Olen 23v nainen, etsin/kaipaan juttu-, kahvittelu- ja/tai ulkoiluseuraa.
Olen 23v nainen, etsin/kaipaan juttu-, kahvittelu- ja/tai ulkoiluseuraa.
Moikka! Oon 18/01 naisen alku Kemistä. Olen kotoisin Oulun seudulta, joten siellä suunnilla tulee vierailtua paljon.
Etsin uusia kavereita, joiden kans vois jutella kaikesta ja mahdollisesti hengailla. Sukupuolella ei väliä, mutta ikähaarukka olis 18-24 vuotta.
Muutin elokuun alussa Kemiin opiskelujen takia, joiden jälkeen todennäköisesti muutan takaisin Oulun seudulle. Opiskelen tällä hetkellä toista vuotta eläintenhoitajaksi ja tarkotuksena ois suuntautua pieneläimiin. Lempieläimeni on koira, joita kotona mulla on kolme kappaletta. Mun harrastukset pääasiassa liittyy koirien kans tekemiseen. Muita kiinnostuksen kohteita koirien lisäksi musiikki, elokuvat ja tykkään seurailla erilaisia sarjoja. Luonteeltani oon aluksi tosi ujo/hiljanen, mutta sitte alun jälkeen oon puhelias ja avoin.
Yhteyttä voi ottaa joko täällä viestiä laittamalla tai snäpissä mmmilenawaa
Mukava ja huumorintajuinen nainen etsii yksinäisiin iltoihin kirjoittelukavereita ympäri suomen mieluiten wa-kavereiksi. Alkuun voisi tutustua kirjeitse ja katsoa miten kemiat kohtaa.
Moi, olen 27-vuotias mies Rovaniemellä, tänne muuttanut 7 vuotta sitten etelä suomesta. Ja nyt elämän heitellessä on ystävät/kaverit kadonneet ja olo joskus liiankin yksinäinen.
Ois kiva löytää juttu kaveria miestä taikka naista, vaikka ihan vain viestittelyyn, mutta voi sitä joskus nähdäkin.
Luonteeltani olen joskus puhelias ja joskus todella hiljainen ja etäinen 😅 huumoria löytyy kyllä. Kaks jakoset mietteet mitä miettiä tästäkin kun täältä ystäviä haen, en ois ihan heti uskonu😅
Kiitos ja kummarrus🙏
Moi!
Mä oon 23-vuotias yksinasuva nainen, joka on muuttanut keväällä Etelä-Suomesta Lappiin. Asun tällä hetkellä Kemijärvellä ja hinkua olisi vähän ylemmäskin. :D Olen opiskelija, mutta toistaiseksi opinnot ovat nyt hetken tauolla, tarkoitus on kuitenkin jatkaa niitä myöhemmin. Olen henkeen ja vereen luontoihminen, joka rakastaa liikkua luonnossa niin vaeltaen, marjastaen, sienestäen, hiihtäen kuin ihan vaan kävellen. Kalastaminen myös kiinnostaa kovasti. Pohjoisen luonto olikin yksi isoimpia syitä, mikä sai minut muuttamaan Lappiin. Kaipasin myös elämääni uusia tuulia ja minuun myös vetoaa täällä vallitseva kiireettömyyden ja hiljaisuuden tuntu. Ja tietynlainen rentous ja että asiat ei oo aina niin justiinsa. Oon kiinnostunut yksinkertaisemmasta ja luonnonläheisemmästä elämästä enkä ole hirveästi materian ja rikkauksien perään. Vaikka olenkin tämmöinen eräjormaileva herkkis, niin minussa on myös sosiaalinen ja menevä puoli. Olen ulospäinsuuntautunut, pirteä ja avoin persoona, joka innostuu helposti asioista. Oon kans tosi spontaani ja aika boheemi. Minun kanssani voi jutella ihan mistä vain enkä kavahda mitään aihetta, oli kyse sitten pinnallisista tai syvälllisemmistä keskusteluista. Minun kanssa voi niin lähteä erämökille järven rannalle kuin baariin juhlimaan. Joskus on kiva vaan katsella leffaa vilttiin kääriytyen, joskus taas on kiva mennä vaikka kahville tai lasilliselle.
Kaikki ystäväni ja läheiseni asuvat Etelä-Suomessa enkä ole täällä ehtinyt/jaksanut vielä oikein tutustua uusiin ihmisiin sen kummemmin, mutta nyt on alkanut tulla vähän sellainen olo, että olisi kiva saada täältäkin päin kavereita tai jopa ystäviä. Minulla ei ole niin väliä, missä päin Lappia asut, mutta toki mahdollisia tapaamisia helpottaa, jos asuu vaikka kohtuullisen bussi/junamatkan päässä. Mutta ihan mistä päin saa laittaa viestiä. Iälläkään ei ole niin merkitystä, sillä minulla on kaikenikäisiä kavereita ja ystäviä. Jos kiinnostuit, niin laita ihmeessä viestiä ja jutellaan lisää!
Oon parikymppinen nainen Lapista, opiskelen ja teen töitä. Paikkakunta missä asun on melko pieni, eikä kovin paljoa ole noita oman ikäisiä ihmisiä. Sydäntä lähellä on erityisesti luonto ja reissaaminen. Ois kiva saada ihan vaikka vaan jutteluseuraa, ja jos ei ole kovin paljon etäisyyttä niin ihan liveseuraaki vaikka baariin/mökille/vaelluksille tai mihin vaan!
Täällä outo ja yksinäinen otus etiskelee josko täältä löytys uusia tuttavuuksia, joiden kanssa jauhaa tyhjänpäiväsiä, jutellla kuulumisia tai jopa puhua henkeviä 😊 Iällä, sukupuolella, paikkakunnalla ei ole väliä.
Olen 25 vuotias, asun kahdestaan avopuolisoni kanssa.
Luonteeltani olen aika melankolinen, suht rauhallinen ja ujohko mietiskelijä. Sosiaaliset taidot "hieman" ruosteessa pienimuotoisen erakoitumisen seurauksena ja noh, kunnon ystävystyminen aina ollut haastavaa (lämpenen hitaasti).
Asioita jotka kiinnostaa
-kauhuelokuvat
-sarjat (mm. anime)
-kotona mähöäminen
-huono huumori ja meemit 🤦♀️
-kuuntelen melodeathia ja kaikenmoista rämpytystä, konemusiikkia myös silloin tällöin.
Öh päässä lyö tyhjää, enempää infoa en itestäni nyt keksi, kysymällä oppii lisää 😄
Viestiä vain tännepäin tulemaan jos siltä tuntuu 👍
Olisi kiva löytää samaa sukupuolta oleva aito ystävä. Sellaista minulla ei ole koskaan ollut ja koska olen aina parisuhteessa niin sosiaalisuuden tarvetta ei minulla muutoin ole ollut. Kuitenkin aina tietenkin olisin iloinen jos samalla aaltopituudella oleva samanhenkinen kaverikin löytyisi. Välillä on ihan liikaa aikaa ja ei tiedä mitä tekisi, silloin voisi olla jees olla kaveri jonka kanssa jutustella. Minut on vaikea tuntea tai määrittää johonkin ihmistyyppiin koska olen vähän kaikkea, mutta en niin paljon mitään että kuuluisin jonnekin yhteisöön. Omasta mielestäni tulisin kaikkien kanssa toimeen, olen ystävällinen, avomielinen, ymmärtäväinen ja hyvää seuraa, kuitenkin monet ihmiset eivät tule minun kanssani toimeen ja minut helposti tulkitaan tai halutaan tulkita väärin. Minulla on erikoinen magneetti ja kyky saada ihmiset näyttämään todella avoimesti synkimmät puolensa joihin suurin osa ei pysty. Minulla on paljon 'vihollisia' ja olen helposti silmätikuksi ja joukoilla kohteeksi otettu persoona minne ikinä olenkaan mennyt, ja tämä on koulinut minusta lievän misantropikon, ja vaikuttanut ajatusmaailmaani kyseisen tavan mukaisesti. kuitenkin suhtaudun ihmisiin aina kunnioituksella lähtökohtaisesti. Luonteeltani olen kiltti, kohtelias, älykäs, lämmin, vilpitön, hyväntahtoinen, aito, rehellinen, syvällinen, sympaattinen, suorapuheinen, itsetietoinen, ja välillä vähän arka. Vain harvat asiat kiinnostavat minua ja se on minusta vähän sääli. Elämä olisi paljon jännempää jos näin ei olisi. Pidän kuitenkin esim luonnosta, puista, raittiista ilmasta, syksystä, talvesta, eläimistä, ruuasta ja kokkaamisesta, kalastamisesta, retkeilystä, meikkaamisesta, death metallista, popista, juoksemisesta, syvällisten miettimisestä ja omissa ajatuksissa vellomisessa, sekä miehestäni. Hän on minulle ainut tärkeä asia elämässä sekä kaikkeni. Olen 28-vuotias nainen ja asun ulkomailla, käyn suomessa hyvin harvoin mutta jos aidon ja oikean ystävän löytää niin kai joku keino löytyy aina nähdä. …
Hei. Olen 29v nainen joka tarvitsisi kaveria jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia, kahvitella, shoppailla yms!
Ota rohkeasti yhteyttä :D
Etsin uusia kavereita naisista kenenkanssa vois jutella asiasta kun asiasta.Olen tosi yksinäinen ja asun kaikesta kaukana.Iällä nyt ei niinkään väliä eikä mistäpäin Suomea oot..Ite asun Lapissa.
Perustetaanko ihka uusi ja ainutlaatuinen naisporukka Rovaniemelle?
Olisi ihana löytää naisporukka, jonka kanssa olisi rentoa ja hauskaa viettää aikaa erilaisten ja ehkä vähän hassujenkin aktiviteettien tai ihan vain kahvittelun merkeissä. Ei meidän tartte olla samanlaisia, samassa elämäntilanteessa olevia tai edes samanikäisiä, vaan avoimia tutustumaan toisiimme ja löytämään yhteisiä juttuja. Mitä kuulostaisi lenkki- ja saunailta, ekstempore yhdet kulmakuppilassa, aloittaa juoksuharrastus toisen rapakuntoisen kanssa, shoppailuseura, naisten mökkireissu, pullaöverit, seikkailupuisto, lasersota, leffailta tai vaikka kirpparikierros?
Olen 28-vuotias ja viimeistelen opintojani tässä töiden ohessa. Olen parisuhteessa, haaveilen koirasta, tykkään liikkua ja olla luonnossa. Minut saa helposti houkuteltua melkeintä mihin tahansa mukaan. Mulla on sellainen ongelma, että rakastan leipomista ja jonku pitäis auttaa tuhoamaan minun koekeittiön tuotoksia, joten ainakin kahvittelut hoidan ilomielin!
Ota yhteyttä, jos kiinnostus heräsi. :)
- Harrastan liikuntaa aktiivisesti
- Pidän paljon musiikista ja kulttuurista
- Tykkään matkustella ja kokeilla kaikkia uusia asioita
- Avoliitossa
- Muuttamassa paikkakunnalle
Viihdyn paljon itsekseni, mutta välillä olisi kiva vaihtaa ajatuksia kahvilla tai lenkkipolulla.
Etsin mukavia, aitoja syvällisiä kavereita joilla on mielipiteitä ja jotka on mahdollisimmat samoja kun itsellä. Ei haittaa jos on pienistä asioista eri mieltä, eikä se nyt kivaa oiskaan jos ihan kaikesta ajattelee täysin samoin, suurista asioista kuitenkin, että olisi samalla aaltopituudella ja että kaveri suhteella oisi jotain annettavaa. Oisi kiva vaan välillä vaihtaa ajatuksia jonkun mukavan ihmisen kanssa ja kysellä kuulumisia. Mulla on vain 1 tällanen ihminen ja se on mun mies, ja asun ulkomailla niin voisi olla kiva jutella myös jonkun suomalaisen ja samaa sukupuolta olevan kanssa joskus.
En näillä näkymin oo muuttamassa enää takaisin Suomeen mutta vierailen siellä ehkä puolentoista vuoden välein. Silloin voisi tapailla.
Itse oon luonteeltani mukava, ystävällinen, vilpitön, aito, avoin, suorapuheinen, empaattinen, lojaali, ja aika kaksijakonen ja poikkeava. Mulla on aina mielipide ja annan mielelläni neuvoja, mutta en jos niitä ei kaivata. Kunnioitan ihmisiä aina lähtökohtasesti. Kivat tyypit ottakaa yhteyttä :)
Mun kik on Tiia95_
Se ei kyl oo oikea ikä vaan oon 28.v, syyn voin selittää myöhemmin
Täs kirjoittelee kohta 20 vee tyttö :) Olen alun perin Turusta, mutta pääsin sisään Rovaniemen oikikseen, enkä ole ikinä ees käynyt Iisalmea pohjoisemmassa 😂
Muutan varmaan elokuun aikana niin ois kiva löytää joku näyttämään vähän menomestoja ja tietty haluaisin löytää vähän paikallista juttuseuraa. Sukupuolella ei mitään väliä 👍🏼
Jos kiinnostaa kiva chillailu, ajelu, ravintolassa käyminen etkä ota nokkiis mun pienistä heitoista ni ota yhteyttä :)
Heippa kaikille. Oon 20 vuotias muijja kemistä. Etsin vakavampaa suhdetta!
Moikka 🤗haen rehellistä, mukavaa, sosiaalisen miehen, jonka kanssa voisi luonnon helmassa nauttia kävelystä ja ihailla kahvi Kupposen ääressä ja nauttia metsän tuoksua. Ja koiran ystävä. En hae seikkailu miehiä, niin älkää vai vaivautuko.
Olen melkeen 25 vuotias. Juur muuttanut toiselta puolelta suomea koulun perässä roihin. Joten en tunne täältä oikeastaan ketään. Tykkään luonnosta ja käsitöistä. Joten olisi kiva lyötää seuraa täältä ihan juttu ja ulko seuraa.
Oon 21-vuotias parisuhteessa oleva naisen alku, joka tykkää höpötellä uusien ihmisten kanssa.
Harrastuksiin kuuluu jonkin asteinen kirjottelu ja piirtely sekä musisointi, musiikin kuuntelu (metalli/rock lähinnä), metsästys, matkustaminen, metsässä samoilu sun muu vastaava. Kuvailisin itseäni semi jätkämäiseksi. :D
Olis ihan jees löytää ihan vaan vaikka satunnaisia chattailu kavereita (en oikeestaan enää harrasta kirjekamuilua, mulla ei aika ja mielenkiinto riitä kirjeiden rustailuun, sinänsä vähän sääli) taikka kavereita baariin, illan istujaisiin, kaupunkien kiertelyyn jne, you name it. Täytyy tosin myöntää, että aika harvoin hillun ulkona nykyään.
Nakkaa viestiä ja jatketaan viestittelyä vaikkapa snapissa.
Hei sinä . Etsin tasapainoista ystävä Lapista, jonka kanssa voi mennä käymään kahvilla ja jutella. Kävelyllä ja yms.
Heissan!
Olispa mukava löytää vaikka tätä kautta luotettava hyvä ystävä jolle voi soitella ja viettää aikaa mukavissa merkeissä.
Tykkään kahvitella, joskus myös käydä yhillä tai vaikka muutamilla, kävellä luonnossa, käydä mökillä, shoppailla, matkustelusta, harrastaa kaikenlaista uutta ja liikunnallista.
Jos löytyy yhtään samantyyppisiä mielenkiinnon kohteita, otathan yhteyttä niin tutustutaan lisää. Ei väliä mistäpäin olet tai minkä ikäinen olet. Laitahan vain rohkeasti viestiä :)