Ilmoitukset alueelta Uusimaa (2927 kpl) - sivu 102

 - 
 
12.8.2020

Moi!

Nainen, 22 vuotta, Porvoo, Uusimaa

Olen miettinyt jonkun aikaa, että olisi kiva saada piirtämis/maalaus seuraa tms. Eli olisi kiva piirtää tai maalata jonkun/joidenkin kanssa yhdessä, ei väliä minkälaista tekee tai millä "tasolla" on, kunhan tykkää kyseisistä asioista.
Voisi olla kiva esim. piirtää/maalata luonnossa, tai missä tahansa paikassa, tai ihan kotona. Onhan se myös mahdollista netin välityksellä jakaa juttuja jos asuu kauempana. Itse asun tällä hetkellä porvoossa.
Jos on kiinnostusta minkäänlaisista taide jutuista, luovista projekteista, valokuvaamisesta tai vaikka videoiden tekemisestä, niin laita ihmeessä siinäkin tapauksessa viestiä.
Jos kiinnosti, iällä tai sukupuolella ei ole merkitystä, vain yhteisellä kiinnostuksella luovia asioita kohtaan, ilmoittele!:)

11.8.2020

Kutsu ajatustenvaihtoon

Nainen, 30 vuotta, Espoo, Uusimaa

Anna sanojen hetken hyväillä alitajuntaasi, sillä kirjoitan sydämestä lämmöllä. Etsiminen ei kuvaa sitä, miltä minusta tuntuu. Enemmänkin asetan itseni näkyville niin, että mahdollisuus mielenkiintoisille ja aidoille kohtaamisille kasvaa.

Kuvailisin itseäni rauhalliseksi ja hiljaiseksi, introvertiksi. Lataan akkuni omassa rauhassa, mutta nautin ihmisten seurasta hyvin paljon. Varsinkin syvemmälle luotaavat keskustelut sisäisestä kehityksestä ja edistysaskelista ovat jotain super-kiintoisaa. Iloitsen läheiseni onnistumisista ja kannustan vaikeilla hetkillä, koen itseni empaattiseksi ja herkäksi.

Eläinten käyttäytyminen kiinnostaa ylipäätään, ja kasvien. Uskon maailmankaikkeuteen monine mystisine juttuineen ja rakkauteen elämän voimana. Maaginen maailma ja henkinen kasvu, hyvä tarkoitus ja avarakatseisuus kiehtovat.

Näistä herkistä asioista keskusteltaessa kaikenlainen manipulointi ja johdattelu on mahdollista, mutta sellaista en kaipaa elämääni. Draamaa, guruilua ja vääntöä olen kohdannut jo riittävästi. Ihmisten tasavertaisuus, aitous ja persoonallisuus saavat sen sijaan kukoistaa mielestäni vapaasti. Jokainen oppii asioita ajallaan ja tavallaan.

Minulle saa kirjoittaa ajatuksistaan, haaveistaan ja kokemuksistaan. Heittäydyn mielelläni jakamaan pohdintoja ja mietteitä.

10.8.2020

Moikka!

Nainen, 42 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

Olen 42v nainen Järvenpäästä. Olen huumorintajuinen, puhelias ja avoin tyyppi.
Saman henkistä naispuolista(en hae parisuhdetta) seuraa kaipailen. Juttelua, leffaa, kahvittelua joskus vois terassilla piipahtaa.
Koirat ja luonto lähellä sydäntä.

9.8.2020

Hei!

Nainen, 38 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Olen 38- vuotias nainen ja etsin ystäviä. Minulla on pieni koira ja etenkin lenkkeilyseura kiinnostaisi. Arki pyörii aika paljolti koiran ympärillä, joten toisen koiranomistajan kanssa olisi helpointa nähdä lenkkeilyn merkeissä. Rakastan luonnossa liikkumista, rauhallisia koti- iltoja ja mustaa huumoria. Myös metallimusiikki on lähellä sydäntäni ja tykkään käydä keikoilla silloin tällöin.
Kuormitun herkästi isossa ihmisjoukossa ja liiasta sosiaalisuudesta, joten ystävyyssuhteiden muodostaminen on ollut aina haastavaa. Lisäksi olen aamuihminen, joten baareissa pörrääminen ei kiinnosta.
Olen parisuhteessa, joten etsin vain ystäviä.

9.8.2020

Uusia ystäviä??

Nainen, 21 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka tytöt!
Täällä huhuilee 21v (-99) nuori nainen Vantaalta. Olen Vantaalla asunut n. vuoden ja minulla ei ole juuri kavereita täällä päin, paitsi miehen kaverit... Omia naispuolisia kavereita olisi ihana saada.
Asun kihlattuni kanssa, sekä meillä asustaa myös koiravanhuksemme Romeo.
Opiskelen sairaanhoitajaksi, sekä teen töitä lähihoitajana.

Olen sosiaalinen, spontaani ja avoin tyyppi! Huumorintajua löytyy välillä vähän liikaakin :D.. Olen empaattinen ja ystävällinen ihminen. Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja minuun on super helppo tutustua! Arvostan ihmisissä sitä, että uskaltaa olla omaitsensä :-).
Minusta saa seuraa oikeestaan mihin vain! Ulkoiluun, shoppailemaan, viinille, baariin, reissuun tai mitä ikinä keksitään!!

Sijainnillasi/ iälläsi ei nyt varsinaisesti ole suurta merkitystä, mutta toki hengailua edesauttaa se että asuisimme molemmat pk-seudulla ja suunnilleen saman ikäisiä!
Nakkaa rohkeasti viestiä niin tutustutaan :-)
(sc: liisa_amanda)

8.8.2020

Yksinäisyys

Mies, 32 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moikka. Täällä kirjottelee yks melko yksinäinen yksin asuva mies Helsingistä, jolle alkaa tämä pitkään jatkunut yksinäisyys kyllästyttää niin yritetään tehdä nyt pysyvää muutosta tähän tilanteeseen.

Olen urheilullinen, kiltti, pelottava hujoppi joka tykkää käydä kuntosalilla, pelata PC:llä ja harrastaa musiikkia.

Tykkään käydä ulkona lenkillä ja ihan vain kävelyillä, mutta treenaan myös intohimoisesti kuntosalilla. Viihdyn myös paljon kotona omien harrastusten parissa. Tykkään katsoa leffoja, pelailla PC:llä, lueskella, kuunnella musiikkia tai ihan vain pohdiskella elämää ja siihen liittyviä asioita. Ennakkoluuloton, oikeudentajuinen, avoin, utelias, suorapuheinen ja mustan huumorin omaava. Joskus saattaa olla vähän turhankin mustaa huumoria. Tykkään pukeutua siististi ja pitää itsestäni huolta.
Metalli, rock, funk yms. uppoo erittäin hyvin, mutta aikalailla kaikkiruokainen musiikin suhteen.

Pitkään ollut yksinäinen eikä sosiaalisia kontakteja ole ollut vuosiin, joten olisi mukava löytää joku jonka kanssa klikkaisi. Minusta saa seuraa lenkkipolulle, kävelylle, kahvittelulle tai vaikka piknikille. Pelailen myös paljon koneella niin pelikaveritkin ovat tervetulleita. Tykkään myös pohtia paljon elämää ja siihen liittyviä asioita, kun ei ne asiat aina elämässä mene niinku elokuvissa.

Oma arki pyörii lähinnä koulun, treenien ja harrastusten parissa niin olisi mukava löytää joku jonka kanssa jakaa vaihtaa ajatuksia, jutella elämästä tai muuten vaan viettää aikaa yhdessä ja olla kontaktissa. Vaihtaa kuulumisia, harrastaa, hengailla tai vaan olla ja käydä katsomassa vaikka elokuvia, että olisi enemmän sisältöä arkeen ja viikonloppuihin.

7.8.2020

Terve

Mies, 24 vuotta, Espoo, Uusimaa

En etsi mitään erikoista, mutta jos haluat tulla juttelemaan niin siitä vuon :)

Olen 24-vuotias nuori mies. Tykkään pelata minecraftia ja pokemon go:ta.
Joku voisi kutsua minua lapselliseksi, mutta kutsukoon:D

Pidän kissoista ja niitä minulla on kolme! Olen parisuhteessa joten en etsi mitään vakavampaa! Ihan vain juttelukaveria. Oon usein aluksi ujo, mutta kun oppii tuntemaan niin huomaa, että olen aika mahtava tyyppi haha:D

Etsin pääasiassa nettikaveria eli voit asua missä päin tahansa.

7.8.2020

hellou likat!

Nainen, 19 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Mä 52 v. mies kanta-helsingistä etsin seuraa kivasta likasta täältä pumma,k-seudulta. olen työteliäs oman tien kulkija joka ottaa myäs muut muut huomioon. Tumma, komea, pitkä mides eli 188/86. Ota yhteyttä muhun ja katotaan mihin tiemme vie. T. vehi

6.8.2020

Ystäviä etsinnässä

Nainen, 25 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Olen 25-vuotias Helsingissä asuva nainen!
Etsin ystäviä, kun ei itsellä niitä tällä hetkellä paljon ole. Moni ystävä on lähtenyt lapsen saannin myötä. Eli kanssani asustaa 2 - vuotias taapero😊.
Tykkään luonnossa kävelystä, kahvitelusta, musiikin kuuntelusta(rokista suomipoppiin, musa maku), kirjoista ja leffoista

Jos nappaisi niin rohkeesti vaan kirjottelee. Oon kyllä aluksi ujon puoleinen.

6.8.2020

Olisi kivaa tutustua uusiin ihmisiin 😁

Nainen, 22 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Heippa. Oon 22 vuotias nainen pääkaupunkisudulta. Olisi kivaa saada uusia kavereita joiden kanssa käydä kahvilla, syömässä yms perus juttuja. 😊
Mä tykkään laulaa, lenkkeillä, keilata, kirjottaa....
Kaikki sopii oikeestaan. 😃
Joten kaikki kivat ja kiltit mimmit niin tutustutaan jooko. 😁🙌 Miks ei miehetkin.
Mielellään ikä haarukka 22v+
Kik messenger:
VenlaKristiinah
Instagram: xoxvenlakristiina 🙂

5.8.2020

Uusia (äiti)ystäviä etsimässä

Nainen, 32 vuotta, Espoo, Uusimaa

Hei!

Olen 32v nainen Espoosta. Perheeseeni kuuluu mies, 2,5 vuotias lapsi ja kaksi koiraa. Kesän aikana on tullut huomattua, että ystäviä ei ole mitenkään ruuhkaksi asti. Etsin suunilleen samanikäistä (laitetaan nyt ikähaarukaksi vaikka 29-35v), mieluiten itsekin perheellistä ystävää (vain naispuoliset haussa).

Tykkään katsoa sarjoja, käydä kahvilla ja syömässä uusissa paikoissa, touhuta kaikkea mukavaa lapsen kanssa, katsoa elokuvia ja käydä shoppailemassa. Myös matkustelu kuuluu lempijuttuihin! Joskus löydän itseni kuntosaliltakin.

Kaipaisin kaveria/ystävää ihan normaaliin arkeen ja sellasiin "tyttöjen juttuihin". Parasta olisi tietysti, jos sinullakin olisi alle kouluikäisiä lapsia, niin voisi jakaa myös niitä pikkulapsiarjen iloja ja suruja ja mietteitä. Teen itse toimistoaikaan töitä, joten iltaisin ja viikonloppuisin löytyy aikaa.

Jos kiinnostuit, laita ihmeessä viestiä :)

4.8.2020

Etsitään naispuolista ystävää :)

Mies, 25 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Heipsan,

Täällä kirjoittelee 25-vuotias mies Helsingistä.
Haetaan naispuolista ystävää (20-27v), jonka kanssa voisi viettää aikaa, jakaa ajatuksia, mahdollisesti harrastaa jotain tai käydä vaikka ulkona syömässä.

Tällä hetkellä työskentelen automyyjänä ja vapaa-aikani vietän salilla sekä muutaman kerran viikossa kilpaurheilun parissa.

Olen todella sosiaalinen, huomaavainen ja rehellinen. Miinuksena se, että olen aika ulkonäkökeskeinen..
Tykkään hyvästä ruuasta, leffoista sekä viinistä + syvälliset keskustelutkin on ihan jees.
Jos susta tuntuu, että meillä vois klikkaa (ystävinä) niin älä epäröi vaan ota yhteyttä!
Lupaan, että jos olet hakemani ihminen meille tulee varmasti kivoja, ihania ja ikimuistoisia hetkiä! :)

Ps. Plussaa, jos olet PK-seudulta! Minulla on kuitenkin työnpuolesta auto käytössä, joten esimerkiksi päivän extempore reissut toiselle paikkakunnalle onnistuvat.

Och samma på svenska.

4.8.2020

Valokuvaus ja hengailu seuraa Pk-seudulta 📸

Mies, 20 vuotta, Espoo, Uusimaa

Moikka,

Someaddikti, valokuvaaja ja ekstrovertti tapaus. Oon persoonallisempi miltä päällepäin näytän 😌

Mikäli olet aito ja ainutlaatuinen niin tulemme varmasti hyvin juttuun! 😊

Etsin täältä sitten kavereita (mieluiten miespuolisia), joita voi tavata myös livenä eli jos etsit kirjekaveria, suosittelen siirtymään seuraavaan ilmoitukseen. Mutta jos et, voit lisätä mut vaikka alkuun kikissä @lukiopoikaa tai sitten pistät täällä viestiä. 😌

4.8.2020

Turri kaverit hoi ^w^

Nainen, 21 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei!

Etsin itselleni kaveria joka olisi myös furry hahmojen ystävä!
Iällä ei niinkään väliä, eikä sukupuolella eikä välimatkalla ei myöskään. Toki parasta olisi jos kaveri asuisi jossain aika lähellä että voisi joskus nähdäkkin.
Olen itse 21v nainen Helsingistä, asun yksin kaksiossa koirani ja kahden kanini kanssa.

Harrastuksiini kuuluu piirtäminen sekä koiran kanssa agilityn harrastus.
Vapaa-ajalla yleensä piirrän, ulkoilen tai käyn helsingin yöelämässä.

Haaveeni olisi joskus päästä AnthroConiin Amerikkaan!
Ehkä sinä voisit lähteä mukaan? :3

Jos kiinnostuit ja haluat jutella lisää, voit laittaa viestiä täällä tai :

IG : Janekudoggie

3.8.2020

Uusia tuttavuuksia ja kavereita

Nainen, 25 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Olen 25-vuotias nainen Helsingistä. Pesiydyin tänne muutama vuosi takaperin, joten murre voi olla vieläkin huomattavissa.

Olen tutustunut uusiin ihmisiin täällä asustaessani ja saanut kavereitakin. Uusia tuttavuuksia voi silti olla enemmänkin, varsinkin täältä pk:n seudulta, ja olisi mahtavaa saada joskus kasattua oma kaveriporukka! :)

Olen kuullut kavereilta olevani rauhallinen ja hyvä kuuntelija, vaikkakin huumorini on paikoiteillen räväkkää ja synkkää. Saatan innostuessani jaksaa höpöttää vaikka millä mitalla, mutta pohjimmiltani olen suhteellisen ujo. Eli hyvin perinteinen suomalainen. :D

Luonnettani voi kuvailla "nörtiksi". Videokonsolit (Switch ja Xbox), pc ja sarjakuvat ovat lähellä sydäntäni.
Tykkään syömisestä ja ruoasta keskustelunaiheena. Arjessa tulee myös vastapainona harrastettua urheilua, ettei ihan sohvaperunailuksi mene. :D

Musiikki on tärkeä osa elämääni. Musiikinmakuni on laaja, vaikka painottuukin raskaamman puolelle.
Olen aika avoin kaikenlaiselle musiikille ja tykkään tutustua itselleni uusiin genreihin. :) Tykkään käydä myös keikoilla sekä festareilla!

Iällä tai sukupuolellasi ei ole väliä. Ei haittaa myöskään, jos asut pk-seudun ulkopuolella. Peliseura xboxille sekä pc:lle on tervetullutta :)

Laita vaan viestiä, jos kiinnostuit!

1.8.2020

Kaveri hakusessa

Nainen, 35 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Tässä kesälomalla tullut havahduttua siihen, että ei niitä kavereita olekaan niin paljoa kuin luuli. Monilla kavereilla on myös lapsia, joten se rajoittaa jonkin verran yhdessäoloa. Kova halu olisi tehdä kaikkea kivaa ja käydä uusissa paikoissa, mutta yksin ei tule lähdettyä. Itse olen 35-vuotias naikkonen, sinkku, lapseton ja töissä sosiaalialalla. Älä anna iän hämätä. Vieläkin mietin mikä musta tulee isona.

Persoonsltani olen aika ambivertti, nautin ihmisten seurasta, mutta välillä kaipaan omaa rauhaa. Olen aika spontaani ja helposti innostuva. Myös rauhallinen ja pohdiskeleva. Rakastan syviä keskusteluja ja maailman menon ihmettelyä. Mussa taitaa olla pientä maailmanparantajan vikaa. Jonkinlainen hippi olen sydämeltäni ja punaviherkuplassa vahvasti elävä. Haaveilen, että jonain päivänä voisin elää jossain ihanassa omavaraisessa ekokylässä, jossa voisin viljellä suurimman osan omista ruoista. Mun sydäntä lähellä on pehmeät ja vihreät arvot 😊.

Tällä hetkellä harrastuksiin kuuluu boulderointi, pyöräily ja epäsäännöllinen kuntosalilla hengailu. Välillä myös tulee joogailtua. Musiikki on mulle myös iso juttu, rakastan sitä ja kuuntelen todella laajasti eri genrejä. En ehkä ihan hevimmästä musiikista kuitenkaan innostu. Haaveilen joskus vielä opetelevani jonkun instrumentin soittoa.

Mua kiinnostaa noin yleisesti kaupunkikulttuuri, musiikki monessa eri muodossa, luonto ja retkeily, standup, matkustaminen niin lähelle kuin kauas, museot, elokuvat ja dokkarit, teatteri, kirppikset, henkisyys ja hyvinvointi, saunominen, kestävä kehitys, ihmisoikeudet, viini ja hyvä ruoka.

Olisi kiva lähteä keikoille niin ug-bileisiin jonnekin metsään kuin tunnelmalliselle jazz-klubille tai Helsingin Juhlaviikoille. Ihanaa olisi myös tehdä jotain pieniä roadtrippejä kiinnostaviin kaupunkeihin tai kansallispuistoihin ympäri Suomea, käydä mielenkiintoisissa ravintoloissa tai kokkailla yhdessä kotona. Standup-keikkoile lähden myös mielellään. Innostun helposti kaikesta uudesta, …

30.7.2020

Hei tyypit!

Nainen, 30 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Täällä kirjoittelee 30v. nainen Helsingistä. Minulla on 2,5-vuotias koira, jonka kanssa lenkkeilen päivittäin. Olen sosiaalinen, helposti lähestyttävä, luotettava, mukava, hyvä keskustelija ja kuuntelija.

Tykkään urheilusta, ulkoilusta, lukemisesta, matkustamisesta, kirppiskierroksista, avantouinnista, kahvittelusta sekä kulttuuritapahtumissa ja live-keikoilla käymisestä. Olen myös aina innostunut oppimaan uutta ja tällä hetkellä minua kiinnostaisi aloittaa ilmajooga. Minulla on muutama todella hyvä ystävä, joiden kanssa ollaan yhteydessä vuodesta toiseen vaikka kaupungit ja elämäntilanteet välissä muuttuu. Kuitenkin Helsingissä minulla on harmillisen vähän kavereita, joiden kanssa tehdä yhdessä arjessa asioita ja vaihtaa ajatuksia.

Toivoisin, että saisin elämääni ihmisiä, joiden kanssa pidettäisiin yhteyttä ja keskusteltaisiin. Lisäksi toivon seuraa erilaisiin tekemisiin ja kulttuuririentoihin. Laita viestiä niin jutellaan lisää :)

29.7.2020

Kesä(loma)seuraa? :)

Mies, 26 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moip, tällai tosi kiva ja sosiaalinen 26v jäbä vantaalta. Työ, kämppä ja auto löytyy. Musta lyhyesti: pidän itestä huolta, salia harrastelen välillä, lenkkeilen jne.
Etin seuraa kaikenlaiseen tekemiseen, voin lähteä spontaanisti vaikka lenkille tai leffaan, ihan mitä keksitään. :)

28.7.2020

Löytyiskö täältä uusia kavereita?

Nainen, 27 vuotta, Kerava, Uusimaa

Oon 27 vuotias, yhen lapsen sinkkuäiti ja olis kiva löytää uusia kavereita, kun tuntuu et vanhat kaverit on kaikki löytäny parisuhteen tai muuten vaan kaikonnu.

Mä oon ihan kiva mimmi, tuun toimeen aikalailla kaikkien kanssa ja ihan kaikenlaista seuraa olis kiva löytää miehistä ja naisista. Oon hyvä kuuntelemaan huolia ja murheita ja osaan jopa antaa ehkä ihan hyviä neuvojakin :)

Muksu kulkee mulla mukana suurimman osan ajasta, mut joka toinen viikonloppu on säännöllisesti lapsivapaata, niin sillon voi sitten tehä aikuisten juttuja :) ja kyllä sen hoitoonki saa muulloinki jos tarvitsee !

Musta saa seuraa melkein ihan mihinkä vaan aktiviteettiin tai ihan vaan hengailuseuraks :) oon avoin kaikelle!

Sivu
Takaisin ylös