Moi!
Oon 25-vuotias nainen ja asustanut Tampereella jo muutaman vuoden. Opiskelen ja teen etätöitä ja vapaa-aika kuluu liikunnan, kirjojen, sarjojen, musan ja muun hääräilyn parissa. Seurustelen, joten kumppani kuuluu kuvioihini myös.
Toivoisin löytäväni elämääni ystävän tai vaikka useamman. Erityisesti toiveissa on, että sulla potentiaalinen ystävä olisi säännöllisesti aikaa tavata, ja esim. mun luo saa tulla kahville/teelle/kattomaan leffaa. Viestiäkin saa tuutata niin paljon kuin sielu sietää, olisi ihana jos pitäisit paljon yhteyttä! Toki ihan kiva, jos tätä kautta löytyy seuraa vaikkapa ulos syömään, tapahtumiin tai liikkumaan, mutta ne on toissijaisia asioita. Eniten kaipaan sellaista ''matalan kynnyksen'' arjen kamua, jonka seurassa voisi olla oma itsensä sopivan rennosti, eikä tapaamisia tarvitsisi kalenteroida ja suunnitella kuukauden päähän.
Luonteeltani oon empaattinen, vähän hassu, hitusen impulsiivinen (vai olisiko spontaani parempi sana, saatan saada kaikenlaisia päähänpistoja), kuitenkin myös varsin pohdiskeleva, elämää nähnyt ja sitä ymmärtävä, jotain introvertin ja ekstrovertin välillä. Oma elämänpolkuni ei ole ollut kovin ruusuinen, joten ymmärrän monenlaisia haasteita ja vaikeuksia ja mulle voi puhua ilot ja surut sellaisena kuin ne kohtaat, mitään ei tarvitse kaunistella tai sensuroida.
Ystävälle mulla ei ole hirveästi reunaehtoja. Iältä voisit optimitilanteessa olla jotain 20 ja 35 väliltä, mutta ikäkin on vain numero, joten ei se siitä ole kiinni. En myöskään ole kiinnostunut tutkinnoista tai titteleistä, vaan siitä kuka ja millainen olet ihmisenä, oletko hyväsydäminen, oletko luotettava, miten tullaan juttuun. Pidän isossa arvossa sitä, miten hyvin toisia kohtelee ja ajatteleeko muista kanssaeläjistään hyvää ja pyrin noudattamaan omia ideaalejani myös itse.
Otahan yhteyttä, jos se tuntuu oikeelta <3