Hei,
kokeilen tätä kaverihaku- palvelua aika "pienin toivein" koska haluan sisällyttää ilmoitukseeni erään varmaankin vähemmän kansansuosiossa olevan teeman. Olen 30-vuotias Uudeltamaalta kotoisin oleva iloluotoinen, elokuvien ja muun pop-kulttuurin suurkuluttaja, joka etsii kauhugenren ystäviä. Rakastan itse kauhua sen kaikissa muodoissa, mutta en ole vielä löytänyt ihmisiä, jotka tykkäisivät genrestä yhtä paljon kuin minä. Kulutan kirjoja, pelejä, leffoja, nettinovelleja jne. En ole genren harrastaja siksi, että voisin "kehuskella mitä kaikkea uskallan" vaan ihan vaan siksi kun siitä tykkään.
Olen tasapainoinen, mutta värikkään elämän elänyt henkilö eli katson maailma avoimin silmin ja ymmärrän monenlaisia lähtökohtia. En edusta itse mitään extreme- ideologiaa enkä toivo sitä muilta. Minulla on jalat maassa vaikka tykkään unelmoida. Käyn töissä ja opiskelen. En kuluta päihteitä enkä itse ole advokaatti päihtymiselle. Eli henkilöt, jotka suunnittelevat arkensa tämän ymärille eivät ole kanssani ihan samoilla linjoilla. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat minulle tärkeitä teemoja.
Vapaa-ajallani olen kahvin suurkuluttaja ja "taiteilijasielu", joka ulkoilee aktiivisesti ja harrastaa liikuntaa kasuaalisti.
Hmm. Tämä ilmoitus on suunnattu kaikille asuinpaikasta tai iästä riippumatta. Myöskään sillä oletko mies, nainen, muunsukupuolinen, sukupuolineutraali tms. ei ole väliä. Olitpa pitkä, pätkä, gootti, hipsteri, rokkari, hippi, tai ihan mitä vaan niin se ei ole este ystävyydelle ja kauhusta nauttimiselle :). Tunnustaisitpa jotain uskoa tai et, olipa etninen taustasi monipuolinen tai ei, olitpa kaksikielinen tai et niin nämä eivät ole deal breaker jos olet oikeasti hyvä tyyppi. Erilaisuus on rikkaus jos ihmisellä on sydän paikallaan.
PS. jos sinulla on lapsia niin sekin ok. olen lapsiystävällinen ja ymmärrän ihmisten perhekuvioiden vaikuttavan arkeen