Mitähän oikein etsin...
Minua on pitkään kutkuttanut ajatus siitä, että olisi normaalien piirien ulkopuolinen ihminen, joka olisi kuitenkin täysin luotettava. Sellainen ihminen, jolle voisi kertoa kaikkea täysin vailla sensuuria ja sitä sievistelyä mitä yleensä on.
Olen käynyt läpi vuosien masennuksen (siis ainakin nyt puhun siitä menneessä aikamuodossa). Masennus johtui nähdäkseni sosiaalisesta ahdistuksesta. Sen paranemiseen liittyi kaikenlaisten omituisten fantasioiden, perversioiden ja muunlaisten salaisten pakokeinojen kehittyminen. Olen takkuillut ja kipuillut, niin parisuhteessa, kaverisuhteissa kuin omassa identiteetissäkin. Usein tuntuu, että se kuka minä olen riippuu siitä kenen kanssa puhun.
Ja tuosta viimeisestä tulee ehkä luontevimmin se miksi haen ihmistä, joka olisi riippumaton. Ihminen, jonka edessä ei tarvitsisi miettiä sen seurauksia mikä on. Tarpeeksi läheinen ja luotettava, että uskaltaisi kertoa niitä salaisempiakin asioita. Tarpeeksi kaukainen, ettei tarvisisi miettiä leviääkö juttu yhteisten tuttujen tai piirien sisällä.
Vaikka netissä kirjoittelu onkin helppoa, niin silti olisi ehkä kiva, jos pystyisi myös joskus käymään kahvilla tai kävelyllä. Pokka kestäisi sen, että toinen on oikea ihminen eikä sähköpostiosoite.
Minulla on kaikenlaista omassa päässäni. Kestän loistavasti kuunnella myös muita. Minulla ei ole tarvetta tuomita, koska tiedän, että monet hanakasti tuomitsisivat minut.
Ja kaiken tämän kirjoittamisen jälkeen olisi kuitenkin ihan okei jutella myös kevyemmistä aiheista. Olen piilotettujen asioiden lisäksi myös kuplivaa huumorintajua, verbaliikkaa ja tilannetajua. Ja suhteellisen tasapainoinen ja turvallinen ihminen kaikesta huolimatta!