Hei. Tuli spontaanilla mielellä mieleen laittaa tänne ilmoitus. Viime aikoina on ollut käynnissä aika sisäänpäinkääntynyt ja yksinäinen ajanjakso (joka tosin on tyypillistä itselleni). Olen miettinytkin, että pitäisikö tutkia elämää vieläkin enemmän omissa oloissaan, mutta kuitenkin samalla tunnistan, että kovasti kaipaa yhteyttä muihin. Jakamista muiden kanssa. Ja kai sitä voi molempia koittaa harrastaa! Omia oloja, ja yhteyteen etsiytymistä. Eikä eristäytyminen kuitenkaan välttämättä tee hyvää! Tällainen pohjustus tähän alkuun. Ehkä hieman pelkään myös, olenko tylsä, ja onko minulla mitä annettavaa muille. On siis vähän tällainen hapuileva ja tutkiskeleva ote, laittaa ilmoitustakin ja vastaanottaa mahdollisia vastauksia.
Mitä sitten itsestä sanoisi. Olen melko filosofinen, mutta myös kaikenlainen käytännöllinen ja kaikki muu paitsi pään sisällä ajatuksissa oleminen kiinnostaa. Kaikenlaiset luontoaktiviteetit ovat ykköskiinnostuksiani (retkeily, uiminen, sauna, kalastus, veneily, marjastus, sienestys, villiyrtit, pyöräily, hiihtäminen jne). Harrastan palstaviljelyä. Suuntani elämässä on jonkinlainen meneminen kohti yksinkertaisuutta. Nauttiminen vaan kaikesta ihmeestä, mitä planeetalla on. Pyrkimyksenä mahdollisimman kestävästi, puhtaasti ja kauniisti eläminen. Kaikenlaisten uusien taitojen oppiminen, näkökulmien avartuminen. Myös tapahtumat (musiikki/taide) kiinnostaa. Haaveena maalle muutto. Tällaisia juttuja olisi kivaa jakaa enemmän muiden kanssa!
Haen ensisijaisesti liveseuraa, ja ehkä mieluiten jo heti alkuun tapaamista. En ole varma jaksanko kirjoitella paljoa tai pitää yllä nettituttavuutta, vaikka kirjoittelusta toisinaan pidänkin. Eli Tampereelta ja sen seutuvilta varsinaisesti etsin seuraa!