Ilmoitukset alueelta Pohjois-Pohjanmaa (727 kpl) - sivu 13

 - 
 
8.12.2022

Ystävä tai ystäväporukka

Nainen, 31 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Hei!

1991 syntynyt yksin asuva oululainen naisihminen etsii naispuolisia ystäviä elämäänsä. Olen parisuhteessa. Aikuiselämästäni on puuttunut aina läheisiä ystäviä. Nuoruuden ystävät ovat jääneet muuttojen ja omien haasteiden takia taakse. Työskentelen opettajana.

Luonteeltani olen empaattinen, rauhallinen ja huumorintajuinen. Minulla on koiria, joiden kanssa lenkkeilen paljon ja harrastan agilitya. Käyn myös kuntosalilla ja joogassa.

Olisi kiva muodostaa ystäväporukka samanhenkisistä ihmisistä. Toki kahdenkeskinen ystävyys on myös tervetullutta. Tykkään esimerkiksi käydä kahvilla ja lenkillä. Myös kulttuuritapahtumat olisivat kivoja porukalla. Laitapa minulle viestiä, jos sinua kiiinnostaisi ystäväporukka tai kahdenkeskinen ystävyys. 😊

6.12.2022

Moi!

Mies, 36 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Ruuhkavuosien sykkeessä kaverit tuntuvat uppoutuneet kukin askareihinsa eikä yhteistä aikaa tahdo aina löytyä. Puoliso löytyy omasta takaa, mutta jospa sitten näin kirjeenvaihdon kautta tapaisi uusia kavereita, joiden kanssa keskustella ja viettää aikaa. Hakusessa olisi kirjekaveri haarukassa 30-45 v, sukupuolella ei ole väliä, kunhan juttu luistaa.

Minulle maistuu aika monenlainen tekeminen, liikunta ja luonnossa patikointi. Näin talviaikaan pyöräileminen, uiminen, sulkapallo ja kuntosali ovat mieleisiä talvilajeja, kesäaikaan pyöräilen paljon ja tennistäkin on tullut kokeiltua. Lajien suuren määrä ei tosin tässä yhteydessä anna osviittaa siitä, että harrastaisin niitä kaikkia viikoittain. Tavoitetasoni on pitää hauskaa ja saada syke nousemaan, kilpailullinen en tällä saralla siis ole. Moottoroidut härvelit ovat mieleen ja moottoripyöräkorttikin löytyy.

Kirjojen saralla tulee luettua eniten tietokirjallisuutta ja kirjallisuuden merkkiteoksia. Minusta on mielenkiintoista oppia, mitkä ovat ne oivallukset, jotka ovat johtaneet siihen, että joku teos nähdään kirjallisesti merkittävänä. Tykkään myös kirjoittaa itse yhtä sun toista.

Oulussa ja sen ympäristössä hienoa on se, että ihmiset ovat melko tuttavallisia ja täältä puuttuvat monet suurten kaupunkien lieveilmiöt, mutta toisaalta on kuitenkin jotakin kulttuuritarjontaa ja monta kivaa paikkaa, jossa käydä. Oulussa on myös monia kivoja kahviloita, joissa voi raatailla ja syödä pullaa. Teatterissa on aina välillä hyviä näytöksiä, Itä-Tuirasta löytyy kotoisa Star-elokuvateatteri ja kaupungissa on vuoden ympäri on jos jonkinlaisia tapahtumia, kuten Lumo Light Festival ja Qstock. Iin kauhuelokuvafestari Iik! on syksyn kohokohtia.

Jos tuli sellainen olo, että mehän voitaisiin kirjeenvaihdon ohella käydä vaikkapa Taidemuseossa, Pilpasuolla tai Leskisellä oluella niin pistähän viestiä.

4.12.2022

Moi!

Nainen, 20 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Toiveena olis löytää se täydellinen bestis, jonka kans olla kuin paita ja peppu eikä kilpailla muiden kavereiden kans. Aloitin juuri opiskelut yliopistossa. Olethan Oulusta, jotta oikeasti voisi nähdäkkin.

Voitaisiin tehdä kaikenlaista leipomisesta urheiluun ja ehkä käydä viihteelläkin. Opiskelijana toki myös yhdessä opiskeleminenki sopii. Aikalailla kaikki käy kunhan ollaan samankaltasia ja tullaan toimeen tosi hyvin.

Oon vähän ”raju” puheiltani joten ethän pelkää kirosanoja tai avoimuutta esim yksityiskohtaista puhetta jostain kanssakäymisestä tai vessakäynnistä joku kerta. Vihaan myös olla väärässä ja ihmisiä jotka kerjää jatkuvasti huomiota ja sääliä. (Myönnän kyllä itsekin alentuvani tähän joskus.) Muuten oon aika chilli ja teen asiat monesti ’sinne päin’.

Musta sais ystävän, joka ehdottelee välillä tyhmempiäkin asioita ja koittaa tukea esim mikäli exän uutta pitäisi stalkata niin I’m in. Lupaan myös olla rehellinen jos joku vaate saa sut näyttämään lihavalta.

Vietän paljon aikaa töissä, joten toivon hieman ymmärrystä etten välttämättä aina jaksa nähdä.
Vietän myös paljon aikaa katsellessa sarjoja ja tiktokia, joten jotain viittauksia sieltä monesti teen.

Haluan ennen tapaamista ensin netissä vähän tutustua ja kokeilla mätchätäänkö koska en halua haaskata kummankaan aikaa. Poikaystävä löytyy, joten en etsi mitään romantiikkaa.

1.12.2022

moi

Nainen, 37 vuotta, Taivalkoski, Pohjois-Pohjanmaa

olen yksinäinen etsin kavereita olen pohjoisemmassa taivalkoskella
etsin kavereita ympäri suomen tykkään luonnosta
ja tykkään reissata olen oman polun kulkija
en polta enkä käy baareissa pyöräilen paljon
joskus piirtelen. Tykkään myös auttaa ihmisiä teen vapaa ehtoistyötä.
olen 37 tykkään myös eläimistä nyt ei löydy yhtään.

1.12.2022

moi

Nainen, 37 vuotta, Taivalkoski, Pohjois-Pohjanmaa

olen yksinäinen etsin kavereita olen pohjoisemmassa taivalkoskella
etsin kavereita ympäri suomen tykkään luonnosta
ja tykkään reissata olen oman polun kulkija
en polta enkä käy baareissa pyöräilen paljon
joskus piirtelen. Tykkään myös auttaa ihmisiä teen vapaa ehtoistyötä.
olen 37 tykkään myös eläimistä nyt ei löydy yhtään.

29.11.2022

Ystävää etsimässä sukupuoleen katsomatta

Nainen, 62 vuotta, Pohjois-Pohjanmaa

Hei! Olen muuttanut kotikaupunkiini Raaheen kesällä 2018 oltuani pois 38 vuotta! joten eipä ole enää vanhoja ystäviä käytettävissä. :) Viihdyn yksiksenikin, mutta toki kaipaan välillä juttu-/ lenkkeily/ oleskeluseuraa. En niin erakko kuitenkaan ole. Luonto on minulle tärkeä paikka. En niinkään viihdy paikoissa, missä on paljon ihmisiä. Mieluiten katson leffankin ihan kotona. Minulla on aikuiset lapset pääkaupunkiseudulla, eikä lapsenlapsiakaan ole. Työelämässä olen mukana. Että aika vapaa olen lähtemään ja kulkemaan vapaa-ajallani. Omista vanhemmistani pidän jonkin verran huolta, mutta en ole omaishoitaja heille. Pistäpä viestiä tulemaan mies tai nainen, joka kaipaat ystävää! :)

23.11.2022

Kavereita hakusessa

Mies, 25 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Terveppä terve kansalle. 25v. oululainen täällä kirjoitteleepi. Olen jonkin sortin työnarkomaani, nii ollut ajan puolesta hankalampi ylläpitää sosiaalista elämää. Mutta kokeillaan tätä kautta etsiskellä juttuseuraa. Tosiaan Oulussa asustellut tuommoset 6 vuotta, mutta Rovaniemeltä lähtösin. Ihmisenä olen eläinrakas ja välillä tällainen ihan lupsakka tapaus. Itsellä lähellä sydäntä on ehdottomasti musiikki, mutten ole vannoutunut millekkään tietylle genrelle vaan kuuntelen sitä mikä sattuu kuulostamaan hyvältä. Ja mikäli sattuu aikaa löytymään tykkään kierrellä museoissa. Sukupuolella taikka iällä ei merkitystä, nii pistäkkee viestiä jos kiinnostelee.

20.11.2022

Moikka kaikki 😊

Nainen, 42 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Täällä uusia naispuoleisia kavereita etsii nelikymppinen lapseton nainen. Nuoruuden ystävät ovat vuosien varrella muuttaneet ympäri Suomea ja välillä tuntuu siltä että haluaisin elämääni uusia ihmisiä, arki on välillä aika harmaata, tylsää ja yksinäistä. Olispa kivoja uusia kavereita joiden kanssa viettää aikaa 🤗

Haluaisin esim käydä vaikka syömässä, leffassa, kahvitella puolin ja toisin, ehkä käydä vaikka sulkapalloa pelaamassa tai keilaamassa tai ihan vaan höpötellä milloin mistäkin 😊

Tykkään mm. liikunnasta, luonnosta, reissuista lähelle tai kauemmas, hyvästä ruuasta, kesästä 💚 No, talvi tulee eli laskettelureissu johonkin olis kans ihan parasta 😄

18.11.2022

kevään polun kulkija..

Mies, 36 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Moi. Olen rauhallinen, mietiskelevä taiteellinen sielu Oulun pohjois-puolelta.
Työkuvioden vaihtuminen ja lasten kasvattaminen tuntuu syöneen ystävät poies. Kaipaan kunnon juttutuokioita ystävien kesken. Joille puhua ja kuunnella kaikesta kummallisten elämien sattumusten sarjoista :) Ei ole väliä oletko väliltä 18-65, mies tai nainen. Jostain syystä tulen parhaiten toimeen hieman eri ikäisteni kanssa nuorempien tai vanhempien naisten kanssa.. ehkäpä se johtuu taiteellisesta sielusta, joka piirtää mielellään tunnetiloja ja liikkeitä.
Koulutukseltani raksa inssi joka rakentaa omilla kätösillään. Harva osaa insinööriä yhdistää taiteelliseksi, mutta taidanpa olla hieman erilainen :)
Tykkään luonnosta, mökkeilystä , tähtitaivaista, revontulista, kevät puroista ja valosta.
Kovien polkujen karaistama jolla on aina ollu positiivinen asenne mennä eteenpäin. Jotkut sanovat että pilke silmäkulmassa, mutta tiedä näistä :)
Takaan rentoa luotettavaa seuraa joka arvostaa ihmistä ihmisenä. Olemme kaikki omanlaisia ihania persoonia. Kukkia jotka odottavat puhkeamistaan...
Ok..olikohan liian lällyä? Mutta välillä runosuoni kukkii.. :)
Mielellään kirjoittelen pitkästi ja toivottavasti et nukahda :)

Mitäpä muuta.. kirjoitellaan ja tutustutaan ja lähdetään lenkille , kahville tai tekee jotain hauskaa :)
"Näe sinä minut niin minä näen sinut"

17.11.2022

Hei, etsin juttukavereita naisista

Mies, 55 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Ja nyt seuraa vaatimuslista, sinun pitäisi olla: herkkä, tunteellinen, lämmin, empaattinen, sympaattinen ja mukava. Että sellainen, Mutta ei haittaa vaikka olisit lisäksi sopivasti kyyninen ja kovasti pettynyt tai ehkä surullinen.

Muita vaatimuksia ei olekaan. Voisit olla minkänäköinen, - kokoinen, -ikäinen...aikuinen ihminen vain. Itse olen 55-vuotias mies, joka täyttää aika monta noista vaatimuksista. Olen kiinnostunut monenlaisista asioista ja uskonpa pystyväni niistä monista juttelemaankin.

Olisi mukava löytää tuollaisia ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia.

17.11.2022

Mukavaa ja rentoa neitokaista 😊

Mies, 40 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Parhaassa iässä oleva reilut nelikymppinen nuorekas, urheilullinen ja mukava herrasmies kaipailee iloista ja mukavaa urheilullista neitoa kaveriksi vaikkapa varhaiselle aamupulahdukselle Vesijatulin lämpimissä poreissa tai frisbeen heittelyyn Torpanmäen viheriölle Haukiputaalla. Tai heitä sinä ehdotus mitä aktiviteettia haluat puuhailla hyvässä seurassa...🤗

Jaettu kokemus on yhteinen ilo. Mikäli sporttinen seura ylipäätään kiinnostaa, niin heitä ajatuksillasi...koppaan kiinni👋😊

14.11.2022

Tervehdys

Mies, 34 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Kivaa seuraa niin jutteluun ja ajatuksien vaihtoon tiedä vaikka kahville sijainnilla ei suoranaisesti väliä kun liikuskelen 08 alueella eli kainuut sun muut
Ja löytyy, kik snap ig fase tg ja muutama muu päälle =)

10.11.2022

Heissan!

Nainen, 40 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Yksinäisyys meinaa painaa hartiat kumaraan, varsinkin näin pimeänä vuodenaikana. Oletko sinäkin ehkä ajatellut että olisi kiva käydä leffassa, kahvikupposella tai lasillisella mutta yksin ei tule lähdettyä? Sitten meitä on kaksi😊 Laita viestiä niin tutustutaan ja käydään ehkä yhdessä jossakin, olen avoin ehdotuksille. Minulla ei ole ikä- tai sukupuolikriteerejä.

1.11.2022

Kavereita Oulusta

Nainen, 45 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Hei,
Olen 45-v Oulussa asuva perheellinen nainen. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta. Olen myös eläinrakas, itselläni on tällä hetkellä koira. Kaipaan kavereita ja juttuseuraa samanhenkisistä ihmisistä. Iällä ei niin väliä. Itse olen rauhallinen, luonnosta ja liikkumisesta pitävä. Tykkään myös käydä erilaisissa tapahtumissa, elokuvissa ja konserteissa sekä matkustelusta. Myös kahviloissa ja ravintoloissa on kiva silloin tällöin käydä. Rakastan kesää ja aurinkoa.

21.10.2022

Moikka!

Nainen, 32 vuotta, Ylivieska, Pohjois-Pohjanmaa

Etsisin uusia ystäviä Pohjois-Pohjanmaalta. Asun itse Ylivieskassa ja muutin tänne uuden parisuhteen myötä pari vuotta sitten tyttäreni kanssa ja perheeseemme on syntynyt toukokuussa vauva. Päivät kuluu tällä hetkellä vauvan kanssa kotona.
Ystäviä en ole saanut vielä täällä asuessa ja alkaa tuntumaan aika yksinäiseltä välillä,kun olisi kiva jakaa ystävän kanssa elämää ja touhuta kaikkea mitä ystävät touhuaa. 😁
Ja tosiaan olen 32-vuotias nainen Keski-Suomesta lähtöisin alunperin.

21.10.2022

Moi!

Mies, 37 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Haen ystävää niin ulkoiluun kuin muuhunkin yhteiseen touhuiluun. Voimme esim. tee/kahvikupin äärellä jutella mitä mielen ja sydämen päällä sattuukaan olemaan, pelailla erilaisia pelejä, kokkailla tai katsoa jotain hyvää ohjelmaa. Olen hyvä kuuntelija ja jaan myös avoimesti omiakin ajatuksiani. Seurassa viihdyn parhaiten kahden kesken tai hyvin pienessä porukassa.

Olen rauhallinen, avarakatseinen ja luonnonläheinen. Pidän mm. fantasia/sci-fi- ja elämänkertakirjallisuudesta, kuuntelen paljon musiikkia, rakastan eläimiä ja harrastelen liikuntaa rennosti mielen mukaan. Asun keskustan lähettyvillä ja autottomana kuljen pääsääntöisesti pyörällä.

Sähköpostittelu ja muukin viestittely sopii hyvin, mutta toivoisin että voisimme tutustua myös yhteisen tekemisen parissa. :)

18.10.2022

Moikka!

Muu sukupuoli, 22 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Olen 22-vuotias (-00) opiskelija välivuodella. Oon muualta kotoisin ja muuttaessa kaikki kaverit jäivät etelämmäksi, siksipä olen täällä. Olisi mukava löytää samanikäisiä (20-25v) ja samanhenkisiä kavereita!

Kotonani asustelee kaksi kissaa. Harrastuksiini kuuluu pelaaminen, lukeminen, sarjojen/animen/striimien katselu ja musiikki. Tykkään siis paljon oleskella vain kotosalla, mutta myös lenkkikaveri kelpaisi! Olen myös valmis lähtemään lähes mihin vain, olkoon kyse sitten elokuvista, ravintolasta, harrastuksesta tai vaikkapa ihan vain tähtien katselusta! Erittäin iso plussa olisi, jos olisit myös conikävijä. Seuraava Oulun ulkopuolinen conini on Frosti ja matkaseurahan kelpaa aina :)

Sivu
Takaisin ylös