Ilmoitukset alueelta Tampere (808 kpl) - sivu 13

 - 
 
9.9.2022

Todellisuutta ja itsejämme tutkimaan

Muu sukupuoli, 29 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei.
Olen mieheksi oletettu hidas tempperamenttinen mietiskelijä. Hyvin avoin ja suora. Sosialisesti kömpelö. En koskaan kuitenkaan tarkoita pahaa, en ymmärrä miksi kukaan tarkoittaisi.

Tapahtui sellainen sosialinen kuolema tuossa taannoin eron yhteydessä. Olin sosialisesti loppuunpalanut ja teki hyvää olla yksin.Nyt pikkuhiljaa itsensä kasanneena ja solmuja availleena olisin valmis tutustumaan johonkin.
Viihdyn omassa seurassani ehkä turhankin hyvin. Kadotan itseni vielä omaan päähäni. Tarvitsen varmaan toisen ankkuroimaan minut tähän ulottuvuuteen.
Nyt on alkanut tulla sellaisia oloja että haluaisi yhdessä tutkia tätä todellisuutta jonkun kanssa. Olen välillä tosi iloinen ja tulee sellainen olo että haluisi jakaa sitä hyvää jollekkin.Tässä kuitenkin eletään tätä ihmiselämää kerran, haluaisi rikastuttaa sitä yhdessä jonkun/joidenkin kanssa. Ehkä tämä on se piste mistä on hyvä lähteä rakentamaan terveitä ihmissuhteita, olin ennen aika rikki ja varmasti kuluttavaa seurattavaa.

Sinulta toivon rehellisyyttä. Sellainen että esittää jotain tai muutoin luo tilanteesta valheellisen kuvan toiselle, on toisen aijan ja energian varastamista.

Avoin puheyhteys heti alkuun olisi erittäin tärkeää. Haussa yhteys toiseen ihmiseen. Sellainen ihmissuhde joka olisi henkisen kasvun työkalu molemmille. Sinullakin olisi hyvä olla taipumus syvälliseen pohdiskeluun. Kyky ja halu itsetutkiskeluun tarvitaan myös.

En halua sellaista ihmissuhdetta jolla hämätään itseä ja toista, pidetään mieli kiireisenä ettei huomata oman elämän tyhjyyttä. Haluan ihmisen jonka kanssa syventyä elämään. Ollaan toisillemme peilit, autetaan toisiamme näkemään itsemme. Tällaiset ihmissuhteet ovat olleet kuin terapiaa, että autetaan toisiamme avaamaan solmuja ja kasvamaan itsiksemme. Tietenkin myös leikkisyys on tärkeää, ei ole niin vakavaa.

Se mitä suhteeseen sisältyy tai ei sisälly määrittyy sitten sen mukaan millaiset kemiat on. Suhteeseen voi kuulua ihan mitä vain jos se on mitä molemmat haluavat. …

8.9.2022

Moi, ois kiva löytää seuraa:)

Mies, 19 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi! Olen kohta 20v mies Tampereen läheltä.

Kaipaisin juttu- ja hengailuseuraa samanhenkisistä, sukupuolella ei väliä. Mielenkiinnon kohteita on vanhat autot, historia ja yhteiskunnalliset asiat. Myös kalastus, veneily ja mökki/reissuseura kiinnostaa.


Ota rohkeasti yhteyttä!

5.9.2022

Kavereita jakamaan elämän iloja ja suruja sekä tuomaan valoa syksyyn

Nainen, 24 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei,

Oon 24-vuotias opiskelija Tampereelta. Etsin uusia ihmisiä elämääni, joiden kanssa keskustella ja viettää mukavaa aikaa. Omia mielenkiinnonkohteita on esimerkiksi talous, luonto, kulttuuri, terveys ja hyvinvointi, mutta innostun helposti uusista asioista.

Mun kanssa voi keskustella syvällisistä asioista viinilasien ääressä, mutta osaan myös pitää hauskaa, enkä ota elämää turhan vakavasti. Mulle riittää, että oot sellainen kuin oot, ja mitään kriteerejä en kavereilleni aseta. Oon myös turvallista seuraa, ja hyväksyn ihmiset juuri sellaisina kuin ovat, jos osaavat kohdella muita kunnioittavasti. :)

Mikäli kiinnostuit, tutustutaas!

Ps. Plussaa olisi jos olisit valmis melko nopeastikin näkee f2f. :)

5.9.2022

Ystävä haussa!

Nainen, 35 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Wanted: Tosiystävä. Voisit olla noin 40+. Olen rauhallinen ja viihdyn paljon kotona, mutta kaipaisin toisaalta seuraa elämän tutkiskeluun. En käytä päihteitä ja toivon, että olet sinäkin päihteetön. Kirjoita ja kerro itsestäsi.

2.9.2022

Moi naiset!

Nainen, 45 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen tosi nuorekas 45v nainen, Tampereelta. Kotoisin kainuusta. Haluaisin tutustua uusiin tuttavuuksiin. Minulla on perhe ja aikuiset lapset, olisi aikaa uusille ystäville. Harrastuksiin kuulkk vesiurheilu, askartelu, koirien hoito ja kaverien kanssa hengailu. Voisi shoppailla, elokuvia ym...mitä nyt keksii ja haluaa. Laitappa rohkeasti viestiä.

1.9.2022

Hei

Mies, 21 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Terve olen juuri äskettäin Tampereelle muuttanut 21 mies joka töissä käynnin ohella käyttää vapaa aikaansa mieluusti erityisesti metalli ja rock musiikin kuunteluun sekä keikoilla käymisen, mutta olen auki kyllä kaikelle muullekin tekemiselle oli kyseessä sitten biljardia tai parin ottamista baarissa yms laita toki viestiä tulemaan jos yhtään voisit kuvitella meidän tulevan toimeen

31.8.2022

Ystävää kävelylenkeille ym.

Nainen, 58 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei,

Etsin naisesta ystävää, jonka kanssa voitaisiin käydä kävelylenkeillä, teatterissa, leffassa, keikoilla, näyttelyissä, ulkona syömässä, kahvilla jne. Mitä nyt ikinä keksitäänkään. Myös matkaseuraa, jos kiinnostusta löytyy. Oma ikäni on 58 vuotta ja työssäkäyvä hetero sinkku olen.

Asun Ylöjärven puolella lähellä Tampereen rajaa ja liikun sujuvasti muuallekin.

Laita viestiä niin tutustutaan 😀!

31.8.2022

Tervehdys sinne ruudun toiselle puolelle

Nainen, 29 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Oon vm -92, Pirkanmaalta kotoisin, lastenohjaaja ammatiltani. Tykkään: teatterista, musiikksta, eläimistä, lapsista, luonnosta, vesijuoksusta..

Miespuolisia kavereita ei koskaan ole ollut, tai no yksi. Naispuolisia on ollut, mutta läheisempiä hyvin vähän. MUTTA ei ole väliä mitä sukupuolta olet.

Perusluonteeltani oon:
- iloinen
- sosiaalinen
- puhelias
- lapsenmielinen

Olisi kiva saada kaveria kirppareille, Vapriikkiin, Muumimusroon, teatteriin, vesijuoksemaan, hengailuun ja moneen muuhun.

30.8.2022

Uusia tuttavuuksia Tampereelta

Nainen, 23 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Muutin Vantaalta kolme vuotta sitte Tampereelle, asun avopuolison kanssa ja olis mukava laajentaa pientä kaveripiiriä ja saada vähän lisää sisältöä elämään töiden ja parisuhteen ohelle🥰
Arki pyörii aika pitkälti töissä ja avopuolison kanssa ja nyt alotin myös aikuislukion että pääsisin korottamaan yo-arvosanoja ja ehkä sitä kautta sitte ens vuonna kouluun😎
Lähellä sydäntä on kirjat ja lukeminen, kirppareilla käyminen, aasian eri kulttuurit ja kuntosali olis taas tarkotus saada osaks arkea😅
Musta saa seuraa melkeinpä mihin vaan ja tykkään kokeilla uusia aioita, toki alkuun ensitapaamisella saatan olla hieman ujo ja kiusallinen mut se kyllä häviää ajan mittaan kunhan muhun pääsee tutustumaan🙏🏻
Muuta ei tuu nyt tähän hätään mieleen joten loput selviää sitte varmaan tutustumalla!😊

27.8.2022

Moi

Mies, 18 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Oon tosi sosiaalinen ja avoin kaikelle tykkään käydä lenkeillä,kahviloissa,luontopoluilla kaikki käy! Mieluiten etsin vanhempia ihania ja kauniita naisia seuraksi ikä luokkaa 40-85 laita rohkeasti viestiä tulemaan!

26.8.2022

Hei vain sinä siellä!

Muu sukupuoli, 30 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Juuri 30 täyttänyt ja Tampereelle muuttanut!
(Henkisesti 25 kiitos ADHDn,) Olen suht lyhyt ja kömpelö huonolla huumorilla.

Olis mahtavaa löytää tuttavuuksia, kavereita ja/tai ystäviä (Mitä vain) Tampereelta joiden kanssa viettää aikaa fyysisesti ja netin välityksellä (Discord).

Sun iällä tai sukupuolella ei ole suurta merkitystä, kunhan ois jotain yhteistä ja perus positiivinen näkemys elämään.

Pääsääntöisesti vietän ajoittain paljon aikaa PC:llä pelaten. Yksin ja muiden kanssa. Mulla on koira ja kiinnostunut yleisesti kaikesta alternative kulttuurista, valokuvauksesta, editoimisesta (video ja valokuvaus) ja unohtamatta uutta harrastustani DnD parissa. (Olen vielä nyyppä. :'D) Mulla on myös elämäntaparemontti meneillään, joten olen kiinnostunut muistakin uusista harrastuksista. Esim. liikunta.
Ethän käytä huumeita ja toivon, että osaat hallita myös järkevän alkoholin käytön.

Toivottavasti sulla on Discord, sillä käytän sitä ensisijassa yhteydenpitoon! uwu

22.8.2022

Ystävää vailla

Nainen, 33 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 33v nainen muutanut Pirkanmaalle Olen luonteeltaan ujo (aluksi ja hiljainen) . Harrastan lukemista, ulkoilua ja käsitöitä. Minuun saa ottaa yhteyttä jos haluaa tutustua. Olisi mukavaa jos löytyisi ystäviä johon tustustuu
Asun aviomieheni kanssa ja en hae parisuhdetta

tykkään koirista ja kissoista vaikka ei omia olekkaan
. Sähköpostiosoite on [email protected]

21.8.2022

Kavereita?

Nainen, 18 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi, oon 18-vuotias nainen Itä-Tampereen suunnalta, ja etsin kavereita sukupuolesta riippumatta. Masennuksen vuoksi erakoiduin, ja nyt kun virtaa ja halua riittäisi näkemään ystäviä, ei niitä enää ole. Mennään siis vaikka pussikaljalle johkin puistoon tai tekeen muuta tyhmää 😎

Poikaystävä löytyy jo, etsin seuraa siis nimenomaan kaverimielessä. Mulla on kaksi kissaa, kohta kolme, tuu silitteleen sitten pentua kun se tulee 👀

18.8.2022

Moiii

Nainen, 19 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Oon asunut vuoden Tampereella ja hirveen hyviä kavereita en oo saanu. Siispä toivon että tätä kautta tulis uusia tuttavuuksia! :)

Arkisin oon töissä ja vapaa-ajalla käyn salilla ja katon netflixiä. Mulla on poikaystävä ja senkans touhuan kans aika paljo.

Oon puhelias, rehellinen, huumorintajunen ja tuun kaikkien kans toimeen.

Enimmäkseen viikonloppuisin kaipaisin seuraa ihan vaan jutusteluun, leffailtoihin, shoppaileen/kirppistelyyn, tai välillä on myös kiva nollata pää baarissa😁

Jos yhtään tuntuu että voitas tulla juttuu nii laita viestiä! Aina voi lopettaa jutustelun jos siltä tuntuu, minä en ainakaan pahastu siitä! 😌

(vain naispuoleisia kavereita hakusessa)

18.8.2022

Tervehdys!

Muu sukupuoli, 57 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olemme heteroaviopari ja meidän ikämme lähenee 60-vuotta. Etsimme seuraa samanlailla suuntautuneista pariskunnista. Ikänne voi olla neljästäkymmenestä vuodesta ylöspäin.

Meidän perheessä mies käy hoitoalallla töissä ja aviovaimo on työkyvyttömyyseläkkeellä. Teemme kävelylenkkejä vapaa-aikana koiriemme kanssa. Museoissa piipahdamme silloin tällöin lompakossa sijaitsevan museokortin avustuksella. Jollekin luonnonsuojelualueelle kohdistuvalle retkelle haemme kalenterista päivää. Patikoida voisi sellaisen korkeintaan 10 km sinä päivänä. Vaimo harrastaa kaikenlaisia käsitöitä ja kuvataiteita ja mies on jossain määrin kiinnostunut historiasta.

Ota yhteyttä viestillä mikäli pariskuntasi kanssa kiinnostuit ottamaan yhteyttä meihin. Voisimme vaikka vierailla toistemme luona kylässä talvisaikaan tai lähteä ulos retkeilemään yhdessä.

17.8.2022

Heip!

Muu sukupuoli, 26 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Etsin uusia tuttavuuksia c:

Tykkään katsoa sarjoja, leffaa, pelaa pelejä ja ajelee autolla tai sähköpotkulaudalla.

Tykkään myös puhua syvällisistä aiheista ja ihan muuten vaa hömppääkin

Ja olen tosiaankin transnainen 😊

13.8.2022

On Friday I'm in love

Nainen, 40 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Oon 40 v naishenkilö Pirkanmaalta. En oo yhtään lapsi-ihminen, mutta ei haittaa muiden lapset kunhan ymmärrät ettei kaikkien kiinnostuksiin ja unelmiin kuulu. Rakastan kulttuuria, eläimiä, kirjoja, elokuvia, hauskoja iltoja viinipullon merkeissä, sisustusjuttuja kunhan ei oo valkoista ja harmaata hyi. Elämäni rakkaus on jo löytynyt ja siksi toivon löytäväni lähinnä naispuolisia ystäviä. Musiikkimakuu en viitsi edes mainita koska mun parhaat ystävät kuuntelee paljon sellasta mitä en siedä niin se ei määrittele kyllä ystävyyden tasoa millään tavalla. Ystävän kanssa haluun että on rentoa ja hauskaa, en sitoudu viikottaiseen yhteydenpitoon enkä jaksa rueta kenellekään terapeutiks vaikka se toki on sitten osa ystävyyttä kun paremmin tutustuu, mutta lähtötilanne ei saa olla. Mie meen mielummin kaupunkilomalle ku johonkin metsään vaeltamaan ja tanssin mielummin Curea kuin nykypoppia, vaikka tykkään kyllä Lady Gagastakin. Vaikka viiniä tykkään välillä lipittääkin, haluun kuitenkin että mun kaveri osaa juoda sitä sivistyneesti, saa hullutella ja tehdä hölmöjäki mutta sellaset pubiruusut ahdistaa mua. Ja kai oon enemmän vihervasemmistolainen vaikken siitäkään tykkää jos toisia alkaa moralisoimaan ja ohjailemaan lihansyönnin ym.elämäntapojen suhteen . Yleensä oon kiva mutta oon kyllä kova kritisoimaan ja sanomaan suoraankin, ei siis tarvii ihan kaikesta mieltään pahoittaa mutten mie ketää päin näköö ala haukkumaan. Ja oon tosi introvertti eli jos en viihdy sun kanssa, ghostaan. Voin toki sanoa ne maagiset "sori mut et oo sitä mitä etsin". Miulle kelpaa kaverit muualtakin päin Suomea, juna kulkee.

Sivu
Takaisin ylös