Ilmoitukset alueelta Tampere (409 kpl) - sivu 17

 - 
 
16.5.2019

Uusia kavereita

Mies, 42 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi. Tässä 42v perheellinen mies, joka kaipaa uusia kavereita. Muuttanut muualtapäin jokunen vuosi sitten ja aikuisena ei ehkä niin helppoo löytää kavereita varsinkaan kun perhe-elämä vie oman osansa työn lisäksi. Kiinnostuksen kohteena musiikki ja miksei muutkin taiteellisemmat asiat, liikunta, uinti yms. Olen selkeesti mieleltäni ja ulkoisestikin paljon nuorempi, kuin ikäni ja siks kai viihdynkin yleensä itseäni nuoremmassa seurassa:)

12.5.2019

Hei!

Nainen, 29 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Kuka voisi ryhtyä ystäväksi ja suomen kielen ja kulttuurin opettajaksi maahanmuuttajaäidille? Etsin siis naispuolista kaveria, jonka kanssa voisi jutella suomeksi. Ei mistään ihmeellisestä, vaan ihan tavallisista asioista. Mä olen yrittänyt koko ajan oppia suomen kieltä itsenäisesti, mutta ei sitä riittää( Ymmärän melko hyvin, mutta en pysty yhtä hyvin puhumaan itse. Täytyy harjoitella juuri sitä puhumista. Mutta ujona ihmisena en oikein löydä ystäviä, joiden kanssa voisi harjoitella(
Tuntuu tosi pahalta kun asuu Suomessa ja ei edes uskalla puhua suomea ( nolottaa ihan hirveästi, kun puhun noin huonosti ja mieluummin en puhu ollenkaan(
Olen siis kohta 30 v nainen, asun Hervannassa. Olis hyvää, jos sulla olisi aika käydä luonani tai lenkilla. Lapsetkin olis tervetulleita, kun mulla itsella on 2-vuotias poika.
En ole kovin puhelias, mutta siinä saat olla, ei se haittaisi yhtään.
Mä oikeasti nyt haluan puhua suomea ja halua npuhua sitä HYVIN. Suomea äidinkielena puhuva ystävä olis paras keino kehittää kielitaitoani.
Ja muutenkin olen aika yksinäinen,
jos olet sinäkin, minusta sullekin voisi olla höytyä. Musta vois tulla hyvä ystävä.
Toivottavasti löytyy joku kärsivällinen, joka jaksaisi kuunnella huonosti suomea puhuva ulkomaalaista:)

12.5.2019

Moikkulis moi!

Mies, 28 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Nyt muutaman vuoden Tampereella asunu Savosta kotoisin oleva huumorintajulla varustettu mies ois kavereita vailla. Avopuoliso löytyy mutta ne kaverit jäi tuonne toiselle puolen maata. Pääasiassa tän hetkiset kiinnostuksenkohteet on autot, mp:t, tekniikka yleensäkin, fillarointi ja nyt lämpimien kelien tullessa frisbeegolffia sekä mitö nyt ikinä mieleen tuleekaan :D. Miut on helppo saaha kokeilemaan vaikka mitä.
Itte oon tämmönen menevä, spontaani ja ehkä vähän adhd mallinen puuhastelija mutta välillä kyllä pysähyn mietiskelemään(jumittamaan) myös kaikkee kivistä avaruuteen ja jotain siltä väliltä. Siinä samalla sitten juttuukii tulee välillä paljon ja välillä vähemmän.
Jos luulet että miusta ois siulle kaveriks tai ihan ystäväks ni nakkaa viestii ni katotaan mitä sitä keksii ja siinä sitä tutustuu :).

10.5.2019

Morjesta

Mies, 20 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 20vuotias nuorimies vasta Tampereelle muuttanut ja vailla ystävää. Olen ollut parisuhteessa kolmisen vuotta ja sen myötä muut ystävät ovat jääneet. Olen suhteellisen sosiaalinen mutta tarvitsen hetken lämmetäkseni. Harrastan pyöräilyä, sulkapalloa, metsästystä ja kalastusta joten niiden parissa vietän aikaa töiden lisäksi. Tahtoisin vakavan juttuseuran lisäksi myös rentoa harrastuskaveria ja ihmistä jolle voi soittaa aina kun tarve.

10.5.2019

Heips!

Nainen, 20 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Haluaisin perustaa wappi-ryhmän 19-25-vuotiaille! (:
Oon 20-vuotias nainen Tampereelta jolla on kavereita, mutta kaverit on lähtenyt ympäri Suomea opiskelujen, työn tai perheen perässä. Eli olisi kiva saada kaveriporukka kasaan Pirkanmaalta ja viettää aikaa yhdessä!
Oon luonteeltani sosiaalinen, syvällinen ja huumorintajuinen. Tykkään käydä kuntosalilla, matkustella, roadtripeillä, mökkeilemässä, festareilla, yksillä, viihteellä bailaamassa, lautapelikahviloissa,..

Eli jos koet olevas samantyylinen tai ainakin tykkäisit tehdä tuon tyyppisiä juttuja, ota yhteyttä!

Terv seuraa kaipaava luuseri

10.5.2019

UUSIA YSTÄVIÄ

Nainen, 40 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Nuorekas 40-vuotias nainen Tampereelta etsii uusia ystäviä. Nykyiset ystävät ovat tällä hetkellä vakiintuneita ja perheellisiä. Olisi huippua tutustua uusiin ihmisiin ja saada kahvittelu-, shoppailu- sekä baariseuraa Tampereen seudulta ja keksiä spontaanisti kivaa menoa vaikka vain parin päivän varoitusajalla.

Luonteeltani olen avoin, huumorintajuinen ja luotettava. Kiinnostuksen kohteina mm. matkailu, kuntoilu, tanssi, sisustus, muoti sekä leffat ja sarjat.

Meilaa ja tutustutaan!

6.5.2019

Uusia ystäviä hakusessa

Nainen, 31 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 31v nainen ja olen muuttamassa Tampereelle nyt toukokuussa töiden perässä. Olen aiemmin asunut Tampereella, mutta vanhoja kavereita ei siellä enää niin kauheemmin asu, joten nyt etsinkin itselleni uusia ystäviä viettämään aikaa ja tekemään kaikenlaisia asioita yhdessä.
Olen melko sosiaalinen ja huumorintajuinen, mutta tykkään myös syvällisistä keskusteluista ja olen kokenut elämässäni kaikenlaista, joten toivonkin löytävän sellaisia ihmisiä lähelleni, joiden kanssa voi keskustella kaikenlaisista asioista maan ja taivaan välillä.
Pidän luonnosta, elokuvista ja tykkään joskus käydä viihteelläkin, joten minusta saa seuraa niin mökille,lenkille ja kahville ja ehkäpä joskus sinne baariinkin. Pidän myös moottoripyöristä ja autoista, joten minusta voi saada seuraa myös vaikkapa moottoripyörämessuille, jossa olen ollut myös töissä joskus aikaisemmin.
Iälläsi ei niinkään ole väliä, tulen juttuun monenlaisten ihmisten kanssa.

4.5.2019

Hei!

Nainen, 21 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 21-vuotias nuorinainen Tampereelta. Etsin kavereita/ystäviä Pirkanmaalta. Tällä hetkellä olen päätoimisesti opiskelija. Asun yhdessä avopuolisoni kanssa.

Luonteeltani olen herkkä ja ymmärtäväinen. Alussa saatan vaikuttaa ujolta ja vaikeasti lähestyttävältä, mutta tutustuessa minuun näytän melko nopeasti rempseän ja humoristisen luonteeni. Pidän arvossa avoimuutta ja luotettavuutta.

Pidän pitkistä keskusteluista ja tykkään myös kuulla muiden näkemyksiä erilaisiin asioihin ja ajatuksiin. Olen myös avoin kokeilemaan jotakin uutta harrastusta. Ylipäätänsä kaipaan yhteistä tekemistä ja jutteluseuraa. Usein arkeni on vain opiskelua.

Sukupuolella ja iällä ei väliä! Ota yhteyttä, jos kiinnostuit. :)

2.5.2019

kavereita

Mies, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moroo moroo!

Oon positiivisuudella ja huumorilla varustettu nuorimies. Etsin kaveria/kaveriporukkaa tyhjään arkeen. Päivät kuluu töissä tai reeneissä niin kaipais vaihtelua. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja tykkään keskustela maan ja taivaan väliltä jos vaan ollaan samalla aalonpituudella. Mut saa kalja/kahvikaveriksi, leffaan, salille, laiskottelee ja oon valmis kokeilee jotain uutta :) toivon snulta, että ollaan samalla aallonpituudella ja sosiaalinen niin olis helppo keskustella asioista.

Laita viestiä vaan tulee jos tämä herätti mielenkiintoa! Ja katotaan miten synkkaa. Sukupuolellasi ei ole mitään väliä!

2.5.2019

Kavereita Treeltä

Mies, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moroo,

tässä hauska ja avoinmielinen nuori jäbä kavereita vailla. Oon aina ajattelut etten tarvitse hyviä kavereita tai ihmisiä elämääni, ja pärjään yksin kun oon selvinnyt monesta hankalista asioista yksin. Ylpeänä ollut asiasta. Mutta kuitenkin havahtunut siihen, että kyllä yksinäisyys menee tunteisiin kun elämä välillä potkii liian kovaa xD Kyllä siis niitä puolituttuja riittää, mutta nyt hakusessa ois luottokaveri/ystäväporukka..

Oon kotoisin aasiasta ja nykyään asustelen tyttöystävän kanssa keskustanlähistöllä. Käyn osa-aikaistöissä eli vapaa aikaa löytyy vaikka muille jakaa.

Oon rento ja ihmisläheinen tyyppi. Harrastan kamppailulajeja, musiikkia ja kiinostunut ruuanlaitosta. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja oppia/kokeilla uusiajuttuja. Mut saat melkein minnevaan mm. kahville, kaljalle, leffaan, baariin, tai vaikka kattoo Got kun en ole vielä aloittanut kattoo sitä :D. toivon, että olisit samaa-ikäluokkaa ja sosiaalinen niin olisi helppo tutustua :).

Jos heräsi mielenkiintoa, laita viestiä niin tutustutaan!

1.5.2019

uusia ystäviä 🌻

Nainen, 26 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

moikku!
koen välillä yksinäisyyttä vaikka muutama kaveri löytyykin, mut kaipaisin enemmän läheisiä ystäviä joihin tukeutua ja jakaa asioita, sellasia jotka pyytää mukaan tekemään juttuja ja jotka on yhteydessä säännöllisesti.
oon luonteeltani ujo ja pidättyväinen aluksi mut tutussa porukassa osaan olla sosiaalinen ja ihan hauskakin. hyväntahtoinen hölmö. oon lempeä ja empaattinen mut osaan myös sanoa vastaan jos koen vääryyttä.
tärkeitä/kivoja asioita on (live) musiikki, elokuvat&tv-sarjat, eläimet, psykologia, kaikki kulttuurimenot (museot sun muut), lautapelit, tatuoinnit, kehopositiivisuus, tasa-arvo yms!

musta saa seuraa aika moneen juttuun mut liikuntaharrastukset koen vähän vieraaksi. uusien juttujen kokeileminen on kyllä ihan kivaa :-)
toivoisin että oot iältäsi 21 eteenpäin, sukupuolella ei niinkään väliä. ja olis hyvä jos olisit tampereelta mut käyn myös helsingissä välillä.

laita ihmeessä viestiä!

30.4.2019

Hei!

Nainen, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Oon 22 -vuotias pääkaupunkiseudulta muuttanut tyttö joka on asunu Tampereella nyt n. 3 vuotta. Ystäviä kyllä Tampereelta löytyy jonku verran mutta niinku kuka tahansa muualta muuttanut tietää niin uusia ystäviä on vaikee tehdä täysin uudella paikkakunnalla.

Ite oon tosi sosiaalinen ihminen ja tykkään rupatella ja kuunnella, oli asia mikä tahansa. Oon varsinki tosi hyvä kuuntelija ja rakastan neuvoa mun ystäviä kiperien juttujen kanssa. Haluisin ystävän jonka kanssa vois käydä kahvilla, leffassa, lenkillä, salilla, baarissa yms. Mikä vaan tekeminen käy, oon tosi avoin kaikelle!

Mulle ”ystävähaun” laittaminen tälläisellä foorumille on tosi iso juttu. Oon aina miettiny että kyllä mulla nyt ystäviä on ja että oon tosi sosiaalinen ihminen mutta lähiaikoina oon havahtunu siihen ettei sellasta ystäväpiiriä kyllä Tampereelta oo vielä löydy mihin voisin täysin tukeutua ja luottaa. Pari todella tärkeetä ystävää Tampereelta löytyy kehen luotan 100% mutta heidän kanssa ei aikataulut aina täsmää ja sen takia olis tosi kiva löytää lisää upeita ystäviä jotka olis valmiita viettämään vaikka tiistai iltaa höntsyissä sohvalla höpötellen kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Laita viestiä jos haluisit kävästä kahvilla❤️

30.4.2019

Hei kaikille :)

Nainen, 26 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen reilu vuosi sitten tamperelaistunut 26-vuotias nainen. Asustan avomieheni ja kissamme kanssa keskustan lähistöllä. Ystäväpiiri on hajaantunut vuosien kuluessa tehokkaasti ympäri Suomea, ja siksipä toiveissani olisi löytää nyt uusia ystäviä myös täältä Tampereelta.

Valmistuin vähän aikaa sitten, ja tällä hetkellä työskentelen lasten ja lapsiperheiden parissa. Työssäni tapaan paljon ihmisiä, mutta sisälläni elää kuitenkin pieni introvertti, joka on parhaimmillaan rauhallisessa ympäristössä. Vapaa-ajalla lueskelen runsaasti kirjoja, joogaan ja pyöräilen. Jokin uusi harrastus olisi mukava löytää (nuorempana olen tanssinut ja harrastanut myös kuvataidetta), ja olen avoin erilaisille ajatuksille, jos satut kaipaamaan seuraa johonkin tekemiseen.

Jos sinua kiinnostaa viettää leffa- tai lautapeli-iltoja, käydä (kävely)lenkeillä, luonnossa retkeilemässä, museossa jne. taikka vaikkapa leipoa yhdessä, tultaisiin varmasti hyvin toimeen. Satunnaisesti käyn mieluusti pubeissakin, mutta yökerhoseuraa minusta harvemmin saa. Laittele viestiä, niin tutustutaan ja tavataan :)

29.4.2019

Moi kaikki!

Nainen, 19 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Täällä 19v (melkeen 20) tamperelainen nainen ja uusia kavereita olis hakusessa

Mun huumorintaju on melko sarkastinen ja oon vähän introvertti, joten voi kestää hetki et muhun pääsee kunnolla tutustumaan, mutta jos ees pikkusen on kärsivällisyyttä niin musta kuoriutuu kyllä hauska ja tosi rento tyyppi, johon voi aina luottaa

Poikaystävä löytyy jos sillä nyt on jotain väliä tässä. Rakastan kissoja (koiratkin ok ;D) ja horoskooppeja tutkin aika paljon.. Kirppiksillä käyn kans usein sekä salilla, muita harrastuksia ei oikeen oo. Musta saa seuraa niin Tampereen yöelämään kun syömään tai leffaan tai sit ihan vaa kotona makoiluun!

Voisin olla se kaveri joka tulee pakastepitsan kaa sun ovelle vaikka keskellä yötä jos haluut
tai se joka baarissa heittää halppissiiderit kaikkien törkimysten päälle.. Mussa on hei monta puolta
Tuu ihmeessä jutteleen jos yhtään heräs mielenkiinto :-)

28.4.2019

Heips manselaiset!

Nainen, 21 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei!
Olen pian 22 vuotta täyttävä Helsingistä Tampereelle muuttanut opiskelija. Paikkakunnan vaihdoksen myötä olen ystäviä vailla. Poikaystävä kuitenkin löytyy, joten tosiaan pelkkiä ystäviä ;)
Oon urheilullinen hieman introvertti ihminen, joka on kuitenkin avoin kaikenlaiselle uudelle tekemiselle. Mielenkiinnon kohteita ovat politiikka (oon kuitenkin kaikkee muuta kuin kuiva luonteeltani :D), urheilu, kävely kaupungilla, hyvä ruoka ja viini, leffat ja sarjat ja kaikenlainen hulluttelu. Jos siis koet, että meillä vois synkata niin pistäppä koodii. Vietän kesän pääosin Helsingin suunnalla, mutta syksyllä taas manse kutsuu ja voitas mahdollisesti nähdä :)
Yhteydenottoja odotellen!

24.4.2019

Ystäviä Tampereelta

Nainen, 28 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi!
Oon 28-vuotias eloisa, avoin, ujo, räiskyvä, iloinen, puhelias ja yleisesti kaikesta innostuva nuori nainen ja etsin uusia kavereita ja ystäviä Tampereelta.
Alunperin olen kotoisin Savosta, mutta muutamien mutkien kautta päädyin Tampereelle viime syksynä. Olen alkuun melko ujo ja sen takia aika huono ottamaan kontaktia uusiin ihmisiin, vaikka ristiriitaisesti olen ammatiltani sairaanhoitaja ja työssäni aika sosiaalinen ja helposti lähestyttävä.
Hetken tutustumisen jälkeen osaan olla aika puhelias ja touhukas, tykkään tehdä kaikenlaisia juttuja ja kokeilla uutta kunhan vaan aluksi pääsen jännityksen yli 😊
Harrastan musiikkia, liikkumista (lenkkeily, pilates, jooga, kuntosali, mitä nyt ikinä tekee mieli) kirjoja (genrellä ei oo väliä, sisältö on tärkein) leffoja (romanttiset ällötykset, dokumentit, piirretyt, trillerit, komediat, kauhu, kaikkee voi aina kokeilla vähintään kerran) sarjoja (Gilmoren tytöt, frendit, himym, sinkkuelämää, bel airin prinssi, supernatural, criminal minds, got, love island/tempparit/mitä näitä nyt on) taidetta (paperilla, seinällä, iholla, missä vaan) vähän kaikenlaista ja mitä milloinki huvittaa eli minusta voi saada kaveria monenlaisiin juttuihin iha kahvittelusta ja lenkkiseurasta festarikaveriks tai mitä vaan, kemiastahan synkkaus on kiinni 😊
Jos kaipaat samaan aikaan rauhallista ja räiskyvää pikku myy-tyylistä kamua, jonka kanssa voi toheltaa vaikka mitä, nii laita ehottomasti viestiä 😄
Instagramista minut löytää nimellä laurapkatriina, koska joskus kuvat kertoo enemmän ku sanat 😊

22.4.2019

Moi

Mies, 39 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 39v mies Tampereelta. Etsin uusia kavereita Tampereelta ja lähikunnista, joiden kanssa viettää aikaa yhdessä. Kuka opettaa minulle suomalaista.. Minä huono puhun suomia kieli.

20.4.2019

Heips!

Nainen, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Täällä kirjoittelee 22-vuotias yliopisto-opiskelija Tampereelta. Toiveissa olisi saada uusi ystävä, jonka kanssa viettää aikaa ja pitää yhteyttä. 😊 Erityisesti etsin luotettavaa ja tasapainoista ihmistä, jolla on kiinnostusta pitää yllä uutta kaverisuhdetta.

Olen luonteeltani hyväntuulinen, rauhallinen ja toisaalta puhelias. Käyn opintojen ohella töissä, ja vapaa-aikani käytän lukemiseen ja musiikin kuunteluun. Olen myös innokas ruoanlaittaja ja vähän vähemmän taidokas leipuri. Erityisesti tykkään japanilaisesta ruoasta. 😋 Vähemmän yllättäen tykkäänkin käydä ravintoloissa syömässä ja uusia pubeja tms on myös kiva testailla, olen myös oluen ystävä. Ruoan syömisen ja siitä puhumisen lisäksi tykkään puhua yhteiskunnallisista aiheista ja oikeastaan mistä vain. Tykkään pitkistä keskusteluista. Vältän kaikkea kummallista draamaa, enkä olekaan ikinä riidellyt yhdenkään ystäväni kanssa. Keskustelu on toimivan ystävyyssuhteen perusta.

Lisäksi olen hyvin eläinrakas, mutta en (vielä) harmillisesti omista lemmikkiä. Viihdyn myös luonnossa retkeilyn merkeissä. Koen myös monet asiat koomisiksi ja ylipäätään elämä on aika hassua. Jos kiinnostuksesi heräsi ja jaat samoja arvoja, ota yhteyttä ja kerro itsestäsi! 😄

18.4.2019

Hei(:

Nainen, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 25 vuotias nainen Tampereen seudulta ja etsin uusia tuttavuuksia. Naimisissa olen ja odotan esikoista. Hoitoalalla työskentelen. Olisi kiva saada juttuseuraa sekä lapsettomista että lapsellisista, naispuolisista kavereista.

Minulla on muutamia hyviä ystäviä mutta heidän opiskelujen takia tapaamiset harventuneet. Ja muutenkin olisi virkistävää löytää uusia ihmisiä(: ja miksei vaikkapa kaveripariskuntia joiden kanssa viettää iltaa.

Kiinnostuksenkohteina ovat eri liikuntalajit ja liikunnallinen elämä, lenkkeily, jooga ja mitä vain uuttakin olisi kiva kokeilla, samoin terveys ruoista olen kiinnostunut mutta myös olisi kiva istua iltaa viinilasin ja ehkä hyvän ruoan seurassa. Lisäksi tykkään kirppareista ja ostoskeskuksissa pyörimisestä, kahvittelusta, karaokesta, kaikenlaisista messuista ja tapahtumista mitä vain keksisi. Myös ihan pelkkä lenkki tai jutteluseura olisi kiva(:

Luonteeltani olen ehkä alkuun varautunut mutta en mitenkään ujo. Olisi kiva löytää samanhenkisiä ja - ikäisiä kavereita, n. 24-30v. Pirkkalassa asustan mutta auto minulla on että pääsen kulkemaan muuallekin. Laita viestiä(:

17.4.2019

Moikka!

Nainen, 21 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Jätän nyt uuden ilmotuksen aikasempi varmaan jo hukkunu tännejonnekki 😂
Elikkäs oon 21v (-97) nainen Tampereelta Hervannasta. Muutin poikaystävän kanssa tänne pääkaupunkiseudulta elokuussa. Tälläheetkellä töissä kaupan kassalla ja tavotteena ois poliisikoulu. Harrastuksiin kuuluu Jalkapallo (tpv) ja salillakäynti. Tykkään myös leipoi ja piirtää. Seuraan paljon jalkapalloo varsinki valioliigaa, netflixii tulee katottuu kans aika paljo😅
Luonteeltani oon sosiaaline, rehellinen, luotettava ja aika pirtee aluks saatan myös olla hieman ujo. Urheilun ohella tykkään käydä kirppiksillä kaupoilla kahvilla tai muuten vaan tekemässä jotain seikkailua 🙆🏼‍♀️

Hit me up!

Sivu
Takaisin ylös