Haluaisin löydä kavereita ja voida keksiä maailman hauskaa hetkiä salilla ja retkeilua, jalkapallo, laita rohkeasti tulemaan viestiä.
Haluaisin löydä kavereita ja voida keksiä maailman hauskaa hetkiä salilla ja retkeilua, jalkapallo, laita rohkeasti tulemaan viestiä.
Hei! Olen 29-vuotias nainen Oulusta. Etsin kaveria/kavereita. Minulle ei ole väliä sukupuolellasi, iälläsi tai paikkakunnallasi, kunhan ajatukset edes hieman kohtaisi omieni kanssa ja jos asut kauempana niin kirjekaveruuskaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.
Minua voisi kuvailla herkäksi luonnonlapseksi ja sydäntä lähellä onkin luonnossa liikkuminen ja luonnonsuojelu, eläimet, valokuvaus, kirjallisuus ja luova kirjoittaminen, taide, teatteri, musiikki, henkinen kasvu ja syvälliset keskustelut.
Minulle tärkeää on tehdä itselleni merkityksellistä työtä. Koen vahvasti kutsumusammatikseni lasten ja perheiden kanssa tehtävän työn ja tällä hetkellä opiskelenkin kohti unelma-ammattiani.
Olen luonteeltani maailmaa paljon pohtiva introvertti. Nautin "haastavista keskustelusta" ja minusta saa tarpeen tullen myös loistavaa väittelyseuraa.
Tykkään jutella "tärkeistä asioista", vaikka vaadinkin välillä paljonkin omaa tilaa. Toivoisin, että tätä piirrettä kaverinani ymmärtäisit. Harva on ymmärtänyt ja tästäkin syystä on monet ystävyyssuhteet kuihtuneet, koska en ole aina kaikkien "saatavilla". Minulle on tärkeää vapaus ja oma tila, joten en todennäköisesti vastaa joka päivä viesteihin, mutta en tee sitä loukatakseni sinua, tarvitsen vain sosiaalisesta kanssakäymisestä hieman taukoa.
Vielä haluaisin sanoa kaikella kunnioituksella, että jos mielenkiinnonkohteesi on jutella hiusten/ripsienpidennyksistä ja meikkivideoista ja baareissa jatkuvasti käyminen on ajatus hyvästä ajanvietosta niin luulen ettei meillä ole juuri paljon yhteistä, mutta toivon jokaisen löytävän sopivan kaverin, ehkä ajan myötä myös ystävän.
Jos yhtään kuulostin siltä, että saattaisimme olla samalla aaltopituudella niin älä epäröi ottaa yhteyttä. :)
Terve! Olen 27-vuotias Oulussa asuva mies.
Harrastuksia ovat Pokemon Go ja lenkkeily. Pidän autoista ja autolla ajamisesta. Luontokohteet- ja polut ovat minulle tärkeitä. Kotona olen aika paljon koneella. Dokumentit, kasvissyönti, lääketiede/psykologia, matelijat, saksan kieli, Formula 1 jne... ovat asioita jotka kiinnostavat.
Minulla on paljon vapaa-aikaa ja kaipaan seuraa ihan vaikka vaan juttelemaan tai lenkille. Minulla on Asperger, mutta olen melko sosiaalinen ja jutteleva tapaus kun tutustutaan. Tykkäisin tehdä asioita yhdessä ja ehkä harrastaakin jotain? Myös kuulumisien yms. vaihto on minulle kavereiden kanssa tärkeää. En säikähdä syvällisempääkään keskustelua.
Laita viestiä jos tuntuu, että voisimme ystävystyä/hengailla tai on samoja mielekiinnonkohteita. :)
Etsin kavereita/ystäviä haukiputaan lähistöltä ulkoiluun ja rupattelu hetkiin ja muutenkin yhdessä oloon,olisi kyllä tässä tilanteessa tarpeen kun olisi sydän ystävä johon olla yhteydessä.Olen 54- vuotias mies ja mielestäni ihan nuorekasta sorttia.Voit olla nainen tai mies,50 molemmin puolin.Rohkeasti vaan yhteyttä jos siltä tuntuu.Tutustutaan toisiimme.Ja tehdään toistemme elämä mukavaksi elää.
Moikka! 27v pienen poikavauvan äiti etsii uusia tuttavuuksia! Perheeseen kuuluu lisäksi kihlattu ja kaksi koiraa.
Olemme juuri muuttaneet Oulusta Raaheen, eikä minulla ole täällä suunnalla juurikaan kavereita.
Ammatteja löytyy pari, eläintenhoitaja, sekä lähihoitaja. Tällä hetkellä 6kk ikäisen pojan kanssa kotosalla ja tarkoitus olisi jatkaa kotosalla oloa ainakin vielä vuoden.
Elämme tällä hetkellä remppahelvetissä, joten harrastuksille ei liiemmin aikaa löydy. Lenkkeiltyä tulee kuitenkin päivittäin ja olisi kiva jos löytyisi siihen hommaan seuralainen.
Mikäli siis asustelet Raahessa ja olet vailla lenkki- tai ihan vaan kahvitteluseuraa niin otathan rohkeasti yhteyttä! :)
etsin ystäviä ja kavereita yksinäisiin päiviin ois kiva saada harrastusten pariin kavereita,juttu seurakin kelpaa.olen 55v nainen oulusta.sinkkuna olen eli vapaa.
Haussa tosi kavereita. Minusta saa luota, rento kaveri ja avulias.
Olen savuton ja alkoholiton ja hyväksyn sellaisena mitä sä oot. jos koet itseäsi etsimässä sellainen tyyppi ota yhteyttä.☺️🙏🏻
Etsin uusia ja omahenkisiä kavereita ja ystäviä. Miehiä tai naisia. Minulle tärkeitä asioita elämässä on terveys, hyvinvointi, liikunta, työ, ruuanlaitto, sisustus, matkustelu, erilaiset liikunta,-kulttuuri -ja terveystapahtumat. Näiden asioiden tiimoilta olisi kiva jutella viestien, puhelujen tai kasvotusten.
Kiitos jos luit tämän viestin ja haluat tutustua.
T. Pia
Olen 18v Lapista syksyllä Ouluun muuttanut nuori mimmi! Opiskelen tällä hetkellä lukiossa toista vuotta, ja etsinnässä olisi kavereita. En tunne täältä Oulusta vielä oikeastaan ketään, niin päivät kuluvat salilla käymisen, muun urheilun ja pc:n pelaamisen lisäksi lähinnä kämpillä. Kotona Lapissa käydessäni ajelen autolla ja moottorikelkalla, sekä leikin koirani kanssa ja pelaan joskus lätkää ulkojäillä. Olen avoin ja iloinen persoona.
Pidän urheilusta kovasti, joten hauskaa olisi löytää kaveri mukaan. Pidän myös luovasta kirjoittamisesta ja piirtämisestä, vaikkakin opiskelujen takia homma on jäänyt vähemmälle. Ei kuitenkaan haittaa vaikket omaisi samanlaisia kiinnotuksenkohteita.
Sukupuolella ei ole väliä, ja olisi kiva jos iältäsi olisit suunnilleen samaa luokkaa. Ei haittaa vaikka et asuisi Oulussa, mutta tietenkin se olisi plussaa. Ota rohkeasti yhteyttä <3
Löytyisiköhän tätä kautta ystäviä yksinäiselle 49v.naiselle
Koronan ja työkyvyttömyyseläkkeen vuoksi hankala lähteä etsimään ystäviä.
Olen 39-vuotias nainen ja etsin kaveria niin lenkille, kahville, rupatteluhetkiin tai syvällisiin keskusteluihin kuin vaikkapa kirppareille ja kesän tullen rannalle. Voit olla nainen tai mies, pääasia että tullaan juttuun.
Olen kiinnostunut asioista ja maailmanmenosta, luen paljon ja tykkään vintagesta. Liikkuminen ja itsensä kehittäminen on lähellä sydäntäni, kuten myös vegeruoka ja musiikki. Olen tällä hetkellä opiskelija.
Asun Oulun keskustassa ja olen autoton, olisi kiva jos asuisit suht lähellä. Tämä ei ole tietenkään edellytys😊
Moi!
Uusia kavereita etsin snäppäämään tai miksei vaikka oikeestikkin juttelemaan. Ei sun sukupuoli tai ikä hirveästi kiinnosta, kunhan juttu luistaa. Täytän itse 25 tänä vuonna ja harastan perus musiikkia, pelaamista, leffoja, sarjoja ja sen semmoista. Myös laulaminen kiinnostaa, mutta ei ihan julkisesti kehtaa hoilata. Opiskelen amk:ssa mutta tässä lähinnä miettinyt oonko heittänyt viimeiset kolme vuotta elämästä täysin hukkaan. Yksinäisyys alkanut painamaan eron jälkeen, vaikka siitäkin jo aikaa on.
Katselen tässä, jospa löytyis sopivan kaveri jonka viettää yhdessä aikaa!
Etsin lämpimät ystävät, joka todella haluaa tutustua🙏 ikäerosta riippumatta kunhän on yli 18v ylöspäin😊
Hei! etsin uusia kavereita jotka asuvat lähellä Kalajokea.Olen Antti Keränen Kalajoelta.Olen ennen harrastanut kilpauintia Special Olympics Kesämaailman kisoissa olen käynyt Amerikassa 1999.Nort Carolina.Tykkään kuunnella musiikkia ja kävellä pitkiä matkoja.Tykkään myös Kuntosalista.
Haussa olis 18-20v naispuolisia ystäviä, jokka asuu Oulussa tai oulun lähellä. Haluisin tyypin johon vois luottaa 100 prossaa ja joka vihaa valehtelua yhtä paljon ku mä ja jolle vois puhua ihan kaikesta. Mä oon yleensä iloinen ja positiivinen ja välillä silleen hyvällä tavalla vähän hullu😂 toivottavasti sullakin on sit yhtä outo huumori ku mulla
Hei sinä aikuinen mies tai nainen. Etsin uusia ystäviä. Voitaisiin vaihtaa ajatuksia ensin kirjoittelemalla ja myöhemmin ehkä tavata. Olisi kiva, jos saisin sinusta lenkkeilyseuraa ja ehkä matkaseuraa myös, kunhan päästään tästä viheliäisestä koronasta eroon.
Hei! etsin uusia kavereita.
Hei. Olen 23-vuotias nainen Oulusta.
Harrastan leipomista ja lenkkeilyä. Käyn joskus kiertelemässä kirpparilta.
En käytä alkoholia/muitakaan päihteitä.
Etsin lähinnä naispuolisia kavereita. Voidaan vaikka ihan vaan kirjoitella :)
Olen 42 v lapseton yksinelävä mies pohjois-pohjanmaalta.elämäntilanteeni on yksinäinen.kavereita ei ole.kaipailisin ihmisiä kaikenlaiseen tekemiseen.ja uusia ideoita.osana elämäntapa muutosta lenkkeily ja liikunta kaverikin olisi kiva.tykkään eläimistä ja luonnosta.oulu ja lähikunnat.