Hei vaan moi! Mitäs tähän nyt kirjoittelisi. Minusta olis siis ihana etsiä uusia tuttavuuksia täältä Tampereelta, oon justiinsa muuttanut. Elämä tulee sisältämään maisteriopintoja sekä keikkatyötä. Vastapainoks olis ihana löytää uusia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jutella! Siis suurin unelmani olisi löytää pieni kaveriporukka, mutta tietysti haluaisin tutustua ihan yksilöinäkin ihmisiin. Ehkä voitaisiin perustaa joku whatsapp tai Telegram porukka, jos saataisiin muutama hyvä tyyppi kasaan. Tietysti myös tutustun ihan yksittäinkin keheen tahansa, jos semmonen fiilis tulee. Nyt tästä tulee tällasta jaahastelua tästä mun kirjoituksesta.
Vähä minusta, niin tiedät, millanen tyyppi täällä kirjoittelee. Oon aikalailla semmonen maailmaa ihmettelevä persoona. Tykkään oppia uutta ja lähteä vaikka mukaan kokeilemaan kaikenlaisia uusia harrastuksia. Tykkään liikkua ulkona ja harrastan tanssia. Tykkään istua pubeissa yhillä tai vaikka käyä kahvilassa kahvilla tai viettää vaikka leffailtaa omilla tai jonkun kämpillä. Mulle tärkeintä on semmonen mahdollisuus jutella omista asioista ja toki vastavuoroisesti kuunnella myös muita. Olis jotenkin tosi mahti löytää muita sinkkuihmisiä, mutta siis en mie ala kyll ehdottomasti rajaamaan ketään pois! Haluan tutustua uusiin ihmisiin ja erilaisiin ihmisiin. Miusta on rikkaus aina saada uusia ihmisiä elämääni. Joten oo reilusti yhteyksissä, tutustutaan, ehkä meistä voi tulla uudet ystävät tai voijaan porukalla perustaa pieni Tampere porukka, jotta voidaan nähdä yhdessä :)
Mutta ehkä tää mun jaarittelu oli tässä! Oo vaa oikeesti rohkeesti yhteyksissä :)