Ilmoitukset alueelta Turku (479 kpl) - sivu 17

 - 
 
2.1.2021

Ystävänkokoinen paikka vapaana (:

Nainen, 38 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Hyvää alkanutta uutta vuotta!

Joskus netistä tarttui haaviin nykyinen seurustelukumppanini, katsotaan tarttuisiko tällä kertaa pyydykseen oikeaa ystävää/ystäviä.
Introvertimpi puoleni näyttää tuupanneen ekstrovertimmän puoleni jorpakkoon ja nyt lienee tullut aika tehdä asialle jotain.

Vaikka mieheni kanssa kulutammekin yhdessä kotimme lattioita ja töissä on pari hyvää kaveria, olen ikäväkseni huomannut, että läheiset, hyvät ystävät puuttuvat. Kukaan ei oikein ole samalla aaltopituudella. En kaipaa uusia kavereita kymmenittäin, enkä viestittelyä tai näkemistä ihan joka päivä, tulee muuten sosiaalinen ähky. Töissä tulee nii paljon kuitenkin lörpöteltyä työkavereiden kanssa ja kotona on tosiaan mieheni.

Näin korona aikaan ei voi normaalisti tavata ihmisiä, mutta olisi mukavaa, jos olisi edes yksi kaveri kenen kanssa turista puhelimessa, kirjoitella ja mahdollisuuksien mukaan tavata jonkin yhteisen intressin parissa. Voi mennä vaikkapa ihan vaan kävelylle. Talven jälkeen pyöräily olisi kivaa. Sitten kun korona hellittää, voisi mennä esim. teatteriin, keikalle heilumaan, katsella leffoja, pelata bilistä/lautapelejä, tehdä ruokaa, kuunnella musiikkia ja olla vaan ym. mitä kivaa ikinä sitä keksisimmekään.

Tuntuu usein, että on syntynyt väärälle planeetalle, ei oikein aina ymmärrä kaikkien lajitovereidensa touhuja, arvoja. Onko se materia, saavuttamaton ikuinen kauneus ja rikkaus ne tärkeimmät asiat elämässä…
En ole mikään täydellinen ekohippihilluli, mutta ainakin jossain määrin pyrin elämään ekologisemmin ja mietin omia kulutustottumuksiani ympäristön ja terveydenkin kannalta. Syntinen olen kyllä minäkin, saastutan
luontoa autollani enkä ole luopunut lihansyönnistä, vaikka ajattelenkin, että eläimet ovat yhtälailla tuntevia otuksia kuin me ihmisetkin.

En ole elänyt mitään pumpulielämää, kuolemakin niittänyt satoaan ja tehnyt rakkaista ihmisistä mykkiä luurankoja. Elämänhaluani viikatemies ei ole onnistunut nujertamaan. Vaikka tästäkään vuodesta ei tule …

27.12.2020

Hei!

Nainen, 28 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Olen 28 vuotias nainen vailla ystävää.
Elän miehen kanssa ja olen 2 lapsen etä-äiti.
Olen kuntoutustuella ja siksi minulla on paljon aikaa.
Ystävät ovat vähissä ja yksinäisyys painaa.
Tykkään meditoinnista, kirjoittamisesta ja musiikista.
Haaveilen paremmasta elämästä ja puhtaammasta luonnosta.
Toivon pitkäaikaisesta kirjeystävää/ystäviä.
Iällä, ulkonäöllä ei ole merkitystä.

23.12.2020

Moikka!

Nainen, 21 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Etsin ystävää/ystäviä täältä Turusta päin. Tosin ei haittaa jos asut kauempanakin, jos tykkäät matkustella. Oon 21-vuotias nainen, ois kiva jos oisit samaa ikäluokkaa (18-30v) ja tykkäisit samoista asioista kun mä!

Tykkään ite shoppailusta, kahvilla/ravintolassa käymisestä, lenkkeilystä, sulkkiksesta, minigolfista, illanistujaisista, viinistä, yökerhossa tanssimisesta ja mut saa kyl mukaan lähes kaikkeen kunhan vaan aikaa löytyy. :)

Voitais tutustua ensin ihan viestein ja sit kun koronatilanne ja mun opiskelut helpottaa niin voidaan nähdä.

29.11.2020

Kavereita äidille ja lapselle?

Nainen, 26 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Olen hiljattain Tampereelta Turkuun muuttanut 26-vuotias nainen. Täältä Turusta ei löydy vielä ystäviä, joten siksi ajattelin kirjoittaa tänne.
Asun miehen ja 4-vuotiaan poikani kanssa. Olisi kiva tavata myös muita äitejä, että lapsikin saisi leikkikavereita, mutta ei haittaa vaikka olisitkin lapseton. Näkemiset onnistuu yleensä ilman lastakin, mutta olisi kiva jos se ei haittaisi jos lapsi on joskus mukana.
Vapaa-ajalla tykkään esimerkiksi lukea, opiskella kieliä ja käydä kävelyllä. Baariin minusta ei seuraa saa, mutta lähden mielelläni vaikkapa kahville, kävelylle, elokuviin tai shoppailemaan.

25.11.2020

Heips!

Nainen, 28 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Heippa! Täällä 28-vuotias Turussa syntynyt ja Turussa asuva nainen etsiskelee samanhenkistä seuraa arjen ja viikonloppujen perusjuttuihin hyvän ruoan, keskustelun, ulkoilun, sarjojen katsomisen ja ihan minkä tahansa muun keksimämme idean merkeissä.

Aikoinaan minulla on ollut paljon kavereita joista harvat ja valitut on jääneet pysyviksi ystäviksi. Osalla kuitenkin parisuhde, pakonomainen miesten metsästys (olen itsekin sinkku mutten koe tarvetta tällaiselle) tai tuore perhe vievät aikaa eikä siksi tule nähtyä enää niin usein. Osa myös asuu pidempien etäisyyksien päässä mikä hankaloittaa. Ikävä kyllä myös kuningas alkoholi on aika rajoittavana tekijänä ystävyyssuhteissa, kun osa jaksaa vuodesta toiseen bilettää ja näin ollen vietän viikonloput lähinnä yksin. En siis ole absolutisti ja tykkään itsekin rällästää tietyssä mielentilassa ehkä pari kertaa vuodessa, mutta yökerhot ja ylipäänsä alkoholi ei oo se ykkösjuttu. Lähinnä etsin uusia ihmisiä elämääni, koska kyllästyttää tämä tilanne, että haluaisin tehdä kaikenlaista mutta oikeaa ihmistä ei enää ystäväpiiristä tunnu löytyvän.

Olen rauhallinen ja aluksi tosi ujo, mutta jos tuun juttuun ihmisten kanssa, rentoudun nopeasti ja voin olla oma itseni. Ystävien kuvailemana olen luotettava ja hyvä kuuntelija. Omasta mielestäni olen myös hauska.

Tällä hetkellä minulla ei juurikaan ole harrastuksia, mutta jotenkin toivoisin sellaista ihmistä elämääni joka patistaisi ja saisi minut kokeilemaan uusia juttuja. Rakastan musiikkia ja minut näkeekin aika lailla aina kuulokkeet korvissa kun lenkkeilen osa-aikaisen (asuu osittain vanhemmillani) koirani kanssa. Olen myös tämän vuoden aikana löytänyt huonekasviharrastuksen ja nautin kun näen että kasvini kasvavat ja voivat hyvin. Olen myös vastikään tehnyt elämäni ensimmäiset villasukat, joten pakko myöntää, että pientä pakkomiellettä kutomiseen on iskenyt. Tykkään myös lukea, joten ajatus jonkin sortin samanikäisten ihmisten kirjakerhosta olisi kiva!

Olen avoin ihan kaikenlaisille …

7.11.2020

Heips!

Nainen, 20 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Täällä parikymppinen hoitsuopiskelija etsiskelee kavereita Turun suunnilta! Sukupuolellas ja iälläs ei ole suurempaa väliä, kunhan tullaan hyvin juttuun.
Itse olen suht tuore turkulainen, tosi kiltti ja symppis, alkuun ehkä hieman ujo mutta siitä päästään yleensä aika nopsaan 😁 Olis kivaa viettää aikaa yhdessä erilaisissa merkeissä, ehdotuksia saa heittää ihan oman maun mukaan. Tuu rohkeest laittaa viestiä ja jutellaan lisää 😊

28.10.2020

Moikka!

Nainen, 21 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Olen muuttanut Turkuun jokin aika sitten, joten kaipaisin täältä päin lisää kavereita. Olen 21-vuotias. Tällä hetkellä käyn töissä ja teen avoimen yliopiston kursseja. Rakastan urheilua, ulkoilua, matkustelua ja vain kotonakin rentoutumista. Toivoisin seuraa lenkille, salille, kahville, opiskeluun tai vaikka kaupoille kiertelyyn. Asun yhdessä poikaystävän kanssa, joten naispuoliset kaverit olisi kivaa vaihtelua :).

26.9.2020

Moikka!

Nainen, 19 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Oon muuttanut Turkuun vastikään ja olisi kiva löytää täältä kavereita keiden kanssa viettää aikaa! Tykkään urheilusta, musiikista ja lukemisesta ja oon kiinnostunut lääketieteistä. Esimerkiksi lenkkikaveri olisi jees! Laita ihmeessä viesti jos tuntuu et voitais ystävystyä!

20.9.2020

Hei!

Nainen, 19 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Minä olen 19 vuotias nainen Tampereelta ja etsin ystäviä. Muutin vastikään poikaystäväni kanssa Turkuun ja en ole löytänyt ystäviä.

Persoonallisuudeltani olen pirteä optimisti ja nauran paljon. Olen kiltti, luotettava ja hyvä kuuntelija.

Jos uskot että meistä tulisi ystäviä niin laita viestiä niin lähdetään vaikka kahville ja tutustutaan paremmin.

19.9.2020

Kavereita Turusta

Nainen, 19 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Moi! Olen 19-vuotias juuri yliopiston aloittanut turkulainen, tiedekuntana LuTe (luonnontieteet). Luonteeltani olen hieman ujo, mutta tutustumisen jälkeen todella puhelias :D

Harrastukset koostuvat pääosin eri urheilulajeista, erityisesti pallopelit ovat lähellä sydäntä. Tykkään myös ihan vaan hengailla ja jutella tai pelailla lautapelejä, baariinkiin voin lähteä, vaikka en alkoholin suurkuluttaja olekaan.

Sukupuolella ei väliä, mutta mieluiten suunnilleen samaa ikäluokkaa. Jos yhtään siltä tuntuu, niin laita vaan viestiä! :)

18.9.2020

Uusia ystäviä

Nainen, 24 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Moi!

Olen 24-vuotias nainen ja olisi mukava löytää uusia kavereita/ystäviä Turun seudulta tai miksei muualtakin. Vapaa-ajallani teen mielelläni käsitöitä (neulon enimmäkseen), ulkoilen ja treenaan. Tykkään laittaa ruokaa ja leipoa. Kokeilen mielelläni uutta, mutta kotoilukin tekee usein hyvää. Luonteeltani olen iloinen ja ystävällinen :) Olen parisuhteessa. Ota rohkeasti yhteyttä! Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä.

11.9.2020

Ystävää

Nainen, 52 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Huumorintajuinen, rauhallinen, luonnosta pitävä. Tanssikaveri kiinnostaisi. Juttuseuraa. En pidä siitä, että vain seksin takia otetaan yhteyttä. Etsin oikeasti keskustelutaitoista ystävää.

Olen tavallinen suomalainen nainen. Maaseudulla syntynyt ja oppinut siellä tapani. En osaa hienosti puhua enkä pukeutua. Osaan ottaa toiset huomioon ja kuunnella. Joku hyvä neuvokin välillä vahingossa tulee. Vasta nyt tällä iällä olen oppinut pitämään itsestänikin huolta. En ole tadellakaan missin mitoissa, mutta ihan ok toimiva pakkaus silti.

Jos kiinnostaa niin kirjoittele!!!

7.9.2020

Kaveriseuraa

Mies, 23 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Moikka!

Etsin uusia kavereita. Asuinpaikallasi ei ole väliä, eikä sukupuolella tai iälläsi.

Olen luotettava, huumorintajuinen, ystävällinen.
Käyn töissä, sekä harrastan lenkkeilyä.
Olen kihloissa, joten suhdetta en etsi.

Pistä viestiä jos kiinnostaa

6.9.2020

Moi!

Nainen, 25 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Oon muuttanut Turkuun alkuvuodesta opiskelemaan ja olisi ihanaa vihdoin löytää täältä samanhenkisiä kavereita! Iällä tai muulla ei ole niin väliä.

Olen iloinen, huumorintajuinen, puhelias ja aika perustyyppi. Tulen kaikkien kanssa toimeen mutta en hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka jatkuvasti valittavat.

Tykkään erityisesti kahvitella, syödä hyvää ruokaa, käydä leffassa, pelailla tennistä ja sulkkista ja käydä kävelyillä. Lautapelejä on myös hauska pelata (mutta ei ihan mitään 5h kestäviä :D). Haluan nähdä ja kokea uusia juttuja enkä esim. melkein ikinä katso samaa elokuvaa tai lue kirjaa uudestaan. Oon ennen urheillut enemmänkin mutta se on viimeisen vuoden aikana jäänyt tosi vähälle, joten olis kiva käydä yhdessä liikkumassa. Mut saa aina kokeilemaan uusia harrastuksia ja aktiviteetteja!

Laita ihmeessä viestiä, jos kiinnostais tutustua!

31.8.2020

Heips! Syksy tuli ja kivaa ystävää vailla oon, ootko sinäkin!?

Nainen, 50 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Toivoisin löytävän samantyylisen ystävän täältä, joko mies-tai naispuolisen. Tykkään käydä kävelyllä ja jutella mistä vaan. Oon vähän semmonen taiteilijasielu ja esteetikko ja tykkään kaikesta kauniista ja kauniista paikoista ja kahviloista ja elämistä, erityisesti koirista. Haluaisin koiran mutta nyt en voi ottaa, ikävä kyllä.
Oon teinipojan yh ja omaa aikaa riittää vähän liikaakin ja ystävä ois mukava vaikka mihin lähtemään kanssani. Jos kiinnostuit, niin käydään kaffella ja tutustutaan ja tykkään hassuttelusta myös. Huumori piristää kummasti päivää.

22.8.2020

Moikka☺️

Nainen, 23 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Oon 23-vuotias nainen Turusta ja olis kiva saada lisää kavereita Turun suunnalta. Iältäsi voisit olla vähän samaa ikäluokkaa. Muutin Turkuun vuosi sitten ja aloitan opiskelemaan matkailualaa nyt syksyllä. Tykkkään mm.laittaa ruokaa, shoppailla ja laittautua. Harrastan valokuvausta, käyn salilla ja mulle uutena harrastuksena on retkeily/patikointi luonnossa, oon kyllä tykännyt😌
Etsin kaveria jonka kanssa voidaan, vaikka vaan jutella kaikesta, hengailla, kahvitella, mennä leffaan, shoppailemaan tai käydä driksuilla tms🥂

Laita viestiä jos kiinnostuit!😊

12.8.2020

22v pc-hiiri ikuinen loner ja lojaali kamu :D

Nainen, 22 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Otsikossa aika olennaiset jutut :D
Oon naispuolinen ja etsin pääasiassa
naisoletettuja kavereita ikäluokkaa 20-30 tms.

Oon muuttanu Tampereelta Tku muutama vuos sitten ja oon atm osa-aikatöissä (=työtön) eikä oo sitovia harrastuksia niin arki on suht sisällötöntä just nyt.

Harrastan piirtämistä, pelailua ja sarjojen kattomista pääosin. Oon siis ihan alottelija digipiirtämises ja noobi wowissa. Eli ei paineita :D

Etin kaveria kelle voin esim. herätessä soittaa discord-puhelun ja puhua vaan paskaa. Kaveri ketä lähtee jonain randompäivänä vaikka kirppikselle yhessä tai seuraks keskustas asiointiin. Tai lähettää meemejä 🤷 Tai keskustella jostain yhteisist sarjoista/leffoista (aika special interest). You get it if you get it :)

Mulla on sosiaalista ahdistusta ja ihan helvetin vaikee lähtee tonne pakolla harrastamaan jotain että sais frendei MUTTA se ei tarkota et oisin ujo! Tai ehkä alkuun mut no en oo oikeesti.

Tykkään aidoista tyypeistä ketä ei kiertele ja sanoo suoraan mitä on mieltä. (Oon ite tosi suorasananen osittain adhd:n johdosta). En ihan kauheesti jaksa rymytä ryyppäämässä yms. MUTTA silti suht liberaali ja vapautunut tyyppi kaveriks hakusessa, ei salaa seläntakana tuomitsevaa kukkahattutätiä :).

Ainiin musta ei saa juoksulenkkikaveria tai saliseuraa :D. Urheilu on kivaa mutta kaikella rajansa lol. Oon liikkuvainen mut ei kovin kiinnosta kuitenkaan. Koiralenkit ja metässä kävely on kivaa ja hyötyliikunta.

11.8.2020

Ystäviä Turusta

Nainen, 20 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Moi tyypit!
Oon pohtiva ja vähän ujo mutta auetessani äänekäs ja nauruntäyteinen, vuosi sitten turkulaistunut yliopistohumanisti. Laulan kuoroissa ja luen, ja vähän väliä oon myös menevämmällä tuulella. Kiinnostaa eettisyys ja tasa-arvo. Mun lempijuttuja on kielet, taide, fiilisten sanallistaminen ja meren äärellä oleminen.
Olis ihanaa tutustua samanhenkisiin tyyppeihin<3

Sivu
Takaisin ylös