Ilmoitukset alueelta Pirkanmaa aiheesta #discord (13 kpl)

 - 
 
Aihe:
#discord
(tyhjennä)
eilen

Jotta meillä voisi olla parempi elämä!

Mies, 29 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Oikein mahtavaa, että silmäsi eksyi juuri minun ilmoitukseen!!!

Mä oon tämmönen 29v opiskelija Tampereelta. Kovissa liemissä keitetty ja suoranaisesti koen osittain tuhlanneeni elämääni itsesäälissä rypemiseen, vaikka paljon hyviäkin kokemuksia on. Kun sängyn pohjalla toivoin, että olisipa kaikki kurjuus ohi, tajusin ettei elämän tarvitse olla kurjaa. Tavoittelemalla ja toimimalla niin, että pääsee lähemmäksi unelmiaan antaa elämälle onnellisuuden jalokiviä. Haaveet elättää, haaveet hengissä pitää.

Nautin ihmisten seurasta ja oikeastaan kaipaan ihmisiä ympärilleni. Kuitenkin tiedostan, että minä en ole ihmisenä kaikille ihmisille mieluisaa seuraa ja kaikki ihmiset eivät ole minulle mieluisaa seuraa. Joskus pitkän yksinäisyysjakson aikana ajattelin, että kuka tahansa jonka kanssa voin viettää aikaa kelpaa. Nyt olen sitä mieltä, että olen joko yksin tai niiden oikeiden ihmisten seurassa. Tulen kaikkien kanssa toimeen, jos niin päätän.

Minkälainen ystäväpiiri olisi minulle täydellinen? Musiikin tekeminen (räpin), videoiden ja sosiaalisen median luominen on ollut pitkään yksi elämäni tärkeimpiä asioita. Taide/Viihde harrastukset pitkälti ovat syy miksi minua kiinnostaa nousta sängystä ylös ja tehdä yhtään mitään. Kun saan puhua mediasisällön tekemisestä (videot, ääni, livelähetys, some jne), niin silmäni syttyvät kirkkaimpien tähtien tavoin.

Sosiaalisen median tekemisessä ainoa miinus puoli on se, että se on yksinäistä puuhaa. Olisi loistavaa, jos voisi tehdä muiden kanssa sisältöä ja jakaa niistä ajatuksia. Silloin ei tarvitsisi olla yksin vaan voisi tehdä jonkun toisen kanssa sitä. Välttämättä paras ratkaisu ei ole yhteinen kanava vaan hyvä vaihtoehto voisi olla, että molemmat tekevät omia kanaviaan ja sitten autetaan toinen toisiamme niissä. Mua ei haittaa, vaikka kaverilla ei ois mitään kokemusta näistä. Intohimo ja halu tehdä asioita on mun mielestä osaamista tärkeämpi asia.

Näiden edellämainittujen asioiden lisäksi rakastan saunomista, hyviä pitkiä syvällisiä …

20.11.2023

Pelikavereita/Kavereita

Nainen, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Heii👋Etsin kavereita yhdessä pelaamiseen ja muutenkin keskusteluun. Pelailen tietokoneella ja tulee pelailtua vähän kaikenlaista, mutta tällä hetkellä olen pelannut Dead by daylight, Minecraft, Sons of the forest ja Elden ringiä. Mua myös kiinnostaa mmot, mutta ei ole ollut motivaatiota koittaa pelata sellaista yksin😅 ja oon myös valmis kokeileen kaikenlaisia muita pelejä jos on joku hyvä co-op peli tiedossa🤠.
Luonteeltani oon aika rauhallinen, avoin ja empaattinen ja kun oon tarpeeksi tutustunut niin tykkään vitsailla paljon.
Haluaisin eka katsoa että miten juttu luistaa ja sitten voisin tavatakkin joskus jos luistaa hyvin ja molemmat haluaa/on mahdollista.
Juon ja biletän todella harvoin, mutta jos löytyy hyvää seuraa niin voisin lähteäkkin ulos.
Poikaystävä löytyy joten haen vain kavereita😊
Ikähaarukka vois olla 18-28, mutta ei oo kiveen hakattu. Kerrokko jotain vähän itsestäsi viestissä🤗

Ilmotus ei vanhene☺️

Sc: mirandaol1v1a
Discord: _mirkku

4.11.2023

Kavereita/peliseuraa? :)

Nainen, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei! Meikä on 22v chilli muija Tampereelta. Etsin lähinnä kaveria jonka kanssa voisi viettää aikaa irl(esim opiskelijatapahtumis, lautapelei pelaillen, kahvil käynti tms), mutta pidemmän matkan kaverit/peliseura ei olis myöskää pahitteeks! Vapaa-ajalla tykkään taiteilla, harjoitella 3D-mallinnusta, seikkailla luonnossa ja pelailla. Asun avopuolison kanssa ja meilt löytyy lemmikkeinä seitsemän tuhatjalkaista, siiroja ja kotilo. ^^

Pelejä löytyy laidasta laitaan pc/switch akselilla. Pc:llä tulee pelattua mhw, ow2, lol, drg ja sit satunnaisemmi muita. Lautapelit on kans ihan mahtavia kun niihin silloin tällöin sattuu saamaan seuraa, Nemesis ehdoton lemppari.

Hyvät meemit ja biisi suositukset kelpais kans! Kuuntelen enimmäkseen industrial metal, mut joka genrestä löytyy jotakin mieluista. Skynd, ICP, Hocico, Cattle Decapitation, Hatari, Judas Priest ja random post-punk bändit atm enite kierros. :-D

Kahvilat, keikat, museot, taidenäyttelyt ja kirpparit on iso vibe. Oon tosi sosiaalinen ja välittävä persoona kunhan saan kunnolla tutustuttua toiseen, alussa saatan olla tosi epävarma ja ujo(en osaa lukea kunnolla eleitä tai ns sanattomia viestejä). Pelkkä kasuaali juttelu tai viestittely ns jokapäiväisistä asioista on aika jees, mut myös ne syvällisemmät/yhteiskunnalliset keskustelut on mulle mieluisia. Also mun kaa ei tarvi huolehtia siitä et millo vastaa viesteihi, välil voi kadota hetkeks ja jatkaa si taas oman fiilikse ja jaksamise mukaa keskustelua ku on siihe valmis!

Sukupuolellas tms ei oo niinkää väliä, mut tuun parhaiten toimeen about oman ikäiste kaa(kavereita löytyy atm väliltä 18-25v ja oon kokenu sen ikähaarukan suht toimivaks)

Kerro jotai itestäs ja heitä vaik dc tai insta tunnukses!

22.6.2023

Samanhenkistä ystävää?

Mies, 22 vuotta, Nokia, Pirkanmaa

Hei oon 22-vuotias transmies Jyväskylästä, elokuussa muuttamassa Nokialle. Etsin nettikavereita, irl kavereita (Pirkanmaalta kun sinne muutan, Jyväskylästä vielä täksi kesäksi) ja avoin myös sitä syvemmälle suhteelle

Valmistun vuoden päästä 2D animoijaksi ja pidänkin kovasti piirtämisestä, animoimisesta, pelaamisesta, animesta, Vtubereista ja kaikesta söpöstä. Olen ehkä vähän "lapsenmielinen" omin sanojeni mukaan, koska tykkään ja kerään paljon pehmoleluja, figuureja, leluja ja nukkeja, iloiset asiat tuovat itselleni iloa ^^. Rakastan pupuja ja kissoja ja olen yleisesti eläin- ja kasvirakas ihminen.

Myös pelikonsolien keräämisestä on tullut ongelma, mutta sentään mukavaa ajankulua tuova ongelma. Lempipelejäni on Kairosoft pelit, lapsille suunnatut vanhemmat pelit, Animal Crossing, Kingdom Hearts, Persona 5, Puyo Puyo Tetris, Smash Bros ja random indie pelit. Pelaan myös PCllä ja Steam Deckillä!

Olen hyvin suvaitsevainen ja empateettinen ihminen ja innostun helposti asioista. Olen vähän ujo uusien ihmisten kanssa ja vaikutan vähän kylmältä välillä, vaikka en sitä tarkota. Olen kuitenkin hyvin sosiaalinen introvertti etenkin kun pääsee keskustelemaan ihan irl.

Olisi kiva jutella, pelata tai tavatakkin ihan. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä, kunhan olet suvaitsevainen ihminen. Pistä rohkeasti viestiä, voidaan vaikka lisätä Discordissa tai wapissa! Olen tosi avoin pelaan jotain uutta tai käydä harrastamassa jotain mitä ei ole tullut kokeiltua, joten musta saa vaikka minkälaista kaveria kokemaan elämää.

I am very open to English only friends too!

12.6.2023

Hei vaan!

Mies, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi, olen 25-vuotias miesoletettu, joka etsii uusia kaverisuhteita ja samanhenkisiä ihmisiä elämääni. Muutin hiljattain tampereelle enkä tunne täältä ketään.

Minulla on suuri intohimo videopelejä kohtaan. Käytän paljon aikaa pelaamiseen ja se on yksi tapa rentoutua ja irrottautua arjen kiireistä. Pelaan pääosin pc:llä. Olen myös suuri populaarikulttuurin ystävä, ja rakastan elokuvia ja animaatioita. On kiva löytää ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa suosikki asioitaan.

Harrastan coneissa käymistä ja cosplayta (aina jos ehdin). Lisäksi olen opetellut soittamaan kitaraa, vaikkakin vasta aloittelijan tasolla.

Olen empaattinen ja pyrin ymmärtämään muiden tunteita ja näkökulmia. Minulle on tärkeää, että ihmiset tuntevat olonsa mukavaksi kanssani ja että voin tarjota tukea ja kuuntelevan korvan tarvittaessa.

Kiinnostukseni asioihin saattaa syttyä nopeasti, mutta joskus samalla tavalla se myös hiipuu. Olen avoin uusille kokemuksille ja haluan jatkuvasti oppia ja kehittyä. Se voi tarkoittaa uusien harrastusten kokeilemista tai uusien ihmisten tapaamista.

Toivottavasti tämä antoi sinulle hieman kuvaa siitä, millainen henkilö olen. Olisi hienoa löytää kaveri, joka jakaa samankaltaisia kiinnostuksen kohteita ja jolla olisi samanlainen avoin mieli. Jos tunnet, että meillä voisi olla yhteisiä juttuja, olisi hienoa kuulla sinusta lisää. Voisimme ehkä tavata ja viettää aikaa yhdessä!
Olen onnellisesti parisuhteessa joten pelkkiä kaverisuhteita hakusessa.

26.8.2022

Hei vain sinä siellä!

Muu sukupuoli, 30 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Juuri 30 täyttänyt ja Tampereelle muuttanut!
(Henkisesti 25 kiitos ADHDn,) Olen suht lyhyt ja kömpelö huonolla huumorilla.

Olis mahtavaa löytää tuttavuuksia, kavereita ja/tai ystäviä (Mitä vain) Tampereelta joiden kanssa viettää aikaa fyysisesti ja netin välityksellä (Discord).

Sun iällä tai sukupuolella ei ole suurta merkitystä, kunhan ois jotain yhteistä ja perus positiivinen näkemys elämään.

Pääsääntöisesti vietän ajoittain paljon aikaa PC:llä pelaten. Yksin ja muiden kanssa. Mulla on koira ja kiinnostunut yleisesti kaikesta alternative kulttuurista, valokuvauksesta, editoimisesta (video ja valokuvaus) ja unohtamatta uutta harrastustani DnD parissa. (Olen vielä nyyppä. :'D) Mulla on myös elämäntaparemontti meneillään, joten olen kiinnostunut muistakin uusista harrastuksista. Esim. liikunta.
Ethän käytä huumeita ja toivon, että osaat hallita myös järkevän alkoholin käytön.

Toivottavasti sulla on Discord, sillä käytän sitä ensisijassa yhteydenpitoon! uwu

9.6.2022

Juttu/peliseuraa?

Nainen, 27 vuotta, Pirkanmaa

Hei!
27v nainen etsimässä kavereita ympäri Suomen. Asun poikaystäväni kanssa Pirkanmaalla, mutta kaverit ovat jääneet kotipaikkakunnalleni. Jospa täältä löytyisi uusia ystäviä ja jos oikein juttu luistaa eikä kilometrejä ole välissä turhan paljon voisi myös nähdä joskus.
Minulta löytyy mm. discord joten voisimme mahdollisesti tutustua paremmin vaikka jonkun pelin lomassa tai ihan vain viestitellen. Olen pelaillut viimeaikoina vähän laidasta laitaan mm. cod, wow, fallout, minecraft, halo, gta ym ja nyt onkin hakusessa uusia pelejä ja pelikavereita kun kukaan ei tunnu enää olevan peleillä. Voin olla vähän ujo aluksi, mutta se muuttuu yleensä varsin pian kun on hetki jutusteltu. Omasta mielestä omaan hyvän huumorintajun enkä ota asioita liian tosissaan. Pidän eläimistä ja ulkoilusta :D
Enempää en tähän hätään itsestäni keksi kertoa, mutta laita viestiä jos vähänkään kolahti! Mieluiten aluksi vaikka täällä ja jatkossa discordissa tai jossain.

13.3.2022

Hei! Haen kiinostavia frendejä Tampereelta :)

Mies, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen suht tuore Tamperelainen joka etsii kaltaistaan seuraa. Persoonallisuus on ENTP. Pidän taiteesta, tenniksestä, teknologiasta, psykologiasta, kokkaamisesta, kauhusta, musasta, poroista ja hylätyissä rakennuksissa seikkailemisesta! Ammatiltani olen graafinen suunnittelija ja pelinkehittäjä. Harrastuksia, pelejä ja leffoja löytyy minulta läjäpäin ja omistan myös auton.

Hakusessa olisi siis joku joka liikkuu samoilla aalloilla, erityisesti käy seura kokkaamiseen, shakkiin, videopeleihin tai vaikka lenkkeilyyn, oon avoin melkeen kaikelle tekemiselle. :)

8.2.2022

Terve ja heipä hei!

Mies, 32 vuotta, Pirkanmaa

Moiiii kaikki! Tämmönen äijänkäppänä täällä huhuilee peliseuraa.
Eli tykkään pelailla videopelejä (joskus myös striimailenkin)...

Etsin seuraa pelailuun.
Tykkään kokeilla uusia pelejä aina välillä.
Nyt olisi kivaa löytää seuraa vaikka Sea of Thieves peliin. Olen vasta kyseisen pelin asentanut ja hieman kokeillut yksinäni mutta porukassa se olisi mukavampaa.
Pelailen muitakin pelejä esim: CS:GO, Phasmophobia, Wreckfest ynms ynms

Ja juttuseuraa kelpaa vaikka ei pelattaisi :)

Discord löytyy!

19.9.2021

Heips, kavereita hakusessa.

Mies, 24 vuotta, Kangasala, Pirkanmaa

Heips,
Olen 24 vuotias mies joka etsiskelee kavereita peleihin ja myöhemmin jos klikkaa niin ihan oikeessa elämässäkin voidaan näkyillä.
Iällä ja sukupuolella nyt ei hirveesti mitään merkitystä minulla puoliso löytyy jo.

Olen hyvin puhelias kun opin tuntemaan ja minulle voi keskustella kaikesta
jos herätti jonkinlaista kiinnostusta reippaasti viestiä vaan tähän ilmotukseen niin päästään tutustumaan!

10.12.2020

Moi vaan :)

Nainen, 27 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Oon Tampereelle vuosi sitten muuttanut 27 vuotias nainen, ja tajusin juuri että ainoat ystävät joita mulla on, on tullu tyttöystävän puolelta joten vaikka toimeen tulemme, emme ole oikein samanlaisia. Itse en tunne tästä kaupungista ketään, joten toivonkin mahdollisuutta tutustua samanhenkisiin ihmisiin kuin itse :)

Elämäni pyörii suurimmaksi osaksi pelejen pelaamisen ympärillä; sekä konsoli että pleikka, ja katson myös paljon videoita youtubesta. Ennen korona-aikaa tykkäsin myös käydä ulkona tanssimassa. Harrastuksiin kuuluu myös maalaaminen, valokuvaaminen sekä kirjoittaminen~

Kahvista en kauheasti tykkää, mutta voisin ilomielin lähteä vaikka kaakaolle tutustumaan :D

25.7.2019

Hoi!

Muu sukupuoli, 25 vuotta, Pirkanmaa

Kaipailisin keskustelu- ja peliseuraa samanhenkisistä ihmisistä. Miksei vaikka ihan hengailuseuraakin, kunhan tutustuu kunnolla ensin netissä :D Pari vuotta Tampereella tullut asuttua, koulun perässä tänne muutin. Omat peliporukat vähän hiljentyneet tai olen niistä lähtenyt erkaantumaan koulukiireiden ja terveysongelmien vuoksi. Olisi tosi kiva jos löytyisi joku, jota kiinnostaisi jutella syvempiäkin juttuja, mutta myös pelailla yhdessä. Jos löytyy useampia halukkaita niin voisin mielelläni pystyttää discord-serveriäkin porukalle.

Josko nyt kertoisin vielä vähän itsestäni, niin tietää mimmoseen tyyppiin on ottamassa yhteyttä. Opiskelen mediaa ja taidetta. Lautapelit ja roolipelaus on jees, oon filthy weeb ja harrastan cosplaytä sillon kun rahatilanne antaa myöten. Kaikki eläimet, erityisesti koirat on tosi lähellä sydäntä. Ois mulla varmaan vaikka mitä muutakin kerrottavaa, mutta ehkä tästä nyt sais jonkinlaisen kuvan. Hit me up niin jutellaan!

Takaisin ylös