffoja, kokkailemassa/leipomassa vegaaniherkkuja, käsitöitä tehtyä, kirjoja lueskeltua, mutta tykkään myös käydä lenkkeilemässä, kirpputoreilla tai kaupungilla kiertelemässä ja joskus myös musakeikoilla fiilistelemässä

Vuosi vuodelta sitä alkaa yhä enemmän kaipaamaan niitä kavereita, joiden kanssa tehdä tyttömäisiä juttuja ja lähteä vaikka lenkille tai teekupin ääreen höpöttelemään. Joskus ehkä sitä tuntee olevansa todella näkymätön ja iskee valtava tyhjyys, vaikka ympärillä olisikin ihmisiä. Ehkä sitä kaipaa kuitenkin enemmän niitä ihmisiä, joiden kanssa voi nauraa mahat kippurassa, muistella hauskoja hetkiä ja purkaa omia ajatuksiaan.

23.11.2018

Ystävää etsimässä

Nainen, 22 vuotta, Espoo, Uusimaa

Hei etsin itselleni ystävää/ystäviä jonka kanssa juttu etenis pidemmälle ku small talk tasolle. Olen luonteeltani rauhallinen ja spontaani. Nauran paljon jos tulee oikea ystävä kohdalle jonka kanssa klikkaa.

Saatan vaikuttaa etäiseltä mutta se johtuu siitä että minulla on niin paljon kokemusta siitä että jutellaan vaan niitä näitå ja sitten juttu jääkin siihen.

Haluaisin elämääni ihmisen jonka kanssa puhua syvällisiä ja käydä ulkona. Olen ystävänä kuunteleva ja ymmärtäväinen. Olen parisuhteessa myös. Ja sillä ole väliä mitä sukupuolta olet, kunhan huumorintajua löytyyy.Minulla on koira ja kissoja ja rakastan tehdä vaikka villasukkia sun muuta :) laita viestiå nii jutellaan lisää, olen huono esittelemään itseni 😂

Sivu
Takaisin ylös