Ilmoitukset alueelta Tampere (878 kpl) - sivu 40

 - 
 
7.8.2019

Hei!

Nainen, 21 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 21-vuotias Tampereelle muuttanut nainen. Työni on kotikaupungissani ja en ole koulussa, joten kaipailisin seuraa Tampereella. Tykkään käydä salilla, lenkeillä, kahvilla, yökerhoissa. Lähden aina innostuneesti kaikkeen mukaan ja kanssani voi keskustella mistä tahansa. Olisi siis kiva saada kaveri/kavereita joiden kanssa voisi tehdä ihan tavallisia asioita, mitä kaverit yleensä tekevätkin:) olen helposti lähestyttävä ihminen!

6.8.2019

Moikka!

Nainen, 24 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Oon vasta muuttanut Tampereelle poikaystävän kanssa, ja en täältä oikein tunne ketään.
Olisin vailla kaveria, jonka kanssa vois mennä kahville, syömään, leffaan, viinille tai oikeestaan ihan mihin vaan, sillä oon aika spontaani persoona.
Meillä on koira, jonka kanssa lenkkeilen ja käyn myös kuntosalilla. Opiskeluni oon jo hoitanut toistaseks loppuun ja tällä hetkellä metsästän kovasti töitä.
Nauran helposti huonoille vitseille, eikä omatkaa jutut oo aina mistään parhaimmasta päästä, joten jos sulla ois ees vähän huumorintajua niin ois kiva.
Alkuun oon hetkellisesti vähän ujo, mutta kun pääsen jännityksen yli niin juttua varmasti riittää maasta taivaisiin.
Tykkään kuunnella vähän raskaampaa musiikkia ja käyn aika paljon keikoilla. Myös pukeutuminen ja meikkaaminen on kivaa, vaikken niissä kovin hyvä ookkaan. Joten jos yhtään kuulostaa siltä et voisit olla mun tuleva kaveri niin laita ihmeessä viestiä, oon oikeesti ihan kiva.

29.7.2019

Uusia kavereita Tampereelta :)

Nainen, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moikka! :)

Oon 25-vuotias, ja nyt asustellu Tampereella reilut pari kuukautta. Tulin tänne töiden perässä ja muutamia tuttuja löytyy, mutta olis kiva löytää uusia kavereita kenen kanssa viettää vapaa-aikaa. Tykkään käydä ulkoilemassa ja lenkkeillä, minkä lisäksi käyn salilla. Toiveissa olisi aloittaa crossfitin harrastaminen! Tykkään myös käydä silloin tällöin lasillisella tai parilla, eli musta saa myös seuraa baariin. Tai ihan vaan kahvillekkin! Oon ilonen ja positiivinen tyyppi, joskin kuvailisin itteeni sosiaaliseks introvertiks, eli viihdyn paremmin pienissä ryhmissä kuin isossa porukassa.

Laita viestii ni vaihdetaa ajatuksia! :)

29.7.2019

Ystävä hakusessa ☺️

Nainen, 23 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moikka!

Oon 23-vuotias nainen Tampereen ja Kangasalan rajalta. Koen kuitenkin ihan asuvani Tampereella ja siellä päin myös liikun 😊

Pääsin tänä vuonna Tampereen yliopistoon ja opinnot alkaa elokuun loppupuolella. Harrastan tanssia ja salilla käymistä.

Tässä vuosien kuluessa kaveripiirit on muuttunut ja oon huomannut olevani loppujen lopuksi todella yksinäinen. Useimmiten päivät menee poikaystävän kanssa kotona tai sitten ihan yksin, kun poikaystävä touhuaa omia projekteja. Olis ihanaa löytää naispuolinen ystävä, jonka kanssa olisi samalla aaltopituudella ja vois sitten yhdessä tehdä kaikenlaista! ☀️ Seura kelpaisi jo vaikka ihan näinä hienoina keleinä lähipäivinä. Olis ihana mennä rannalle tai johonkin muualle vaikka piknik-meiningillä 🍉

Rakastan mm. leffojen ja sarjojen katselua, silloin tällöin ulkona syömässä käymistä ja bilettämistä. Mulla on tosi laaja leffamaku ja katson oikeestaan laidasta laitaan eri genrejen leffoja. Suosikkisarjoja on mm. Moderni perhe, Jane the Virgin, Grimm, Stranger Things, Pako jne. Myös disney-leffa on lähellä sydäntä 🎬 Oon tosi eläinrakas ja mulla on useampi lemmikki kotona. Rakastan koiria ja jossain kohtaa elämää mulle sellanen vielä tuleekin 🐶

Oon puhelias (toki tää riippuu siitä, miten kemiat kohtaa 😊), huumorintajuinen ja sisimmiltään herkkä ihminen. Kuvailisin itseäni lojaaliksi ystäväksi. Mä välitän aidosti ja tykkään nauraa ja pitää hauskaa. Tärkeintä ei oo se, mitä tekee yhdessä - se voi olla ihan vaan istuskelua ja hengailua tai sitten vaikka shoppailua, pakopelejä, minigolffia, kiipeilyä tai mitä tahansa - tärkeintä on se, että on hyvä fiilis ja ilmapiiri!

Mä toivoisin, että sullakin olisi ihan ystävä etsinnässä (hassua käyttää koko aika sanaa ystävä, mutta koitan sillä korostaa, että etsin jotain syvempää kuin sellasta juttelua joskus ja silloin tällöin), eikä vain pintapuolinen kaveri tai hyvänpäiväntuttu. Juttelen mielelläni viesteillä esim. whatsappilla, mutta parasta olis, että nähtäis kuitenkin …

28.7.2019

Hellou!

Nainen, 32 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 32-vuotias nainen Tampereen Hervannasta ja etsin kaveria keskustelemaan syvällisiä tai välillä ihan höpöäkin, kiertelemään kirppiksiä, katselemaan elokuvia, kokeilemaan uusia asioita, iltaa istumaan.. Mitä nyt keksitäänkään.Tykkään kirjoitella, piirrellä ja käydä kahviloissa. Luonteeltani olen luotettava, empaattinen ja luova. Olisi kiva tutustua uusiin tyyppeihin :) Laita ihmeessä viestiä jos kiinnostaa!

26.7.2019

Hei! (:

Mies, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olis mukava löytää uutta seuraa harrastuksiin ja laajentaa kaveripiiriä monipuolisemmaksi siinä samalla.
Musta saa seuraa seikkaileen uusiin paikkoihin, oli se kohde sitten keskellä kaupunkia oleva jännä museo tai outo keikka, hylätty raunio keskellä metsää tai roadtrip Nordkappiin.
Harrastan maastopyöräilyä ja pelaan mtg. Vaeltaminen ja yleinen luonnossa liikkuminen on itselle erittäin mieluisaa puuhaa. Omistautumista vaativammat lautapelit on lähellä sydäntä ja olis kiva löytää kavereita jotka lähtis tavernaan mukaan niitä pelaan.
Kahvi ei oikeen maistu, mutta teelle lähden mieluusti. Ja tupakointi on aika nou nou.
Tän lisäksi viskin keräily ja maistelu on vieny huomiota viime aikoina, eli jos on menossa paremmin varusteltuun ja rauhalliseen pubiin lähen mieluusti seuraksi.
Sit kaikki aika mitä näiltä jää tulee vietettyä koneella pelaten tai räpeltään jonku projektin parissa.
Eli jos kaipaa seuraa aikaisemmin mainittuihin aktiviteetteihin, tai miksei muihinkin, niin nakkaa viestiä nii katotaan mitä keksitään.
Nii joo sit viel se että oon luonteeltani rauhallinen suorapuheinen elämästä nautiskelija ja pohdiskelija, joka oikeessa seurassa saattaa olla jopa puhelias. Enkä ikinä peräänny haasteesta.

-Lake

21.7.2019

Kavereita Tampereelta!

Mies, 40 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 40v mies Tampereelta. Etsin uusia kavereita Tampereelta ja lähikunnista, joiden kanssa viettää aikaa yhdessä.

Minusta olisi kiva käydä yhdessä syömässä, pelaamassa tennistä/sulkapalloa, pelailla lautapelejä, käydä katsomassa jalkapalloa/jääkiekkoa, käydä joskus viihteellä, jutella vaan kaikesta, jne. Ja ehkäpä käydä joskus jollakin vaellusreissulla tms.

Jos kiinnostaa, niin laita viestiä!

20.7.2019

Itsestään huolen pitävää terassikaveria kesäiltoihin.

Nainen, 28 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei!

Etsin sinua elämästä nauttiva, itsenäinen ja helppo ihminen.

Uskallat puhua mielipiteitäsi, etkä provosoidu muiden vastaavista. Haluat keskustella asioista asioina etkä ota kaikkea henkilökohtaisesti. Sinua ei liiemmin kiinnosta muiden asiat, ainakaan siinä määrin että pahastuisit muiden päätöksistä tai tavoista elää. Et ole yliempaatikko etkä mielellään hoitoalalla, ainakaan syynä auttamisenhalu ja ihmisrakkaus. En kuitenkaan suosi masentunutta, ihmisvihaista tai liian taiteellista seuraa. Sinulla saa kyllä olla mikä vain mielenterveysongelma, mutta et märehdi siitä julkisesti kokoajan tai ole katkeroitunut, tai lähettele minulle keskellä yötä huolestuttavia viestejä.

Arvostan halua elää vapaasti ja rennosti. Vietän itse aikaani mieluiten pienessä humalassa istuskellen ravintoloissa tai toisten sohvilla. Elämäni ainoa intohimo on horoskoopit. Olen fiksu, nätti, itsevarma ja hauska. Olen myös liian vähän yhteyttä pitävä, laiska ja päättämätön alisuorittaja.

Kaipaan vastavuoroista keskustelua ja aktiivista ajattelua harrastavaa satunnaista tai säännöllistä ajanviettoseuraa. Myös useamman ihmisen porukka sopii, mutta jos ollaan realisteja, niin onhan se pieni jeesuksen ihme jos joku tähän päättäisi vastata.

Saat olla sukupuoleltasi, iältäsi ja seksuaalisilta mieltymyksiltäsi aivan mitä tahansa. Olethan suhteellisen avoin ja mielenkiintoinen ihminen, joka omistaa mielipiteitä sekä osaa pohdiskella asioita.

17.7.2019

Uusia ystäviä ja kavereita

Nainen, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moikka!
Olen 25 vuotias nainen ja asun Tampereella avomieheni kanssa. Vaikka omaan ihania ystäviä ennestään, olisi kiva löytää uusia suunnilleen samanikäisiä tyttökavereita, joiden kanssa viettää rennosti aikaa esim. ulkoilun, kahvittelun yms ajanvieton parissa. Minusta ei välttämättä luottokaveria baari-iltoihin saa, mutta avoimen, empaattisen ja huumorintajuisen kaverin kyllä.

Pistä rohkeasti viestiä! :)

10.7.2019

Moro!

Mies, 33 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Täällä kirjoittelee 33-vuotias sinkkumies Tampereelta. Haeskelen kaveria/kavereita, joiden kanssa viettää aikaa. Kesällähän on mukava touhuilla vaikka mitä: käydä urheilemassa, Rauhaniemessä saunomassa, istuskella puistossa, käydä yksillä ja vaikka tapahtumissa/festareilla. Mitäs sinä tykkäisit tehdä?

Olen luonteeltani sosiaalinen ja tykkään tavata kaikenlaisia uusia ihmisiä. Olen luonteeltani myös suht rauhallinen, mutta minun on vaikea pysyä paikoillani. Tykkään siis tehdä ja kokeilla asioita, mielellään uusia sellaisia. Harrastan kuntosalia, maasto- ja maantiepyöräilyä, kitaran- ja pianonsoittoa, hieman valokuvausta ja kaikenlaista muuta. Joku uusi harrastus, esim. kallio- tai seinäkiipeily vois olla mukava.

Kavereita on, mutta useimmat heistä elävät parisuhteessa, kaukana tai eivät muuten ole kovin aktiivisia. Tutustut varmasti heihinkin, kunhan tutustutaan.

Laita ihmeessä viestiä ja sano vaikka moi, niin vastailen ;) Käydään vaikka kahvilla, tai muuten kaupungilla pyörimässä joku päivä. Jos tykkäät soittaa tai laulaa, niin yhdessä musisointihan on aina parasta.

Iällä tai sukupuolella ei ole väliä. Pääasia on, että synkkaa.

Ps. laulaja olisi myös yhteen projektiin hakuksessa, voin kertoa siitäkin lisää, jos sellainen kiinnostaa.

10.7.2019

Heissan !

Nainen, 23 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Täällä kirjottelee 23-v nuori nainen, joka kuluttaa päivänsä lähinnä kotona kun ei ole oikeen seuraa kenen kanssa mennä ja tehdä :D

"Harrastuksiin" kuuluu geokätköily, videopelit, kruisiminen (varsinkin näin kesäiltoina ihan parasta) ! Luonteeltani olen aika rempseä, nauravainen, hölmö, välillä myös itsepäinen, mutta uusien tuttavuuksien kanssa aluksi vähän varautunut :D Lähellä sydäntä on mm. eläimet, raskas musiikki ja tatuoinnit.

Jos sua kiinnostaa ihan vain nettituttavuus niin se käy, mutta olis kiva saada ihan "eläviä" kavereita joiden kanssa tehdä erilaisia juttuja :) Mielellään samanikäistä, mutta vuosi sinne tänne ei haittaa. Sukupuolella ei ole myöskään väliä.

30.6.2019

Heips kaikki!

Nainen, 38 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Uusia frendejä hakusessa Pirkanmaan alueelta ja miksikäs ei muualtakin. Etsinnässä uusia tyyppejä vapaa-ajan touhuihin. Lähdetään vaikka kahville, oluelle, iltaa istumaan, shoppailemaan, kirppareita kiertämään, viihteelle, johonkin harrastukseen, mitä nyt ikinä keksitäänkään...

Itse olen 38-vuotias nainen Tampereelta. Olen aito, avoin, huumorintajuinen, empatiakykyinen ja rento tyyppi.

Pistähän viestiä jos yhtään innostaa! Kuullaan toivottavasti pian! :)

28.6.2019

Moi!

Nainen, 36 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 36-vuotias perheenäiti itä-Tampereelta (tai keskinen Tampere, riippuen tulkinnasta). Minulla on 3 lasta, 9- ja 11-vuotiaat pojat ja 3-vuotias tyttö. Perheessämme harrastetaan paljon ja aika on useinkin kortilla. Sinä voit olla puolestani perheellinen tai sinkku, mutta toivon, että sinulta löytyy ymmärrystä sille, jos en joka viikko kerkeä näkemään.
Kavereita on ollut muutama täällä Tampereella, mutta ne ovat viime vuosina pääasiassa muuttaneet pois. Kaipaisinkin siis edes yhtä kaveria tai mikä vielä parempaa niin pientä kaveriporukkaa jonka kanssa voisi nähdä aina silloin tällöin.
Luonteeltani olen aika rauhallinen, lähempänä introverttia kuin extroverttiä. Isossa porukassa en viihdy. Tykkään kirppareista, lautapeleistä ja kivoista aktiviteeteistä. Eräs ”harrastukseni” on asioihin vaikuttaminen (usein muidenkin puolesta). Alkoholia en juo lainkaan, enkä oikein jaksa bilettää. Keikoilla kyllä kävisin mielelläni, kunhan ne ei ole kovin myöhään. Sinä voit vapaasti juoda alkoholia, kunhan se ei ole ongelmaksi asti.
Olisi kiva tavata kahvilla tai kävelyllä. Olen myös aika spontaani ja olisikin mahtavaa, jos pääsisit lyhyelläkin varoitusajalla joskus vaikka teatteriin tai katsomaan stand uppia, suunnitelmallisesti käy toki myös.

26.6.2019

Sielunkumppania etsimässä...

Mies, 44 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen yksinäinen miespuolinen olento ja etsin naista ystäväksi/sielunkumppaniksi. Ikää mulla on 44v ja Tampereella asustelen. Ulkoisesti olen kuin kuka tahansa. Sisältä kuitenkin herkkä ja hieman introvertti tapaus. Viihdyn paremmin yksin tai kaksin kuin laumassa. Pelkään enemmän melua kuin rauhaa. Elämä ei ole päästänyt helpolla, silti olen aina halunnut uskoa että jostain vielä löytyy se kanssakulkija loppuelämän pituiselle matkalle. Joten jos koet jonkinlaista sielujen sympatiaa tätä lukiessasi, voisit hyvinkin olla etsimäni henkilö. Pinnallisia ihmissuhteita en kaipaa, laatu korvaa määrän.
Mulle rakkaita ja tärkeitä asioita ovat musiikki (kuuntelen paljon, myös livenä) sekä luova kirjoittaminen. Elämäni parhaat saavutukset ovat kaksi lastani, joita tapaan viikoittain. Mutta elämästäni puuttuu jotakin hyvin olennaista, sinä. Ihminen, jonka kanssa voisi tehdä ja jakaa asioita sekä "parantaa maailmaa". Titteleillä ja koulutuksilla tms ei ole mitään merkitystä, kunhan sulta löytyy sydämen sivistystä. Toivon myös että sulla on oikeasti aikaa ja kiinnostusta tutustua pintaa syvemmältä. Vielä olisi kesää jäljellä, tehdäänkö siitä yhdessä parempi?

25.6.2019

Uusi kaupunki, uusi sivu, eksynyt ja hukassa suuressa maailmassa

Mies, 23 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei kaikille! Oon 23v mies(ikilapsi) lapin metsistä ja muutan ensikuun alussa Tampereelle. Paikkakunta uusi ja suuri elämänmuutos edessä. Työtön toki mutta elämäntapana nörttäily. harrastuksia löytyy videopeleistä, ulkoiluun ja elektroniikkatöistä musisointiin. Musiikin kaikki muodot klassisesta avaruusmusiikkiin on rakkautta. Olen rehellinen ja mainitsen siis heti alkuun että olen entinen päihdeongelmainen ja siksi tätä tässä rustailen kun en tiedä mistä uusia tuttavuuksia löytäisi. Olen ujo isossa porukassa mutta pienemmässä porukassa tykkään olla ja saan ääneni kuuluuviin. Tulen toimeen kaikkien kanssa ja uudet ystävyyssuhteet erittäin tervetulleita sukupuolella ei väliä! Voidaan vaikka olla hiljaa ja tehdä jotain seuraavista: Pelata, Katsoa animea/sarjoja/leffoja? Opetella koodaamaan? Tehdä/kuunnella musiikkia? Ulkoilla? Olla ja oleskella hiljaa ja tuijottaen tyhjyyteen.

23.6.2019

Moikka moi!

Nainen, 28 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Täällä kirjoittelee kohta 28v. nainen Tampereen lähettyviltä, mutta koska multa löytyy auto niin Tampereella tulee liikuttua paljonkin. Varsinkin hyvän ystävän takia jaksaa liikkua ja toivoisinkin et liikkuminen ja kiinnostus tutustua olisi molemminpuoleista. 😊

Itseltä löytyy kyllä ystäviä, mutta oon aina ollut kova tutustuun uusiin ihmisiin. En siis kaipaa hyvän päivän tuttuja tai viestikaveria vaan ihan aitoja ystäviä joille puhua kaikki maan ja taivaan välillä, lähtee vaikka ulkomaille reissuun, käydä piknikillä, festareilla, kirpparilla jne. Multa löytyy myös kohta 4v. Poika joten jos sulla on omia lapsia niin lastenkin kanssa on mahtava touhuta kaikkee. Se olisi vain plussaa koska pojan kanssa vietän suurimman osan ajastani. Se on hassua miten äitinä valitsee kaverit myös sen mukaan millaisia äitejä he ovat. Hyvän äidin ja naisen malli on mulle itselle kaikkein tärkein 😍

Luonteeltani olen todella räväkkä, ja hauska ja höpsö ja avoin. Jos olet kovin rajoittunut ihmisenä niin sitten en ole sopiva ystävä 😂 puhun aivan kaikesta maan ja taivaan välillä ja välillä ehkä vähän liikaakin. Sitten musta taas löytyy se toinen puoli joka kaipaa omaa aikaa ja rauhaa paljon ja luonto on mulle tosi tärkeä asia. En pidä itsekeskeisistä, tärkeilevistä tai piittaamattomista ihmisistä.

Jos yhtään nappas niin kirjottele vaikka itsestäsi tänne päin! 🙈

23.6.2019

Heipsan!

Nainen, 21 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moikka!😊

Oon 21-vuotias tyttö, joka on muuttanut pääkaupunkiseudulta Tampereelle opiskelujen perässä. Oon luonteeltani semi rauhallinen ja positiivinen sekä avoin tyyppi ja huumorintaju on mulle tärkeetä. Oon tämmönen ajattelija, joka miettiikin asioita välillä aivan liikaa.😄
Etsin suht. samanikäisiä ystäviä kuin itse olen eli 20-24 -vuotiaita.

Rakastan kahviloissa käymistä ja muutenkin oleskelua, mutta silloin tällöin yöelämäkin kiinnostaa. Nyt kesällä olisikin kiva nauttia vaikka terassi-illoista, minigolfista, kesäteattereista, saari-seikkailuista 🤗 ja rannalla auringonotosta ja uimisesta tai vaikka piknik-päivästä lautapelien kanssa.

Mun mielestä olis kiva laittaa kokoon myös jotain pientä Whatsapp-ryhmää tai liittyä jo olemassa olevaan ja vaikka nähdä aina pienemmissä porukoissa. Kahdestaankin on tottakai myös kiva viettää aikaa.

Oon tosi ystävällinen tyyppi ja tykkään kuunnella ihmisten juttuja.

Ota ihmeessä yhteyttä, jos kiinnostuit!😊

22.6.2019

Tulisko meistä ystäviä? :)

Nainen, 18 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moikka!
Olen 18-vuotias tampereelta. Etsin tätä kautta uusia kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa vapaa-ajalla.
Rakastan matkustamista, joten matkaseuraksi lyhyemmille ja pidemmille reissuille ei olisi pahasta, jos olet myös kiinnostunut. Tykkään seurata maailmanmenoa ja urheilua. Esimerkiksi jääkiekko on lähellä sydäntäni. pidän mm. elokuvissa ja kahviloissa käymisestä sekä kulttuuri käynneistä. Olen harrastanut myös 10 vuotta ratsastusta, joten talleilla on tultu myös vietettyä aikaa. Olen seikkailunhaluinen, joten varmasti tekemisellä ei olisi niin väliä, kaikki käy! :)
Toiveiden ja fiiliksen mukaan.
Olen uusissa tilanteissa hieman ujo, mutta hyvin pian se kuitenkin hälvenee. Olen huumorintajuinen ja luotettava.
Isommassa porukassa olisi hauska viettää aikaa, mutta kaksinkin on tottakai kivaa olla. Wa-ryhmä voisi olla myös kiva perustaa tai liittyä jo valmiiseen ryhmään!
Ota yhteyttä, mikäli haluaisit mahdollisesti tutustua. :)

21.6.2019

Kavereita Tampereen seudulta?

Nainen, 29 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Heips!
29-vuotias kahden pojan äiti etsii kavereita/ystäviä/juttuseuraa. Perheeseen kuuluu myös aviomies (ja toivottavasti joku päivä koirakin, sillä kärsin kroonisesta koirakuumeesta 😅).

Tällä hetkellä opiskelen uutta ammattia kun edellinen ei työllistänyt enää. Koulua on harvoin ja syksyllä jo valmistunkin.
En voi sanoa, että elämäntilanne olisi "ajanut" kaverit pois, koska ei niitä niitä oikein ole ollutkaan. Vaikka lapsia onkin, niin perhekerhot sun muut ei oikein ole innostanut ja mitään hienoja harrastuksiakaan ei nyt ole, joten kaverin etsintä on ollut hieman hankalaa.

Olen ehkä hieman hitaasti lämpenevä, mutta mikäli kemiat kohtaa niin juttu varmasti luistaa. Huumorintaju on ehkä vähän kiero, mutta ei kaikkea suusta ulos tulevaa tarvitse ottaa niin vakavasti. 😆

Sinä voit olla lapsellinen tai lapseton, iältäsi mitä vain... Mennään leikkipuistoihin, kahville, ulkoilemaan... mihin vaan mikä opiskelijabudjetilla onnistuu ja molempia kiinnostaa 😅
Lasten kanssa liikkuminen onnistuu ja kyllä ne kotiinkin voi jäädä välillä, onhan niillä isäkin.
Silloin tällöin olisi kiva käydä ehkä baarissakin (itse lähinnä limppari-linjalla), laulamassa pari karaokelaulua tai kuunnella kun muut laulaa 😊

Ota yhteyttä jos koet olevasi samanhenkinen, niin tutustutaan!

19.6.2019

Nainen, 22

Nainen, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Etsin uusia kaverisuhteita. Olen lapseton, savuton, gluteeniton ja laktoositon.

Minusta olisi ihan jees jos saisin seuraa elokuviin, kahvilaan tai vaikkapa lenkille. (En oikeastaan lenkkeile, pelkään menettäväni kaikki lisäkilot).

Sivu
Takaisin ylös