Ilmoitukset alueelta Pohjois-Karjala (285 kpl) - sivu 12

 - 
 
23.6.2020

Kavereita Joensuusta tai kauempaa!

Nainen, 29 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Hei! 😊

Olisi mukava löytää niin juttuseuraa netin välityksellä kuin ihan livenäkin täältä Pohjois-Karjalasta.

Muutin aikoinaan Joensuuhun opiskelemaan ja valmistumisen jälkeen koulusta saadut kaverit muuttivat pois, mutta minä jäin parisuhteen ja töiden vuoksi tänne. Muutama kaveri kyllä löytyy, mutta niitä olisi mukava saada lisää ja sellainen ns. luottoystävänkin paikka on vapaana! 💌

Olen siis 29 vuotias nainen, joka tosiaan elää parisuhteessa, joten etsin VAIN kaveriseuraa. Sukupuolellasi tai paikkakunnalla ei kuitenkaan ole väliä! Ikähaarukkaa voisi heittää vaikka 25-35v, mutta pääasia olisi, että jutut osuu yksiin.

Harrastan päivittäin koiran kanssa ulkoilua ja meidän lenkeille mahtuisi mukaan myös seuraa, koiralla tai ilman. Pidän myös kaikenlaisesta retkeilystä, luontokuvauksesta ja esim. piknikeistä. Lähden mieluummin ulkoilemaan kuin baariin tai terassille, mutta sinnekin voin satunnaisesti tulla seuraa pitämään. Tykkään positiivisesta ja iloisen rennosta menosta, mutta bileseuraa minusta ei saa. Olen enemmin Netflix & Wine tyyppinen kotoilija, ja ehkä vähän omasta seurastaan nauttiva introvertti. Jään helposti töiden jälkeen kotiin ja omiin harrastuksiin, jos kukaan ei pyydä tapaamaan.

Olen kaikenkaikkiaan aika perus tyyppi, siskoni sanojen mukaan jopa tasaisen tylsä, mutta omasta mielestäni osaan olla myös spontaani. Minusta saa luotettavan ystävän tai vaikka kevyempää jutusteluseuraa tylsiin päiviin. Olen hyvä mukautumaan tilanteisiin ja tykkään kuunnella enemmän kuin olla äänessä. Toisten ihmisten kanssa puhutaan enemmän vakavia, toisten kanssa hassutellaan jne. Ja nettikavereiden kanssa keskustelujahan voi käydä mistä vain aiheesta.

Tästä esittelystä tuli nyt aika tylsä ja asiallinen, mutta olen myös ihan hauska tyyppi silloin kun tunnen oloni mukavaksi toisen seurassa ja juttu luistaa. Käytän paljon myös sarkasmia ja mustaa huumoria tilannetaju huomioiden, joten toivottavasti se ei haittaa sinua 😄

✔ Pidän erityisesti: Aikaiset …

12.6.2020

Kaveri etsinnässä

Nainen, 24 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Heippa!
Oon 24-vuotias nainen Joensuusta ja etsin uusia kavereita jotka ois suurinpiirtein saman ikäisiä (muutaman vuoden heitto ei haittaa). Oon vähän höperö, rakastan eläimiä (itselläni on kissa ja koira🐱🐶), hyvää ruokaa, tykkään käydä pitkillä lenkeillä, pelata pleikkaa ja kattoo leffoja/sarjoja. Oon netflixin suurkuluttaja. Omaan huonon huumorintajun ja nauran omille vitseille.😂 Jännitän aika usein uusia tilanteita ja ihmisiä, mut kun pääsen jännityksestä ohi, lupaan puhua enemmän ku jaksat kuunnella. Oon myös hyvä kuuntelemaan ja oon tosi luotettava. Haluisin kaverin jonka kaa viettää aikaa, lähtee vaikka lenkeilemään koiran kanssa tai ilman, extempore roadtripeille tai vaikka ihan vaa terdelle. Leffa ja viini illat on kanssa miun mieleen. Ja tälleen kesällä ois ihana lähtee rannalle istuskelee, pitämään piknikkiä ja höpöttelee😍

Nakkaa viestiä jos natsaa!

11.6.2020

Uusi ystävä 🌼

Nainen, 25 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Kesäkaveria vailla ☀️
Loma alkoi ja välillä tuumailen että oispa joku jonka kanssa tehä juttuja 😊 VAIN kavereita haussa.
Mä tykkään eläimistä, kirppareista, luonnonläheisyydestä, kesästä, typeristä ideoista, huonosta huumorista, meikkaamisesta, käsitöistä, viherkasveista, videopeleistä, urheilusta, jne jne.. Oon avoin, persoonallinen, luotettava ja ystävällinen, pidän ystävistäni kiinni, olisitko miun uus ystävä ❤️ oon oikeesti vauhdikas, puhelias ja innostuva vaikka alkuun voinkin vähän ujo olla! Ja osaan olla myös hiljaa tarpeen vaatiessa, nou hätä 😇
Haluisin viettää aikaa vaikka rannalla, puistossa, jutella niitä näitä ja istuu vaik piknikillä. Ilman turhaa stressiä. Välillä voitais käydä luonnossa vaikka tai kahtoo leffaa kotisohvalla. Tai lähtee vaikka kesäillan seikkailulle. Spontaanit ideat on ihan parhaita. 🌙 Jos sieki oot avoin, ystävällinen ja lojaali ystävä niin paa mulle viestiä ❤️
ps. en luovu siusta vaikka vuodenajat vaihtuiskin!

24.5.2020

Moi

Mies, 49 vuotta, Lieksa, Pohjois-Karjala

täällä vapaa mies itäsuomesta ,etsii maili ,kirjekamuja,myös elämän kumppanii etin,olen tumma vapaa mies liikun paljon,en polta juo,pyöräl et jalan liikun paljon, olen kans facebookissa,asun yksin tulen omillani toimeen,

9.5.2020

Uusia ystäviä

Nainen, 20 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Moi kaikille! Olen 20-vuotias tyttö/nainen, ja etsiskelisin itselleni uusia ystäviä. Olisi tietysti kiva, jos olisit suht saman ikäinen kuin minä, mutta muutaman vuoden heitto suuntaan tai toiseen ei haittaa. Tärkeämpää on, että jutut menee yksiin ja yhdessä on mukavaa :)

En oikein tiedä, mitä kertoisin itsestäni, mutta ehkä keksin jotakin. Olen tosi eläinrakas ihminen, viihdyn kaikenlaisten eläinten kanssa. En valitettavasti itse omista mitään lemmikkiä, mutta toivottavasti joskus tulevaisuudessa sekin olisi mahdollista. Päiviäni kulutan esimerkiksi opiskelujen ja lenkkeilyn parissa. Tykkään myös käydä shoppailemassa ja pyörimässä kaupungilla. Olen luonteeltani ihan mukava, omalla tapaa rauhallinen, mutta minulla on myös villimpikin puoli. Olen myös tosi rento ja huumorintajuinen tyyppi :D Pakko mainita itsestäni vielä se, etten ole alkoholin suurkuluttaja. Jokaviikkoiset ryyppyreissut eivät siis kuulu elämääni, mutta satunnaisesti on ihan ok ottaa enemmänkin.

En omista hirveästi ystäviä, joten olisi kiva löytää uusia ihmisiä, joihin tutustua. Minusta saisi seuraa aika lailla kaikenlaiselle tekemiselle, mielelläni kokeilen myös uusia juttuja!

Laita toki viestiä, jos luulisit, että meistä voisi tulla ystäviä! Kerron mielelläni itsestäni lisää, sillä en ole kovin hyvä tällaisten esittelyjen kanssa.

28.4.2020

🖤

Nainen, 23 vuotta, Pohjois-Karjala

Heippa!

Minulla on elämässäni monia rakkaita ystäviä, mutta jokin sisälläni huutaa, että minulla olisi jotain annettavaa myös ihan uusille ihmisille. Näin aikuisiällä on varsin vaikeaa törmätä enää ihmisiin, joiden kanssa ajatukset kohtaisivat niin, että päästäisiin ystävyyteen asti. Haluaisin kuitenkin antaa nyt mahdollisuuden sellaiselle.

Olen helpostilähestyttävä ja positiivinen. Ihmisillä ja heidän kuulumisillaan on minulle merkitystä. Vaikka olen todella utelias luonne, haluan pysyä ihmisten luottamuksen arvoisena. Tykkään jakaa arkeani ja myös ajatuksiani syvemminkin. Olen loputon pohdiskelija, jonka kanssa saa jutella ihan mistä tahansa. Ystäväni sanovat, että olen lempeä ja huolehtiva, hymyilen ja nauran paljon ja kanssani on helppo tulla toimeen.

Rakastan aurinkoa, värejä, biisien lyriikoita, leipomista, sairaalasarjoja, syvällisiä keskusteluita ja muiden ilahduttamista pienillä arkisilla teoilla. Voisin myös suunnitella ja järjestää juhlia aivan loputtomasti!

Jos mikään minussa kuulostaa edes etäisesti siltä, että haluaisit laittaa viestin minulle, tee se. Odotan innolla yhteydenottoasi, jotta pääsen kuulemaan mitä juuri sinulle kuuluu. Olet merkityksellinen!

21.4.2020

Terve!

Nainen, 20 vuotta, Kitee, Pohjois-Karjala

Olen 20v muidu Kiteeltä. Asun mieheni (28v) ja kissani kanssa täällä. 2v sitten Oulusta muuttanut. Olisi kiva saada naispuolinen ystävä lähistöltä, jonka kans vois jubailla ja jossain vaiheessa vaikka nähdäkin. Olen luonteeltani aika rempseä, avoin, taiteellinen, mietiskelijä, välillä vähän syvissä vesissä uiva. Harrastan kitaran soittoa, laulamista ja kirjoittamista. Käyn myös salilla ja uimassa ja mieheni kanssa lenkkeilemme joka päivä. Minun kanssa voi puhua mistä vaan, ja oikeastaan myös tehdä mitä vaan mieleen tulee. Olen kaikelle avoin. Pidän shoppailusta, urheilusta, leffoista, konsolipeleistä, lautapeleistä, musiikista näin muun muassa.
Jos kiinnostaa niin pistä ihmeessä viestiä!

19.4.2020

Moi

Nainen, 29 vuotta, Pohjois-Karjala

Nyt poikkeustilojen aikaan ei ole sosiaalista elämää, tosin se ei eroa arjestani paljonkaan. Olisi kiva saada juttukaveri, ihan keskustella laidasta laitaan kaikesta.
Olen 29 vuotias tyttö Pohjois-Karjalasta. Olen äiti kahdelle pienelle koululaiselle. Olisi mainiota jakaa kokemuksia myös lapsi arjesta. Musiikkia rakastan yli kaiken :)

15.4.2020

Helou

Nainen, 29 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Täällä on 29 vuotias nainen Joensuun lähistöltä, olen jo kauan halunnut tutustua uusiin ihmisiin mutta vasta nyt sain tartuttua tuumasta toimeen.Luonteeltani olen rauhallinen, empaattinen, ennakkoluuloton,vähän hassu ja asioita paljon pohdiskeleva ihminen, voin alkuun vaikuttaa hieman vakavalta mutta tykkään vitsailla ronskillakin huumorilla kunhan enin jää sulaa.Pidän luonnossa olemisesta, eläimistä, syvällisistä keskusteluista,kaikenlaisesta taiteesta, elokuvista ja tvsarjoista, musiikkimakuni on hyvin vaihtelevaa joten melko varmasti sieltä saralta saattaa löytyä jotain yhteistä myöskin.Kaikki hieman omituinen, mysteerinen ja erikoinen vetää minua puoleensa olipa kyse sitten vaatetyylistä tai mistä tahansa.Olisi hienoa löytää vaikka vain juttuseuraa, mutta miksei kaveria jonka kanssa harrastaa jotain tai vaikka käydä kahvilla, teellä tai oluella joskus.Miksei katsoa yhdessä leffaa ja sitten keskustella siitä jälkeenpäin, olen avoin kaikille ehdotuksille.Arvostan ihmisiä jotka sanovat asiat niinkuin ne ovat eivätkä ota itseään turhan vakavasti, olen itse aika herkkä joten seurassani ei tarvitse arastella näyttää tunteita jos siltä tuntuu.Yhteyttä voivat ottaa niin miehet, naiset kuin muunsukupuoliset.Jos jokin tässä höpinässä osui silmään niin ota yhteyttä. :)

5.4.2020

Hätä on tämännäköinen:

Nainen, 28 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

olen jossain määrin syrjäytynyt 28-vuotias naishenkilö, mutta en vailla sosiaalista piiriä. Kuitenkin olisi mukava löytää joku elämänmyönteinen kirjoittelu-/jutteluseuralainen. Elämänmyönteisyys ei tarkoita sitä, että aina olisi pelkkää hymyä ja auringonpaistetta tai ettei suhtautuisi kriittisesti asioihin, vaan itsensä ja muiden kanssa mahdollisimman sujuina elämistä. Itse olen mm. psykoterapian läpikäynyt ja koen olevani kohtuullisen perillä omista ongelmakohdistani - toivon ehkä tapaavani jonkun samanlaisen? Jonka kanssa voisi vapautuneesti, lempeästi ja leikkimielisestikin keskustella elämän ja olemisen eri ilmiöistä, kipeistäkin. Olla keskeneräinen, mutta myös vastuullinen. Aina ei tarvitse olla jokaista asiaa analysoimassa puhki, mutta jokin reflektoinnin minimi olisi hyvä olla olemassa.

Muutoin olen kiinnostunut taiteesta, musiikista, elokuvista, kirjallisuudesta, milloin mistäkin. Tykkään samoilla luonnossa ja yritän parhaani mukaan meditoida mahdollisimman paljon - en minään neuroosina, vaan läsnäolemisen taitoa kehittääkseni. Keskittymiskykyni on vaihteleva, mutta olisi kiva aloittaa vaikkapa yhteinen lukuprojekti, joka auttaisi motivoitumaan ongelmista huolimatta. Tai sitten voimme piirtää yhdessä, katsoa elokuvia, vaikka juoda pari kaljaakin (addiktioita en kuitenkaan elämääni toivo, ilmeni ne sitten missä muodossa hyvänsä). Tai tehdään mitä vain - ehdottaa saa. Paljon pystyy tekemään etänä yhdessä, ja näin epidemia-aikaan on tehtäväkin.

Pidän siis empaattisista ja vastavuoroisuuteen kykenevistä ihmisistä. Kunnioittava suhtautuminen ihmisiin ja eläimiin, niihin kummallisiinkin, ja älyllinen uteliaisuus on tervetullutta. Kukaan ei tietenkään ole täydellinen, en minäkään! Voit olla nainen tai mies tai mitä vain. Iälläkään ei niin merkitystä, kun muuten natsaa. Sinun ei tarvitse myöskään olla mistään läheltäni - yhteydenpitomme voi olla täysin etäpohjaista. Minulla on käytössäni sähköposti, Skype, Discord ja ihan perinteinen puhelu-/tekstariyhteys - tai …

3.4.2020

Moi!

Nainen, 25 vuotta, Tohmajärvi, Pohjois-Karjala

Olen 25-vuotias nainen.. Olen tohmajärveltä. olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin ja saada kavereita.. Tykkään kahvitella, kotimaisista leffoista sarjoista komediat toiminnat ym lenkkeillen koiran kans.. Ota yhteyttä niin kerron itsestäni enemmän =)

21.3.2020

Ystävät hukassa

Muu sukupuoli, 28 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Etsimme itsellemme paikkakunnalta Joensuu (joensuun lähiympäristö) uusia ystäviä. Olemme työssä käyvä pariskunta. Molemmat 28-vuotiaita. Meillä on kertynyt paljon muuttoja/paikkakunta muutoksia jonka vuoksi kaverisuhteet on jäänyt vähäisiksi. Haluamme tutustua niin pariskuntiin kuin ihmisiin yksilöinä. Ota rohkeasti yhteyttä jotta voimme kertoa itsestämme lisää :)
Meidät molemmat tavoittaa kyseistä spostista :)

16.2.2020

Hei!

Mies, 27 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Olen 27-vuotias mies, 12 vuotta tuli asuttua Kainuussa, mutta nyt joulukuun alussa muutin Joensuuhun töiden perässä. Kaipaisin ihan vaan juttuseuraa, jonkun kaveriksi kahville, leffaan tai vaikka lenkille luontoon. Tykkään syvällisistä keskusteluista, mutta myöskin keveämmästä juttelusta. Aluksi melko ujo, mutta seuraan tottuessa alkaa juttu luistaa paremmin.
Laita viestiä ja tutustutaan paremmin! :)

Sivu
Takaisin ylös