Ilmoitukset alueelta Tampere (860 kpl) - sivu 27

 - 
 
15.7.2021

Ystävää baariin/tanssimaan?

Nainen, 39 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi!

Etsin ystävää, jonka kanssa voisi silloin tällöin käydä baarissa ja tanssimassa Tampereella, jossa itsekin asun. Nykyisissä tuttavissani ei juurikaan ole sellaista, joka viihtyisi yökerhossa, siksi sellaisen ystävän löytäminen olisi ihanaa.

Olen 39-vuotias nainen, ja etsin ystäviä muista naisista (en muuta seuraa, kiitos). Olen lapseton, joten minusta ei ole vertaistueksi lapsiarkeen.

Vaikka etsinkin ystävää baariseuraksi, viihdyn myös syvällisten keskustelujen äärellä. Olen pohdiskeleva introvertti, joka kiinnostuu mielenkiintoisista ajatuksista. Toisinaan on kuitenkin tarpeen lähteä pitämään hauskaa baariin/yökerhoon/(miksei keikallekin). Arkena en käytä alkoholia juurikaan, mutta juhliessa maistuu muutama skumppa tai drinksu :) En tupakoi, ja olisi kiva, jos sinäkään et tupakoisi (ainakaan paljon, sillä tupakansavu tekee minut usein huonovointiseksi).

Vietän aikaa luonnossa, luen kirjoja ja nautin hyvästä ruuasta. Olen eläinrakas. Olen työelämässä, viikonloput ovat vapaita.

Laitahan viestiä, niin vaihdetaan ajatuksia. Alkuun voi tutustua kirjoittamalla, mutta kiva olisi nähdäkin pian :)

14.7.2021

Uusia ystäviä!

Nainen, 23 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Heyy!☺️ Muutin Tampereelle vuosi sitten opintojen ja poikaystäväni perässä, joten uudet ystävät olisi enemmän kuin tervetulleita!

Olen hyvinvointialalla, ylipäänsä kokonaisvaltainen hyvinvointi todella lähellä sydäntä😍 Ihmisenä oon tosi avoin, rakastan syvällisiä keskusteluja, kaikkia extemporejuttuja, ruuanlaittoa, urheilua, retkeilyä ja itseni haastamista😃

Jos sua kiinnostaa tutustua paremmin, niin laittele ihmeessä viestiä!😊

13.7.2021

Urheilullinen kaveri etsinnässä

Nainen, 21 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Heippa, asun Tampereella poikaystäväni kanssa ja etsisin urheilukaveria treeni- ja peliseuraksi. Oon -00 syntynyt melko rauhallinen ja introvertti tapaus. Omistan myös oman yrityksen ja aloitan tulevana syksynä 2021 opiskelun ammattikorkeakoulussa. Mun on helppo kuitenkin tutustu uusiin ihmisiin ja sitä kovasti haluisinkin tehdä. Uudessa kotikaupungissa on kuitenkin vaikea löytää uusia kavereita, saati sitten ystäviä.

Pistä viestiä, jos haluat lähteä kävelylle, treenaamaan tai vaikka padelia tai sulista pelaan!

13.7.2021

Uusia ystäviä

Nainen, 21 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei! Olen 21-vuotias nainen Tampereelta. Olisi kiva saada uusia ystäviä täältä päin. Olen luonteeltani iloinen, rento ja huumorintajuinen. Saatan olla aluks vähän ujo, mutta kyllä mulla sitten alkaa juttua tulee kun tutustutaan :D Tykkään käydä shoppailemassa, baareissa ja yöelämässä, piknikillä, uimassa yms. Tykkään tehä kyllä kaikkee ja innostun uusista asioista :)

Laittele ihmeessä viestiä!

13.7.2021

Hei!

Nainen, 33 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Etsin sekä kirjekavereita että lenkkiseuraa. Asun Tampereella, mutta vietin lapsuusvuoteni Keski-Pohjanmaalla. Minulla ei ole lemmikkejä eikä lapsia. Olen naimisissa. Uskon Jumalaan. Iältäni olen 33-vuotias. Tykkään Harry Pottereista ja Narnian tarinoista. Kirjeenvaihdon lisäksi harrastan päiväkirjan pitämistä, lukemista, runojen kirjoittamista, ristikoiden ja sanahakujen ratkomista. Olen kesäisin innokas uimari. Mikäli kiinnostuit, niin ota toki yhteyttä.

10.7.2021

Ehkä hieman yksinäinen

Mies, 27 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei, täällä kirjoittelee 27 vuotias yksinäisyydestä kärsivä miekkonen Tampereelta. Lyhykäisyydessään yksinäisyys painaa, kun vanhat kaverit ovat muuttaneet pitkin poikin Suomen maata.

Viihdyn paljon luonnossa ja nautin retkeilystä, laavuilusta sekä kahvin hörppimisestä hienoja maisemia katsellessa. Tykkään lukea paljon erilaisia kirjoja ja nautin hyvistä keskusteluista. Katselen animea ja luen mangaa 😅😅 Pelailen jonkin verran mm CoD:a. Tykkään myös pelailla erilaisia seura- ja lautapelejä, niin mölkystä aina poliittisesti epäkorrektiin 😁 Omaan "hyvän" ja jokseenkin oudon huumorintajun 😅😅😂

Olisi kiva löytää kaveri kenen kanssa käydä pyöräilemässä, kalassa, pelailla tai ihan vaan höpötellä niitä näitä. Kahvittelu ja terassiseurakaan ei olisi pahitteeksi. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole merkitystä, mutta olisi kiva jos mielenkiinnon kohteemme jotenkin kohtaisivat.

Niin joo, olen heinäkuun lomalla ja sitten jatkuu työt toimisto aikataulun mukaisesti 😊 Ja en tiedä onko sillä merkitystä, mutta sanon kuitenkin; olen onnellisesti kihloissa 😊

9.7.2021

Uusia ystäviä

Nainen, 30 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moikka !

Olen 30v nainen ja olen asunut Pirkanmaalla yhteensä joidenkin vuosien ajan, tällä hetkellä asun Tampereella.
Minulta löytyy pari alle kouluikäistä lasta ja kissa.
Elämässä nautin mm. matkustelusta, uusien asioiden näkemisestä/kokemisesta, hyvästä ruoasta ja juomasta. Minua kiinnostaa myös monet erilaiset urheilulajit ja myös mm. pelaaminen, mutta niihin ei oikein tässä nykyisessä elämäntilanteessa tahdo aikaa riittää tarpeeksi.
Olen ehkä hieman semmoinen niinsanottu oman tien kulkija ja nähnyt elämää monelta eri suunnalta.
Luonteeltani olen avoin & avarakatseinen, kiltti, empaattinen ja luotettava pohdiskelija. Olen enemmän introvertti kuin ekstrovertti mutta kaipaan silti ihmisiä ja tapahtumia ja muutenkin siis elämää ympärilleni.
Mikään maailman puheliain en ole ja "small talk" ei oikein ole se oma juttuni, vaan enemmän ehkä tykkään jutella syvällisemmistä asioista. Helpoiten tulen siis toimeen ihmisten kanssa, jotka tykkää puhua minua enemmän ja olen kuullut että olen hyvä kuuntelija.
Ulkonäkö usein pettää ja monet luulevat minua pinnalliseksi, mutta sitä en todellakaan ole.
En tiedä vielä että mikä minusta isona tulee, vaan tarkoitus olisi jatkaa opintoja tässä parin vuoden sisällä.
Etsin uusia ystäviä lähes kaikenlaiseen toimintaan ja tapahtumiin. Mennään vaikka kuntosalille tai vesiskootteriajelulle yhdessä. Luontoon, retkeilemään. Tanssimaan, baariin/ravintolaan juomaan tai syömään. Tai miksei vaikka yhdessä reissaamaan ympäriinsä. Tai vaikka kalastamaan, shoppailemaan tai kahvilaan. Jonnekin tapahtumiin ja paikkoihin.
Tykkään tehdä oikeastaan aika laajasti lähes kaikenlaista (taidenäyttelyssä nyt en hirmu hyvin viihdy, vaikka tykkäänkin myös itse tehdä käsitöitä).
Sen verran mainitsen noihin lapsiini liittyen että he viettävät minun kanssani suurimman osan ajasta eli jos haluat enemmänkin nähdä niin sinun olisi hyvä olla lapsista pitävä. Toki voidaan nähdä myös harvemmin silloin kun saan lapset hoitoon. :)

9.7.2021

Kanssamatkustajaa etsin :-)

Nainen, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei, pakko laittaa tänne ilmoitus. Sinä kohtelias ja pitkä, silmälasipäinen poika, tavattiin Pieksämäen juna-asemalla tänään. En tiedä näetkö tätä koskaan, mutta kiitos kun autoit etsimään oikean vaunun kun olin ihan hukassa. Vaikutit todella mukavalta. Harmi, kun meidän istumapaikat oli ihan eri puolilla junaa. En kehdannut lähteä etsimään sinua junassa ja ei enää ihmispaljoudessa nähty, kun jäätiin junasta pois. :-( Olisi kiva olla kavereita! Tämä taitaa jäädä vain haaveeksi, mutta jos näet ilmoituksen niin ota yhteyttä, jos haluat. :-)

9.7.2021

Uusia kavereita

Nainen, 43 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Nuorekas 43-vuotias nainen Tampereelta etsii uusia kavereita. Nykyiset ovat vakiintuneita ja perheellisiä. Olisi huippua tutustua uusiin ihmisiin ja saada baari-, shoppailu- sekä kahvitteluseuraa Tampereen seudulta ja keksiä spontaanisti kivaa menoa vaikka vain parin päivän varoitusajalla.

Luonteeltani olen avoin, huumorintajuinen ja luotettava. Kiinnostuksen kohteina mm. matkailu, kuntoilu, tanssi, sisustus sekä leffat ja sarjat.

Vastaa ja tutustutaan!

7.7.2021

Heipparallaa!

Nainen, 23 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Tää korona-aika alkaa pikkuhiljaa tuntumaan erakoitumiselta joten aattelin tehä asialle jotain :D

Oon 23v lähärinainen joka muutti miehensä kanssa kesäkuun alussa Tampereelle. Kahvi- tai kaljotteluseura on aina tervetullutta, samoin kuin leffailuseura. Etin tosiaan vaan kavereita, oon naimisissa enkä aatellu vaihtaa statusta 😂

Rakastan lahnailua, joten jos siekin tykkäät siitä ja tykkäät puhua syvällisiä tai ihan vaan paskaa maailman menosta ja meiningistä niin tullaan varmasti toimeen!

Sanoisin, että oon aluks vähän awkward ja hiljainen mutta kunhan totun uuden ihmisen seuraan, oon kokoajan äänessä jos mua vaan jaksaa kuunnella 😂

Jos nappaa, laita viestiä ja katotaan mitä käy!

(Uus yritys, edellisestä postauksesta ei tullu vahvistusta sähköpostiin :p)

4.7.2021

Moikka!

Nainen, 36 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Oon 36-vuotias Tampereella asuva nainen ja etsin uusia, suunnilleen samanikäisiä naispuolisia ystäviä. Olisi mukava esim. käydä kahvilla, lenkkeillä, pelata lautapelejä ja ihan vaan viettää aikaa yhdessä. 😊 Oon itse positiivinen ja rauhallinen.

29.6.2021

Puistokaljaa?

Mies, 29 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi! Etsin puistoon (terassi ja baari sopii myös) seuraa täältä. Tykkään hengailla puistossa viltillä ja kuunnella musaa bt-kaiuttimesta. Kiinnostuksen kohteitani ovat mm. rumpujen soittaminen ja levyjen keräily. Suosikkigenreni ovat suomalainen rock ja metallimusiikki. Tykkään keskustella maailman menosta, musiikista ja myös yhteiskunnalliset aiheet kiinnostavat minua. Pistä viestiä tulemaan jos kiinnostaa!

21.6.2021

hellou!

Nainen, 19 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Kesä ja lämpimät säät alkanut, joten olis kiva löytää kavereita joiden kanssa hengailla. Oon melko sosiaalinen ja tuun hyvin ihmisten kanssa juttuun. Vapaa-ajalla shoppailen, käyn terassilla, ulkona syömässä tai kahvilla ja ulkoilen myös koiran kanssa. Seurustelen joten etsin ihan vain kavereita ja pääosin naispuolisia! :)
Vaihdetaan snäpit ja tutustutaan lisää!! <3

18.6.2021

Leipä pistää viban punttiin

Nainen, 37 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

...siispä leipää pukinkonttiin!

Jaa että mitä oikein tarkoitan? En mitään muuta kuin että yritin miettiä otsikkoa tälle ilmoitukselle, ja tuntui että "etsitään uusia kavereita" olisi liian tylsä. Halusin omaperäisen otsikon joka kiinnittää huomion. Jostain syystä tuo lausahdus tuli väkisin päähäni eikä suostunut lähtemään pois.

No, mennään asiaan. Olen 37-vuotias nainen joka asuu Tampereella. Alun perin tosin olen lähtöisin maaseudulta Varsinais-Suomesta, ja minulla on edelleen vahvat siteet sinne. Luonteeltani olen rauhallinen introvertti joka viihtyy kaikkein parhaiten kotona tietokoneen ääressä. Tässä iässä täytyy jo hiljalleen myöntää se seikka etten taida ikinä kasvaa ulos nörttikulttuurista; kiinnostukseni eskapismiviihteeseen ja sen hypetykseen ovat niin pitkään olleet mukana kuvioissa että ne ovat olennainen osa minua. Tuosta syystä toivon että nuo aiheet jaksaisivat innostaa myös sinua. Mutta en kuitenkaan ole ihan täysin keskenkasvuiseksi jämähtänyt consoomer, vaan haluan pitää jalat maassa sellaisten prioriteettien suhteen mitkä ovat oikeasti tärkeitä (kuten vaikkapa perhe, hyvinvointi, taloudenhoito, työ, ja muut aihepiirit joihin liittyy painavia elämänvalintoja).

Toiveenani olisi löytää seuraa joka olisi kiinnostunut joko kirjoittelemaan sähköposteja erilaisista aiheista, tai kenties juttelemaan Skypen kautta. Jos etäisyys ei muodosta estettä, niin mikä ettei voisi joskus viettää viikonloppuakin yhdessä. Olisi hauskaa käydä esimerkiksi kaupungilla divarikierroksella etsimässä hienoja löytöjä, tai rannalla kuumana kesäpäivänä, tai ihan vain istua kotisohvalla LotR-elokuvamaratonin parissa roskaruokaa napostellen.

On useita sekalaisia aihepiirejä joista tahtoisin mielelläni keskustella uuden juttuseuran kanssa. Listaan niistä muutamia, ja heitän joukon keskustelunavauksia joista voit halutessasi kirjoittaa:

-Piirtäminen, animaatio ja sarjakuvat. Onko sinulla suosikkitaiteilijoita joita ihailet? Onko sarjakuva koskaan saanut sinut liikuttumaan …

16.6.2021

Uusia ystäviä

Nainen, 26 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 26-vuotias yliopistossa opiskeleva nuori nainen ja etsin itselleni uusia ystäviä. Kuvailisin itseäni positiiviseksi realistiksi, joka eksyy välillä romanttisiin haaveisiin. Rehellisyys, hyvä maku ja hyvät tavat ovat minulle tärkeitä.Tykkään urheilla ja katsella elokuvia. Etsin sekä ihan vain ystäviä kuin myös romanttista kumppania. Toivoisin että olisit iältäsi noin 25-32. Voisimme viettää aikaa rennosti yhdessä, mutta suhteen syveneminen on aina toiveissani.

14.6.2021

Moi

Nainen, 54 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei, olen 54v yksin asuva nainen. Lapset ovat jo omillaan. Haen kaveria kaiken kivan tekemiseen esim matkalle, terassille, risteilylle tai vaan shoppaileen. Vanhoilla ystävillä niin eri elämänvaihe ettei heistä saa kaveria mukaan. Toivon että haluat nähdä ja kokea ja vaihtaa ajatuksia elämästä.

13.6.2021

Moikka! :)

Nainen, 34 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 34-vuotias nainen Tampereelta ja etsin uusia naispuolisia ystäviä elämääni. Asun tällä hetkellä yksin lemmikkikanin kanssa, olen eronnut pitkäaikaisesta suhteesta noin vuosi sitten. Eron ja korona-ajan myötä yksin olo on lisääntynyt huomattavasti. Kaipaisinkin elämääni ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa elämän pieniä ja suuria asioita.

Olen luonteeltani rauhallinen ja empaattinen, mutta samalla spontaani ja helposti innostuva. Sydäntäni lähellä on monenlainen liikunta, kulttuuri, hyvä ruoka, eläimet, elokuvat ja itsensä kehittäminen. Olen avoin uusia asioita kohtaan ja minusta saakin hyvin seuraa monenlaisiin aktiviteetteihin. Pidän myös syvällisistä keskusteluista esim. viinilasin tai teekupin äärellä. Parhaimmillaan minusta voi saada hyvin läheisen ja uskollisen ystävän elämän varrelle.

Itselläni ei ole lapsia, mutta ei ole väliä oletko sinkku vai perheellinen. Kuitenkaan lapsiperheeseen tai äitiyteen liittyviä asioita minusta ei ole jakamaan. Jos ilmoituksessani jokin kolahtaa, niin ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan lisää! :)

13.6.2021

moi

Nainen, 19 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

etsin suunnilleen samanikäisiä (18-25) kamuja terassille, shoppailemaan, kahvittelemaan jne. kuvailisin itseäni sosiaaliseksi introvertiksi. tykkään eläimistä, erityisesti kissoista 😻 tutustutaan lisää vaikka snäpissä

10.6.2021

Ystävä hakusessa

Nainen, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei!

Kaipaan seuraa ja ystävyyttä arkeeni. Luonnossa liikkuminen on lähellä sydäntäni. Vaikka monet yksin tekemäni retket ovat olleet ihania ja hauskoja, oikean seuran kanssa retkeily voisi olla vieläkin hauskempaa.

Olen 22-vuotias pirkanmaalainen maalaistyttö, joka on opintojen perässä päätynyt Tampereelle pari vuotta sitten. Koronatilanteen hellittäessä haluaisin lähteä reissaamaan johonkin kauas ja tuntemattomaan, sillä en aiemmin ole käynyt kuin muutamassa maassa Suomen ulkopuolella.

Pidän esimerkiksi syvällisistä keskusteluista maailmanmenosta, lautapeleistä ja kaikenlaisista ulkoiluaktiviteeteista. Toivon, että olet avoin ja tykkäät jutella eri asioista maan ja taivaan välillä.

Sivu
Takaisin ylös